7.8.2017

Kuolinpesä: 4. päivä

Päivä, jolloin en käynyt Asunnolla. Toivottavasti vauhti ei hyydy tähän, kuten niin monessa muussa projektissani.

Arki ja mahdollisuus hoitaa asioita. Ei niitä kyllä hirveästi ole, kun sairaalasta saadun lappusen mukaan vainajan kuoleman todistavaa virkatodistusta saa odotella useamman viikon. Vuonna 2017! Varmistaakseni ymmärrykseni ja selvittääkseni nuotitusta muutenkin varasin pankkineuvojalleni ajan iltapäivälle käydessäni aamuvarhaisella verkkopankissa.

Ennen seitsemää sain myös lähetettyä uuden setin kirjavalokuvia antikvariaattiin. Kelvaneeko nyt joku? Edellisen satsin jämiä voisi yrittää toiseen divariin vaikka pankkireissun yhteydessä.

Sängyn ja loppuunistutun tv-tuolin hävittämiseksi soitin heti puhelinajan alkaessa Nouto-Sorttiin. Puolen tunnin jälkeen pääsin kahdeksannella yrittämisellä läpi ja sain noutoajan jo tälle viikolle. Jee! Pari vuotta sitten muuttaessani opin, että tavaroiden ilmoittaminen on tarkkaa, joten muistin mainita myös petauspatjan.

Soitin sitten sininauhasäätiöön. Ei tarjottu kuljetusta (kuten paikan vinkanneelle kaverilleni), mutta tavallaan helpompaa kanniskella omaan tahtiin. Toivottavasti en ole erehtynyt välimatkasta...

Tämän päivän kanniskelut olivat kolme kassillista kirjoja kierrätyspisteeseen. Antikvariaatista ei tullut mitään vastausta, mikä laskee tyytyväisyyttäni puljuun oitis.

Mutta pankkiin sain tänään olla tyytyväinen. Varallisuuteni perusteella saamani super-hyper-asiakkuus tarkoitti ("kun me tunnemme ennestään"), että ei jääty odottamaan edellä mainittua virkatodistusta vaan toimittiin suit-sait. Ja tyytyväiselle asiakkaalle oli sitten helppo myydä tyyriiltä kuullostanut perunkirjoitus. No, jostain kyseinen palvelu on ostettava eikä hinnat Helsingissä voi olla samoja kuin maaseudulla sukulaiselta ostettuna.

Olisin tietenkin voinut kysyä suositusta, joltain suvun lakimieheltä (joita on runsaasti ja joka puolella sukua), mutta avun pyytämisessä olen aika surkea. Siitä enemmän myöhemmin. Varmasti.

Pankista päästyäni olisin voinut soittaa järkeviä puheluita tai jatkaa tavaroiden kantamista. Mutta menin (ilman sarjalippua!) leffaan katsomaan Wonder Womanin. Ei nollannut ajatuksia ihan toivomallani tavalla, mutta kun jatkuva leffan kritisointi ei jättänyt myöskään tilaa muille ajatuksille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti