Vanhasta muistivihosta
Keväällä 2006 useissa lehdissä oli ruokaohjeita villivihanneksille. Muistan vieläkin lapsuuden lehden, jossa kerrottiin voikukan lehtien olevan syötäviä ja ajatuksen kiehtovuuden - vielä maistamisen jälkeenkin. Samassa lehdessä oli voikukkasiman ohje, jota mietin ja säilytin vuosia kunnes lopulta tajusin minkälainen duuni olisi ollut kerätä vaadittu määrä kukkia ja nyppiä niiden terälehdet.
Työläyteen ja aikaansaamattomuuteen on vuosi toisensa jälkeen kariutunut nokkosten keruu. Vaikka niiden lehdille olisi runsaasti käyttöä ja rakastan niiden makua.
Toisaalta asiat, jotka ovat ilmaisia rahamielessä, vetoavat, mutta niiden arvo tuntuu aivan erilaiselta kuin rahalla ostettu. Missä ei ole mitään erityisempää järkeä. Ilmaiskonsertin musiikki ei ole lähtökohtaisesti arvottomampaa kuin maksullisen (sillä hinta ei ole laadun merkki). Mutta sitä on vaikeampi arvostaa.
Sama juttu kuin geneeristen tuotteiden kanssa. Kun ei ole "jotain" ei ole mitään?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti