Lisää vain vesi

Taas paistoi aurinko ja olin jämähtämässä sisätiloihin. Mutta kaverin fb-päivitys muffinsista Jyväskylässä muistutti, että ulkona on muutakin kuin aurinko, ja sain itseni ulos kävelemään kohti Ruoholahtea.

Aloitin vinguttamalla Museokorttia Kaapelitehtaalla. Valokuvataiteen museon näyttely esitteli suomalaista arkea ja luoja, että oli masentavaa.

Sitten Cittariin. Oli selvä lista ruokatavarasta, jota pienemmissä kaupoissa ei ole (annospussikaakaota ja papuja chilikastikkeessa), mutta ylläri-pylläri koriin ja myöhemmin kassiini päätyi kaikenlaista muutakin. Kuten kaksi Knorrin vegeateriauutuutta. Sillä vaihtelu on niin mukavaa...

Nämä ovat lisää vain vesi -pyttyjä, jotka maksoivat 2,89 euroa KAPPALE. Samalla hinnalla saa (melkein, toisinaan) Jokaiselle-eineksen, jossa on enemmän syötävää ja hyvin todennäköisesti enemmän ravintoarvoja. Vaikka näissä on muodikkaasti couscousia ja kvinoaa.

Himassa oli valmiiksi useita Knorrin nuudelipyttyjä (kuvassa oikealla), joita on myyty Graniittitalon Lidlissä vähän alle kahdella eurolla kappale, mikä ei ole varsinaisesti halpaa sekään. Pyttyjen malli on erilainen ja uusi (kuvassa vasemmalla) vaikutti isommalta, mikä voisi olla ainesten ohella peruste lähes kaksinkertaiselle hinnalle. Mutta kun ikänäköisillä silmilläni tihrustin purkkien tekstejä selvisi, että vanhassa on 65 grammaa ja uudessa 69 grammaa.

Eli lankesin tuotesuunnitteluun ja markkinointiin. Sillä tietenkin nämä olivat hyllyn päädyssä, josta on varoitettu amerikkalaisissa säästöohjeissa niin kauan kuin niitä olen lukenut. Hukkaan ovat menneet nekin tunnit.

Laske!

Selausluin kevään uutuuksiin kuuluvan Saara Henrikssonin ja Aino-Maria Leinosen kirjan Railakas rahakirja. Näin hoidat taloutesi viisaasti. Tavoiteyleisönä on pienempituloiset ja kirja kattoi (epätyypillisesti) myös velkojen perinnän ja Kelan luukun.

Railakkuutta oli käsittääkseni tekstin jatkuva imperatiivin käyttö. Käskynä jaettavia ohjeita toisinaan perusteltiin ja toisinaan ei. Ja ainakin yhdessä yhteydessä perustelut olivat päin helvettiä, minusta.

Varmista liikkuminen. Kuukausikortti tai polkupyörä, maalla auto. (s. 14)
Jos paikkakunnalla vain on toimiva joukkoliikenne, nouse bussiin. Bussilippu on välttämättömys. (s. 81)
Hanki kuukausilippu, jos et asu työpaikalla. Hanki, vaikka asuisitkin. Väärässä paikassa säästäminen johtaa rahanmenoon toisessa päässä. Työttömänä voit kuvitella, että pärjäät ilman bussilippua. Mietipä vielä. (s. 82)  

Viimeistä lainausta seuraa esimerkki, jossa joidenkin matkojen tekeminen kuukaudessa yksittäin maksettuina tulee kalliimmaksi kuin kuukausilippu Tampereella.

No, jos minä asuisin Tampereella, satsasin kuukausilippuun, jolla pääsee kaupungista mahdollisimman halvalla ja usein pois. Mutta jos kirjoittaisin epärailakasta rahankäyttöopasta, kehoittaisin arvioimaan ja laskemaan joukkoliikennetarpeen ja sitten miettimään paikkakunnan valikoimasta kustannustehokkaimman lipputyypin.

Ottaen huomioon, että useilla paikkakunnilla Suomessa (lue: kaikissa, joissa olen asunut) pärjää pitkälle pelkästään kävellenkin.

Einesruoka yksineläjän budjetissa

Eilen mainitsin valmisruokien kustannusanalyysin, jota en ole koskaan tehnyt. Pyrkimättä perusteellisuuteen yritänpä nyt sitten.

"Ruuanlaitto"-postauksissani en ole saanut tarkkoja kustannusarvioita aikaiseksi, kun ainekset ovat seisseet kaapissani kuukausia. Tuntuma on, että linssimuhennokseni yms. maksavat noin euron per annos. Tämä stemmaa YouTube-kanavan PS Olen vegaani "Halpaa vegaaniruokaa" -videoihin, joissa nipin napin päästään euroon tekemällä karsintoja ja kompromisseja.

Ja paljonko maksan valmisruuista? Kirjanpidostani löytyisi yksityiskohtaista tietoa, mutta lompakon kahdella tuoreella kuitillakin saa hyvän otoksen. Olen ostanut 11 ateriaa (palataan ruokahamstrauksen syntiin vielä joskus), joiden keskihinta on 2,72 euroa. Keskihintaa laskee pinaattiletut, joiden paketista syön kaksi kertaa. Ateriaksi voin myös syödä leipää ja hummusta tai pastaa ja pestoa, jotka vastaavasti olisivat "varsinaisia" einesaterioita halvempia.

Teoriassa, olettaen puuro ja pikakahvi -tyyppisen aamiaisen, voisin siis syödä 2,5 eurolla per päivä eli noin tonnilla per vuosi. Kahden valmisaterian päivän 6 eurolla vuoden ruokiin menee 2200 euroa vuodessa eli kaksi kertaa enemmän. Tonni ekstraa on paljon, mutta verrattuna ajankäyttöön ja jonkinlaiseen monipuolisuuteen ruokavaliossa? Kun minulla on siihen varaa.

Todellisuudessa ruokakuluni ovat hieman korkeammat, sillä törsään nannaan ja käyn toisinaan syömässä ulkona. Kunhan ryhdistäydyn kuittikirjausten suhteen, voin esittää yksityiskohtaisemman analyysin.

"5 asiaa, joita en osta"

Sukkia parsiessa katsoin Lydia Sennin videon Five MORE things I cut from my budget I don't miss! Formaattia käyttävät sekä minimalistit että rahakanavat ja sisältö on harvoin kiinnostavaa. Mutta kommentoin tämän kappaleen joutessani. (Puolet sukista odottaa neulan käsittelyyn.)

Ekana Senn mainitsee talouspaperin. Olen pyörittänyt omaa talouttani vuodesta 1991 ja parhaan muistini mukaan en ole koskaan ostanut talouspaperia. Aina käyttänyt rättejä. (Voi olla muistini heittää, mutta pätee ainakin viimeisen 20 vuoden ajalta.)

Seuravana valmisateriat. Näitähän ostan koko ajan enkä ole ollenkaan vakuuttunut, että pärjäisin halvemmalla kokkaamalla raaka-aineista. Pitäisi tehdä tarkempaa analyysiä, mutta tämä on kutina.

Sitten Senn mainitsee varsinaisten kosmetiikkatiskien tuotteet. En ole eläissäni pysähtynyt merkkituotteiden ääreen enkä ostanut halipskamaakaan vuosiin.

Enkä myöskään ostanut kallista shampoota. Shampoon hintaa itketään näissä videoissa usein enkä ymmärrä miksi. Edes silloin kun minulla oli kymmeniä kertoja pidemmät hiukset, shampoon kulutus ei tuntunut budjetissani.

Lopuksi puhdistusaineet. Siivoustavoillani näidenkään kustannus ei todellakaan ole ongelma. Paitsi, että kuolinpesän kahden asunnon tuplien päädyttyä kotiini minulla on niitä enemmän kuin tarpeeksi.

Eli en saanut vinkkejä kulujen karsintaan.

Saako asuntostailauksella sata tonnia?

Kaverini oli bongannut ex-asuntoni myynnissä.

Minä myin kämpän syksyllä 2015 pikkasen-omituisella-kaupalla, jossa kiinteistövälittäjällä oli valmis asiakas, joka näkemättä osti kämpän, ja (minun maksamani!) välittäjä edusti kaupanteossa ostajaa. Kuvion suunnitellut välittäjä yritti kusettaa minua hinnanasetannassa 6-0 ja koska halusi pintafiksatun kämpän uudelleenmyynnin provikat itselleen, myyntihinta tuskin oli paras mahdollinen.

Mutta minä halusin asunnonvaihtotilanteessa nopeat kaupat. Muistin hyvin, että uniikkia kämpää oli myyty vuonna 2003 useita kuukausia ennenkuin minä sain ex-ex-asunnon myytyäni rahat kauppaan.

En seurannut remontoidun asunnon myynnin etenemistä syksyllä 2015. Törmäsin seuraavan vuoden puolella ex-naapuriin, joka kertoi, että asuntoa ei oltu saatu kaupauksi ja välittäjä oli vaihtunut pariin kertaan. Uteliaisuuttani kävin ilmoituskuvista katsomassa mitä maalauksen ja parketinhionnan ohessa oli tehty. Keittiö uusiksi ja makkarin seinänlevyinen peilikaappi purettu. Lisäksi oli purettu olohuoneen pienen syvennyksen peilitaustainen hyllykkö, mutta tuolloisessa stailauksessa työnnetty siihen täysin sopimaton kaappi, jonka kattoa sitten valaisi 2 halogeenia.

Hintapyyntöä tuolloin en muista, mutta ottaen huomioon remonttikulut ja puutarhan velkaosuuden se ei ollut astronominen. Toisin kuin nyt, kun pyyntö on noin sata tonnia enemmän kuin mitä minä sain 2,5 vuotta sitten! Edellisiin kuviin verrattuna makkariin on rakennettu puolikas vaatekaapista, joka minulla oli käytössä ja lattia on käsitelty minimalistisen valkoiseksi. Ehkäpä järjettömän korkealle ankkuroidulla hinnalla yhdstettynä laatuhuonekaluihin päästään irti todellisuudesta?

Se, mikä ainakin on todellisuutta, on vastikesumma, jota karkuun asunnosta lähdin. Maksan asumisesta nyt 2000 euroa vähemmän per vuosi ja se luo merkittävää perusturvallisuutta elämäntilanteessani. Kuten myös asunnonvaihdolla vapautettu pääoma. (Tietenkin pääomaa olisi vapautunut enemmän paremmalla kaupalla, jota odottaessa ei olisi tarvinnut maksaa kuin muutama vastike ja pikkasen korkoa rahoituslainasta pankille, mutta olen luopunut omakuvasta, jossa olisin rationaalinen ja superfiksu sijoittaja.)

Näkemyksiä kuluseurannasta

Hesari julkaisi 9.2. Netta Saurin mielipidekirjoituksen, jonka keskeinen kappale kuuluu

Nykyään säästän joka ikisen kuitin ja kirjaan menot viimeistä senttiä myöten. Olen todennut tämän ainoaksi tavaksi hallita talouttani. Menojen kirjaaminen tuntui aluksi hieman työläältä, mutta ajan myötä olen oppinut jopa nauttimaan siitä.

Koska itse toimin samoin silmäilin verkkosivun kommentteja mielenkiinnolla. Valtaosa tuntui pitävän Saurin tapaa typeränä. Osa "tiesi" tuntevansa oman kulutuksensa ja osa pitää paperikuitteja ja käsinkirjausta menneisyyden elämänä kun kanta-asiakkuuden kautta kuitit ovat sähköisessä arkistossa. Kuinkahan moni niitä sieltä tarkastelee? 

People Guess How Much Money They Waste Per Month on tositv-meininkiä, mutta omasta kokemukseni perusteella kuukausimenoista ei ole tuntumaa ellei niitä laske. Ehkä joku päivä testaan onko rivien yhteenlasku helpompaa paperilta vai ruudulta, mutta todennäköisesti vasta kun on pakko.

Miksi hamstraan ruokaa?

Poikkesin isoon K-markettiin, jossa on nyt käynnissä jotkut Superpäivät. Kuten arvelinkin tarjouksessa oli Barillan peruspastaa ja käteni ojentui oitis ottamaan pari pakettia koriin. Vaikka pastaa oli jo kotona. Vaikka hinnassa ei ollut alennusta nimeksikään verrattuna halvempiin kauppoihin.

Edelliseen kotiini minulla oli tapana Stokkan Hullareilta ostaa (silloin kuin tämä tarjous vielä oli ohjelmassa) puolen vuoden pastat, jotka säilytin keittiön kaapin päällä. Pieni säästö, esteettinen häiriö, mitä siitä sain?

Turvallisuuden tunteen. Ruokaa on aina valmiina. Tämä ei yhden hengen taloudessa ole mitätön juttu, kuten tulin tammikuun sairauksien aikana toteamaan. Vaikka lähin elintarvikekauppa on kymmenen metrin päässä rapun ovesta.

Ajan ja vaivan säästön. Sen sijaan, että pitäisi miettiä onko pastaa ja mistä sitä saa ostettua (kun Barillaa ei nykyään joka kaupassa myydä) ja milloin sitä pitäisi ostaa, sitä vaan on.

Ostotuskan minimoinnin. En muista mikä tämän virallisempi nimi on, mutta pointti siis, että jos ostan ison erän kerralla, sen hinta kirpaisee vain kerran, kun taas yksittäin ostettuna harmitusta riittää.

Mutta yritän kuitenkin vähentää pastavarastojani ja olla palaamatta K-markettiin niiden takia. Sen sijaan pitää mennä sinne ostamaan ananaspaloja, jotka aidosti ovat halvempia kuin mistään on aikoihin saanut. Ja mahtuvat mainiosti jääkaappini vihanneslaatikkoihin, joilla ei muutakaan käyttöä ole.

Pyörsin pyhät puheeni

Muutama vuosi sitten päätin lakata tee-se-itse hiustenleikkaukset, joihin olin satunnaisesti sortunut opiskeluajan loppupuolelta asti. Satunnaisesti eikä koskaan erityisen onnistuneesti. Ajattelin, että kun ulkonäköni ei ole erityisen tip-top, pitää edes hiusten olla ammattimaisesti leikatut.

Hiusten leikkuta varten olin Saksan reissulta (muistaakseni) vuoden 2000 paikkeilla ostanut ohennussakset ja kamman, jonka sisällä on kaksi partaterää.

Näistä olisi pitänyt päästä eroon, mutta ne jäivät pyörimään ja Kuolinpesän tyhjennyksessä palasivat kotiini sen sijaan, että olisivat menneet kirpparille tai Kierrätyskeskukseen jossain lukuisista kuormista.

Kun kalenteri kertoi, että helmikuussa ei ole ohjelmassa kovin paljon ihmisten ilmoilla oloa, houkutus kävi ylivoimaiseksi. Lopputulos ei vaadi sisäpipon pitämistä, mutta ei kyllä vastaa kampaajan käden jälkeä. Mutta toisaalta ei tarvinut siitä maksaa ja viikkoa (tai nyt jo neljä kuukautta) harmitella sitä, että jouduin maksamaan moninkertaisesti miesasiakkaaseen verrattuna samasta työajasta

Antaudunko kiusaukselle jatkossakin vai maksanko "oi, kun hyvännäköinen" -fiiliiksestä, jonka kampaajalta parhaimmillaan saa? Koska venytän leikkausvälit ylipitkiksi, Helsinginkään hinnoilla kampaajakäynteihin ei mene kuin pari sataa euroa vuodessa. Mutta voihan silläkin muuta tehdä. Kuten sortua ekirja-ostoksiin, joista ehkä erillinen teksti myöhemmin.

Kuuden kuukauden menot

Kirjan kirjoitus on tosi heikossa hapessa, kun alkaa käsikirjoituksen muokkauksen sijaan tekemään kulukirjauksia päivää etuajassa. Ja vihdoin katsomaan rehellisesti tilannetta.

Kuolinpesän alusta alkaen on ollut selvää, että kulutukseni on ollut tavallista suurempaa. Nyt laskettuna kuudessa kuussa on mennyt pyöristetysti 12400 euroa eli suunnilleen koko vuoden tavoitearvo.

Olen syyttänyt tilanteesta Kuolinpesää. Olen maksanut Asunnon vastikkeita ja vakuutusta, Talon vakuutusta, sähköjä ja pihahuoltoa, irtaimiston muuttokustannukset yms. Mutta nyt kun laskin nämä yhteen sain summaksi "vain" 4500 euroa. Huomattava menoerä (joka olisi voinut olla monelle muulle todella merkittävä summa), mutta jättää ihannebudjetin ylityksen selittämättömäksi osaksi 1800 euroa.

No, se "löytyy" huvimatkailun summasta 1700 euroa eikä tarvitse lisätä tässä kuussa ostetun uuden puhelimen hinnasta (399 euroa) mukaan kuin neljännes.

Tämän kun pitäisin mielessäni stressatessani ruokakuluista. Ne ovat olleet tällä kaudella kuukaudessa keskimäärin 260 euroa ja kategoria "nanna+alkoholi" 100 euroa. Halvemmallakin voisi elää, mutta nämä luvut eivät totisesti ole se, mikä vie rahani. Talon myynnin jälkeiseen juhla-ateriaan tuhlasin melkein 60 euroa eikä se (ainutkertaisena!) edes erotu kuukausitasolla.

Eikä kovin syyttävää katsetta voi kohdistaa kategoriaan kulttuuri, johon on mennyt keskimäärin 135 euroa kuussa, Seminaarimaksuja, ruotsalaisen digiarkiston käyttöä ja museoiden (erityisesti ulkomaisten) sisäänpääsyjä. Sekä eilen eka e-kirja. Voisin olla säästäväisempikin, mutta verrattuna matkailuun tämä on halpaa hupia. (Tosin rehellisyyden nimessä alkuvuonna kulttuuriin meni vain 60 euroa kuukaudessa eli on tässä jotain elväperäisyyttä ollut.)

Vaateostolakkoon en myöskään näe syytä. Kuudessa kuukaudessa olen ostanut sukkia (35,22 euroa), villahuivin (64 euroa), kantalaput kävelykenkiin (19 euroa), talvitakin pesetyksen (30 euroa) ja kengät (79,9 euroa). Viimeksi mainittu oli jokseenkin pakko-ostos, sillä ruotsinlaivalle tultuani huomasin, että kenkieni pohjassa oli reikä enkä oikein viitsinyt moisilla lähteä kävelemään Tukholmaan päiväksi.

Eli JOS en pistä fyrkkaa matkailuun ja ylenmääräiseen kulttuuriin, on ihan realistiset mahdollisuudet saada kulut takaisin aisoihin. Valitettavasti vaan suunnitelmissa on pitkähkö eli hinnakas reissu Ruotsiin parin kuukauden kuluttua.

Kiinteähköt menot

Eilen postiluukusta tullut vakuutuslasku ja äsken katsomani Prepper Princessin video Could YOU Live On $800 A Month?!?! innostivat tekemään sen, mikä olisi pitänyt tehdä jo iät ja ajat sitten. Eli tarkistamaan paljonko minulla menee rahaa kiinteisiin tai suhteellisiin kiinteisiin kuluihin.

Ensinnäkin asuminen. Yhtiövastike vesineen on 84,30 euroa. Sähkönkulutus on viime vuoden laskujen perusteella tasaista ja kustantaa noin 15 euroa kuukaudessa. Kotivakuutus on noin kympin kuussa eli koko summa 109,30.

Vakuutuksiini kuuluu myös henkilövakuutus, josta en edes tiedä sisältöä, eli voisi varmaan lakkauttaa. Siihen menee kuussa 6 euroa ja matkavakuutukseen 8,5 euroa.

Puhelin ja nettikuluihin meni viime vuonna keskimäärin 24 euroa kuukaudessa.

Kuolinpesän kuluista olen päässyt eroon lukuunottamatta Autoa. Sen vakuutuksiin menee 69 euroa kuussa ja asukaspysäköinti jyvitettynä on 11,75 euroa kuukaudessa. Ei talouteni tappaja, mutta kunhan autolomailen kevään ja kesän niin eiköhän ole järkevämpää myydä Auto pois.

Lisäksi maksan pankin tallelolokerosta 7 euroa kuussa. Halvempi ratkaisu olisi olemassa, mutta taidan pitäytyä tässä. Pankki laskuttaa myös 2 euroa kuukaudessa asiakassuhteenylläpitokuluina.

Kiinteät kuluni siis 237,55 kuukaudessa. Luulisin siis, että vastaukseni Prepper Princessin kysymykseen on kyllä. Päätelmää tukee havainto, että keskimäärin kokonaiskuluni viime vuonna ennen Kuolinpesää olivat 715 euroa kuussa. Selvästikin pitäisi tehdä seuraavaksi analyysiä kulujen isommasta eli vaihtuvasta osuudesta. Ehkäpä tämän kuun tilien teon yhteydessä.

Miksi lototaan?

Luulisin useimpien tietävän, ettei lottoaminen ole kannattavaa. Tai kuten Jere-Pekka Jokinen gradussaan Seitsemän oikein : Uskomukset, asenteet ja päätöksenteon harhat suomalaisten lottoamisessa formaalimmin selittää: "Jokainen pelattu lottorivi on odotusarvoisesti häviävä panostus, sillä Suomessa yli puolet lottorivin hinnasta on unelmalisää ja se ohjautuu pelinjärjestäjän haltuun".

Jokinen keräsi verkkolomakkeella 175 vastaussettiä, joiden perusteella

Selvästi suurimmaksi yksittäiseksi tekijäksi lottoamisen taustalla erottuu mahdollisuus voittaa loton päävoitto. Tämän vaihtoehdon valitsi 61 prosenttia vastaajista. Lottoamisesta saatavat jännitys ja viihde toimivat merkittävimpinä lottoamisen syinä yhteensä 19 prosentille vastaajista. Vain vajaa kaksi prosenttia vastaajista ilmoitti tärkeimmäksi tekijäksi lottoamiselleen hyväntekeväisyyden. Samoin alhaiseksi tärkeimmäksi tekijäksi jäi vaihtoehto onnekas olo, keräten vain vajaan kolmen prosentin osuuden vastauksista. Jokin muu vaihtoehdon valitsi 15 prosenttia vastaajista.

Neljästä vaihtoehdosta "Lottoajien ryhmässä 67 prosenttia arvioi loton päävoiton todennäköisyyden oikein. "

Epärationaalisuutta edusti m.m. se, että "Lottoajista suurin osa (33 %) ei suostuisi vaihtamaan omistamaansa yhden euron arvoista lottoriviä hintaan 1 – 9 euroa, vaikka vaihto ei aiheuttaisi vaivaa eikä kustannuksia. " En kyllä vaihtaisi minäkään.

Lottoajat rikkoivat valinnoillaan epävarmuuden vallitessa odotetun hyödyn teorian preferenssien muuttumattomuus oletusta sekä riippumattomuus aksioomaa. Tämän tutkimuksen tulokset ovat yhdenmukaiset Kahnemanin ja Tverskyn (1979, 268) artikkelin kanssa. Preferenssien epäjohdonmukaisuuksien vuoksi on perusteltua todeta, että odotetun hyödyn teoria kuvaa puutteellisesti päätöksentekijän valintaa epävarmuuden vallitessa

Siljan Talvimarkkinat

Odotetusti Silja aloitti eilen alennusmyynnin tutulla konseptilla, jota hyödynsin nyt ainakin kolmannen kerran. Tällä kertaa muiden matkasuunnitelmien vuoksi ostin kevääksi vain yhden Tukholman risteilyn, mutta siitä saamallani tarjouskoodilla sain Promenade-hytin reissut syksyksi 30 euroa kipale. Kevään matkasta maksoin 68 euroa, sillä mukavuudenhalu voitti kitsauden enkä viitsinyt säästää paria kymppiä autokannen alle kaivautumalla.

Tuskin näille reissuille lähtisin listahinnalla, joka verkkosivun mukaan on 145 euroa kerta. Mutta halvemmalla hinnalla hauskoja breikkejä eikä Tukholmassa syömiseen ja kulkemiseen kulu merkittävästi enempää rahaa kuin kotonakaan. Tai ei ainakaan enempää kuin äskettäin laskemissani kaupunkimatkoissa per päivä.

Kannattaako Museokortti?

Kannattaako Museokortti? Sen tulosta kuullessani epäilin, ettei kannattaisi. Siis museoille. Vasta äskettäin tajusin homman logiikan: museot saavat julkista rahoitusta perustuen kävijälukuihin eli kortti on heille kannattava sen kannustaessa niihin lyhyihinkin käynteihin.

Kannattaako Museokortti? Henkilökohtaisessa käytössä Museokortti on kannattanut sekä elämyksellisesti että taloudellisesti. Nykyisessä palkkatulottomassa elämisessäni kävisin hyvin harkiten, jos koskaan kotimaisissa museonäyttelyissä, sillä useimmiten ne ovat pettymyksiä. Mutta yksi kirpaisu vuodessa ei tunnu niin pahalta, kun se ikään kuin sisältää mahdollisuuden siihen harvinaiseen onnistumiseen. Ja lukuisten valitusvirsien lauluun, joista myös perverssisti nautin, mutta joista en viitsi yksitellen maksaa.

Kannattaako Museokortti? Twitterissä kommentoitiin äsken (mistä innostuin tästä kirjoittamaan), että uuden kortin 68 euroa on kannattavuuden rajalla. No, riippuu tietenkin elintavasta. Minullahan hurahti juuri kuudessa päivässä 100 euroa Pariisin museoihin. Helsingissä Museokortin hinnan saisi kulumaan esim. käymällä vuoden aikana kertaalleen

• Atskissa - 15 euroa
• Sinebrychoffilla - 12 euroa
• HAMssa - 10 euroa
• Kansallismuseossa - 12 euroa
• Didrichsenillä - 12 euroa
• Seurasaaressa - 9 euroa
• ja jossain muualla

Itselleni riittäisivät nuo hinnoitellut kohteet, sillä uusin korttini ennen vuodenvaihdetta ja sain 13 kk hintaan 59 euroa. Ja melko realistisesti - toisin kuin edellä mainitsin - kävisin vuosittain kotimaassa vähintään tuon verran museoissa. Rehellisyyden nimessä tarkastettakoon vuoden 2017 Museokortin vingutus:

Kansallismuseo 19-12-2017 11:07
Didrichsenin taidemuseo 17-11-2017 14:21
Ateneumin taidemuseo 08-11-2017 13:09
Gallen-Kallelan Museo 01-11-2017 13:47
Sibelius-museo 21-10-2017 13:04
Turun taidemuseo Varsinais-Suomen aluetaidemuseo 20-10-2017 18:03
Wäinö Aaltosen museo 20-10-2017 17:34
Ateneumin taidemuseo 10-10-2017 12:47
Helsingin Taidehalli 30-09-2017 12:09
Kansallismuseo 14-09-2017 15:49
Hiekan taidemuseo 11-07-2017 15:07
Tampereen taidemuseo - Pirkanmaan aluetaidemuseo 11-07-2017 13:38
Museo Milavida 11-07-2017 13:04
Tampereen museot, Museokeskus Vapriikki 11-07-2017 10:09
Aboa Vetus & Ars Nova -museo 30-06-2017 17:14
Apteekkimuseo ja Qwenselin talo 30-06-2017 11:14
Turun linna 30-06-2017 10:00
Kansallismuseo 16-06-2017 14:10  
Sinebrychoffin taidemuseo 16-06-2017 13:25
Ateneumin taidemuseo 16-06-2017 13:00
Suomen valokuvataiteen museo 04-06-2017 13:26
Rauman museo, Vanha Raatihuone 26-05-2017 10:46
Helsingin Taidehalli 10-05-2017 17:54
Helsingin Taidehalli 02-05-2017 17:21
Arkkitehtuurimuseo 13-04-2017 15:55
Arkkitehtuurimuseo 11-04-2017 15:59
Kansallismuseo 04-04-2017 12:31
Ateneumin taidemuseo 24-03-2017 15:25
Didrichsenin taidemuseo 22-03-2017 17:43
HAM Helsingin taidemuseo 17-03-2017 15:50
Kansallismuseo 17-03-2017 15:23
Aboa Vetus & Ars Nova -museo 11-03-2017 11:35  
Tekniikan museo 05-03-2017 10:58
Gallen-Kallelan Museo 10-02-2017 15:02
Didrichsenin taidemuseo 10-02-2017 13:49
Lenin-museo 28-01-2017 15:31
Suomen käsityön museo 26-01-2017 12:51

Joo, tarkemmin laskematta, kannatti.

Kaupunkiloman hinta

Onko ihanampaa tapaa aloittaa vuosi kuin laskujen maksu ja kulujen kirjaus? Elokuussa kuolinpesän takia alkanut budjetin ylitys jatkui joulukuussa. Osittain siksi, että olin innostunut törsäämään kahteen kaupunkilomaan. Niiden kuluja tuli kirjattua jo aiemmillekin kuukausille, jolloin maksoin lennot ja hotellit, ja matkojen aikaiset kulut levittyivät eri kulukuokkiin. Jotta vastaisuudessa vastaavan innoituksen syntyessä ymmärtäisin muunkin kuin lentolippujen maksavan, on pikkuanalyysin paikka.

Lennoista Lontooseen maksoin 165,70 ja Pariisiin 178,78. Molemmat Finskin, joten halvemmallakin olisi ehkä päässyt.

Helsingissä pääsen lentokentälle kätevimmin Finskin bussilla, joka maksaa 6,70 bussista ostettuna. Lontoon paluulento myöhästyi niin, että bussit olivat menneet ja jouduin turvautumaan taksiin (42,30 euroa).

Lontoossa aikataulu oli niin väljä, että tulin keskustaan 6 punnan eli 7 euron metrolla. Pariisin selvittely jäi viime tippaan ja kentän opasteet suboptimaaliset, joten maksoin bussista 17 euroa yhteen suuntaan (lipun osto automaatista) ja 18 euroa toiseen suuntaan (kuljettajalta).

Hotelliöitä oli Lontoossa 4 ja testasin EasyHotellin, joka kustansi 208,97. Ei maailman miellyttävin kokemus, mutta kun tiesi odottaa pientä koppia eikä joutunut jakamaan sitä toisen henkilön kanssa, niin hintansa väärtti. Pariisissa öitä oli viisi ja lasku veroineen 500,25. Kolmen tähden hotelliksi Hotel 34B oli mielestäni erittäin laadukas. Wifi pelitti ja hintaan kuului aamiainen ja ilmaiset alkoholittomat juomat, jota tietenkin hyödynsin.

Kulttuuriin kului Lontoossa noin 100 euroa, josta 55 euroa meni musikaalilippuun. Koska lähes kaikki museot olivat ilmaisia, kohdekuluja oli vain 5 euroa per päivä. Pariisissa tilanne oli aivan toinen, sillä jokaiseen museoon piti maksaa sisään. Mietin paikallisen museokortin ostoa. Muistaakseni vastaavan kanssa juoksin pää kolmantena jalkana edellisellä kerralla. Nyt halusin ottaa rauhallisemmin ja kieltäydyin huolehtimasta rahasta. Tällä mentaliteetilla sisäänpääsyihin kului 101 euroa eli 17 euroa per päivä. Koska kohteista osa ei ollut museokortin piirissä, näin jälkikäteen voin todeta, että kortti ei olisi säästänyt rahaa.

Ruokakulut Lontoossa olisivat minimoituneet ostamalla aamiaiseksi, lounaaksi ja illalliseksi supermarketista 3 punnan "meal plan" eli voileipä, juoma ja snäksi. Mutta en köyhäillyt ja söin pari oikeaa ravintola-ateriaakin. Ruokaan hurahti näin 177 euroa eli 35,5 euroa per päivä. Pariisissa ravintolat eivät houkutelleet, mutta onnistuin silti kuluttamaan 83 euroa eli 14 euroa per päivä.

Eli lentokulujen päälle pitää matkustustyylilläni laskea

• noin 50 euroa lentokenttäkuljetuksiin molemmissa päissä
• noin 100 euroa per hotelliyö
• noin 25 euroa ruokaan per päivä
• noin 20 euroa kulttuurihuvituksiin per päivä

Lontoon reissun kokonaiskustannus oli 800 euroa ja Pariisin 910 euroa. 

Kun oikeasti kannattaa, osa 2

Jostain ulkomainonnasta huomasin, että Museokortin joulukampanjassa saa vuoden hinnalla 13 kuukautta. Ensin harmistuin, sillä korttini kaipaa uudistusta vasta toukokuussa. Mutta sitten muistin, että lahjaksi saadut kortit saa liittää olemassaolevan jatkoksi, joten samalla logiikalla jatkaminen ennen aikojaan onnistuu omallekin kortille. Ja onnistuihan se. Ottaen huomioon, että hinnat nousevat, olisikohan pitänyt ostaa toinenkin vuosi? Olisiko katsottu kieroon?

Neuvova valuuttakauppias

Kävin tänään hakemassa Forexilta puntia lähestyvää Lontoon reissua varten. En ollut aikoihin ostanut valuuttaa ja ehkä se jotenkin näkyi olemuksestani, sillä myyjä antoi epätavallisen paljon neuvoja.

Ainakin se, että hän hakusi tarkistaa luottokorttini steemmaavan henkkariini, kannatti, sillä selvisi, että luottokorttiin yhdistetty Stokkan kanta-asiakkuus antoi etua ostoon.

Mutta pelottelu kuluilla kuullosti argumentoinnilta lisäkäteisen ostoon. Käteisen nostaminen kortilla maksaa, korttiostaminen maksaa ja viimeiseksi vielä varoitti, että väärän valuutan valitseminen maksutilanteessa kustantaa.

Nordean Mastercard-sivun mukaan

Tehdessäsi oston tai käteisnoston muussa valuutassa kuin euroissa, tapahtuman valuuttakurssina käytetään kortista riippuen joko MasterCard Europe- tai Visa International -järjestelmässä käytettävää kyseisen valuutan ns. tukkukurssia, johon lisätään valuuttalisä (korkeintaan 1,95 % tapahtuman määrästä).

Tämän tulkitsisin niin, että maksaessa kannattaisi valita maksu euroina. Mutta kansainväliset artikkelit selittävät, että pitäisi maksaa paikallisessa valuutassa. Samaa todistaa vanha  Taloussanomien juttu, jossa kehutaan edellä mainittua tukkukurssia edulliseksi ja kauppiaiden puolestaan vedättävän omilla kursseillaan.

En siis ainakaan säästele hankittua käteistä korttiostoksin.

Lottovoitosta haaveilu

Minusta lottovoitosta haaveilu on hyödyllistä.

Kun sen tekee realistisesti.

Tajuaa, että vaikka tilille posahtaisi tällä viikolla jaossa oleva 14,3 miljoonaa, edelleen pitäisi saada astiat tiskattua, vaatteet pyykättyä ja toisinaan lähteä ulos, kun on kylmää ja märkää. Minä en muuttaisi isompaan asuntoon ja tänne ei mahdu kokopäiväistä palveluskuntaa, jos sellaista Suomessa saisi miljoonillakaan palkattua. Ja palkkaamisessa olisi vaivaa.

Kun 1990-luvulla kelasin lottovoittoa, visioni oli, että suoraan Veikkauksesta ottaisin taksin Fazerille ja sitten ostaisin niin paljon CD-levyjä kuin vaan haluaisin. Hetken unelmaa mielessäni pyöriteltyäni hiffasin, että minulla oli varaa mennä ja ostaa ne pari kolme levyä, jotka oikeasti halusin. En siihen tarvinnut lottovoittoa. (Valitettavasti en koskaan tajunnut sitä, että Anttilan tarjouslaarien virheostosten hinnallakin olisin voinut toteuttaa näitä unelmia.)

Tällä viikolla kun olin ihmisten ilmoilla vaatteissa, joihin en ollut täysin tyytyväinen, aloin ajatella, että lottovoiton saatuani voisin luopua äidiltä perimistäni villapaidoista. Ne ovat minulle liian isoja, eivätkä tavalla, joka olisi viehättävä. (Lisäksi ne ovat odottaneet käyttöä laatikossa keväästä 2013 ja nähneet sitä hyvin vähän.)

Dah, eihän siihen lottovoittoa tarvita, että voin lahjoittaa villapaidat eteenpäin! Kunhan "ehdin" poimin laatikosta talteen omat vanhat, jotka ovat oikean kokoisia. Ja jos totinen talvi tai vilukissuisuus iskee, niin sitten käyn ostamassa villapaidan, josta tulee hyvä mieli.

"Likaiset" vaatteet

Kun vuoden 1997 paikkeilla aloin kaivella verkosta ohjeita rahan säästämiseen, törmäsin toistuvasti amerikkalaisiin sivuihin, joilla hardcorea oli pyykin kuivattaminen narulla. Ei tarjonnut minulle mitään säästöpotentiaalia, sillä olin aina kuivattanut pyykkini niin. Enkä hyötynyt myöskään lukuisista kuivuriliinojen puolitusvinkeistä.

Nämä tulivat mieleen viime päivien YouTube-videokatsannoista. Tubettaja Frugalgreengirl tarjosi "äärimmäisistä säästökeinoista" ensimmäisenä vaatteiden pitämistä uudelleen! Tämä kun säästää pyykkämisessä ja myös auttaa vaatteita säilymään pidempään. "Rewearing clothes is definately one of those things that can be done!" Toisessa videossa hän toteaa olleensa varsin avoin elintavoistaan ja kertoneensa käyttävänsä toisinaan vaatteitaan "useaan kertaan" ennen pesua. Ilmiselvästi tässäkin on ajatellut jonkun kauhistuvan käytäntöä, joka itselleni on itsestäänselvyys.

Kyseessä ei ole rikkaudessa kasvanut henkilö vaan hän videossaan What Growing Up in Poverty is Like kertoo kulkeneensa jonain talvena Coloradossa kouluun sandaaleilla ja muovipussit sukkiensa päällä. Mutta lähes yhtä paljon häntä oli harmittanut se, että hänellä oli vain neljä koulukelpoista vaatekertaa eli joutui menemään kouluun "likaisilla" vaatteilla.

Niin paljon on kulttuurisidonnaista.

Fiksuin ostos kaksikymppisenä

Aamukahvin seuraksi katsoin äsken The Financial Dietin tuoreen videon The 6 Smartest Purchases I Made in My 20s. Viittäkymppiä lähestyvänä ajattelin ensin, etten muista omista rahapäätöksistäni 90-luvulla mitään, mutta muistanpa kuitenkin.

Vuoden 1997 paikkeilla tein palkallisesti DI-työtäni TKK:n yhdessä labrassa ja asuin (kuten koko opiskeluaikani) vanhempieni omistamassa kaksiossa, josta maksoin melko olematonta vuokraa. Suhteeni vanhempiini olivat erinomaiset, joten olisin hyvin voinut ajatella asuvani samoin ehdoin elämäni loppuun asti samassa asunnossa.

Paitsi, että tuohon aikaan taisin kuvitella, että jostain ilmaantuu se unelmamies. Ja koska ajattelen aina pahinta mahdollista, vuokralla asuminen tuntui turvattomalta. Osakesalkuuni kuuluneen Nokian kurssinousun ansiosta minulla oli varaa ostaa oma asunto ja suuremmin harkitsematta ostaa posautin sellaisen katsottuani kyseistä kämppää (valehtelematta) alle viisi minuuttia näytön ollessa juuri loppumassa.

Asunto ei ehkä ollut paras mahdollinen ja Nokian osakkeet jatkoivat nousuaan eli myöhemmin myyminen olisi ollut vielä parempi ratkaisu. Mutta tulevaisuuteen ei voi nähdä, joten minusta jälkikäteen ajateltuna tuo oli fiksuimpia päätöksiäni. Hieman huolestuttavaa ottaen huomioon kuinka vähän ajattelua siihen sisältyi... Ostamani asunnon myin muutaman vuoden kuluttua kalliimmalla vaihtaessani asuinpaikkaa. Vanhempani puolestaan myivät kämpän, jossa olin asunut, ja ostivat arvokkaamman Asunnon, josta tuli vuosien kuluessa edelleen arvokkaampi.

Koska nykyvarallisuudestani merkittävä osa perustuu asuntojen hintakehitykseen parhaillaan mietin Asunnon myynnistä saamieni rahojen osittaista sijoittamista vuokrattavaan asuntoon. Tuottoprosentti pelkkään vuokraan katsoen pääkaupungissa on surkea, mutta jatkuva pienikin tulo houkuttaa palkkatulotonta. Ja sijoitusten hajauttaminen johonkin muuhunkin kuin digitaalisiin sijoitusinstrumentteihin. Mutta mahdolliset yllättävät kulut? Ja häslinki?