Perintöverot ja niiden oikaisu

No niin, laitoin perintöverot vihdoin maksuun ja totesin Verohallinnon maksaneen minule tällä viikolla rahaa takaisin. Eli sopiva aika kerrata tapahtunutta ja opittua.

Se, mitä olin vuosien varrella perintöverosta oppinut ja mieleen painanut, oli, että omaisuus arvostetaan kuolinpäivän mukaan. Jos seuraavana päivänä osakekurssit romahtavat tms. niin ei auta itku markkinoilla. Tältä pohjalta voivottelin viime vuoden lopulla, sillä tuolloin myynnissä ollut Talo oli periessäni sen ensimmäisen puolikkaan, arvioitu todellista kaksi kertaa kalliimmaksi.

Onneksi katsoin asialliseksi voivotella ääneen ja kuulemassa oli tuttavani, joka huomautti, että perintöveroon voi pyytää oikaisua 5 vuoden ajan. Eli vielä oli aikaa ja viivyteltyäni pari kuukautta sain lomakkeen postiin toivoen, että jos verotusarvoa hieman rukattaisiin. Vastauksena tuli oikaisu, jossa vuoden 2013 verotus tehtiin uusiksi 2018 kauppahinnalla. Veronpalautusta 3400 euroa! 

Ilo tästä ei ollut pitkäaikainen, sillä lähes samaan aikaan tuli päätös viime vuoden perinnöstä. Tuijotin summia tyypertyneenä, mutta puntta oli monisivuinen ja monimutkaisen oloinen ja jätin sen lojumaan. Vasta kesäkuun alussa havahduin tarkistamaan eräpäivät ja totesin, että oli korkea aika myös tarkistaa Verohallinnon laskelmat.

Viime syksyn perukirjaepisodin (Ks. kuolinpesän 54. päivä, 54. ilta, 55. päivä) pointti oli siinä, että vuonna 2013 perimäni raha oli hallintaoikeuden myötä sekoittunut vuonna 2017 perimääni rahaan. Eka perunkirjan väsääjä oli käsiä heilutellen sitä mieltä, että Verohallinto kyllä asian perukirjoja vertaillen selvittää. Kun tätä en hyväksynyt, niin Tokan tuotokseen tuli parin lauseen kirjaus asiasta.

Ja kas. Veronlaskija ei ollut huomioinut lausetta ollenkaan. Pirautin Verohallinnon (syystä kehuttuun) puhelinpalveluun ja selitin asiaa ensin yhdelle ja sitten toiselle. Toinen kaivoi paperit esille, kuunteli ja totesi, että hän tekee virkamiestyönä (tms.) oikaisun eli minun ei tarvinnut täyttää mitään lomakkeita.

Muutaman päivän kuluttua tuli oikaistu päätös, jonka kokonaissumma oli naftin 7000 euroa pienempi kuin edeltäjänsä. Eli voisimepa sanoa että kiukuttelu Pankissa ja puhelinsoitto olivat taloudellisesti kannattavia. Ilman asiallisemmin tehtyä perukirjaa oikaisun pyytäminen olisi ollut huomattavasti vaikeampaa.

Kuolinpesän pääosa selvitetty

Vähän runsas kolme kuukautta mennyt. Koska sain "harjoitusta" vuonna 2013 ja jouduin runsaan vuoden ajan henkisesti valmistautumaan tähän tämän vuotiseen "suoritukseen"onnistuin mielestäni kohtuullisen hyvin. Muutama hidaste matkalla ja turhaakin rahaa on palanut, mutta suunnilleen suunnitelman mukaan menty. Eli

• Pankkitilit ja sijoitukset selvitetty. Tänä aamuna käyty S-Pankkissa näyttämässä lisää perukirjoja, joita kirjeitse eilen pyydettiin.
• Asunto tyhjennetty täysin. Kirjaimellisesti viimeisillä minuuteilla (pesukoneen ohjelma oli juuri loppumassa) huomasin keittiössä yläkaapin, johon en ollut kolmen kuukauden aikana kurkistanut! Epämääräiset purkit kahmin mukaani, mutta ylähyllylle jäi yksi, johon en ylettynyt.
• Ensimmäisessä huutokaupassa käynyt kaupaksi kaikki paitsi yksi taulu. Tähän mennessä saatu raha kattaa tavoitteen mukaisesti muuttokulut, Asunnon vastikkeet ja jää vielä jotain ylikin. Seuraavaan huutokauppaankin menee tavaraa, mutta ei enää niin arvokasta. 
• Asunto myyty. Sähkösopimukset irtisanottu, kotivakuutus samoin. Vastikemaksut keskeytetty.
• Talosta tehty välityssopimus. Energiatodistuksen teko tilattu.
• Talo tyhjennetty pääosin. Luulisin saavani loput paikalliseen kierrätyskeskukseen sukulaiseni välityksellä. Ja osa pitää ahtaa omaan autoon ja tuoda kotiin...

Seuraavana ohjelmassa on sitten kotiin kannetun tavaran vähentäminen. Kasoja ja kasseja on joka puolella. Pakastettujen ruokien urakoinnin jälkeen pitäisi nyt paneutua yli pursuavaan ruokakaappiin, jota ilmeisesti turvallisuushakuisesti (ja idioottimaisesti) täytin viime kesänä.

Eilen sain sätkyn, kun yritin viedä kolme kukkaruukkua ullakkokomeroon, eikä niille ollut enää tilaa! Lattiatilaa toki on jäljellä, mutta tarvitsen sitä pyykinkuivaustelineelle ja sen luokse pääsemiseen. Sillä nyt kun käytössä ei enää ole Asunnon kuivaavaa pesukonetta, täytyy siirtyä itsepalvelupesulan asiakkaaksi ja kantaa kotiin kuivattavaa. Tähän asti olen kuivattanut pyykit asunnossani, mutta tunnelma onkin sitten ollut aika Mombasaa (eli kuuman kosteaa). Joten ajattelin ryhtyä kantamaan pyykkejä ylös. On siellä varsinainen kuivausullakkokin, mutta hankalammin tavoitettavissa kuin oma koppini.

Rahatilanne ei klaaraannu ennen kuin perintöverolappu tulee. Inhoan epäselvyyttä. Ja lomakkeita, joista yksi pitäisi nyt verohallinnon sivuilta täyttää asuntokaupan luovutusveron maksamiseksi.

Kuolinpesä: 100. aamu

Perjantai oli niin rasittava kokemus, että alan vasta palautua. Heti herättyäni (poikkeuksellisesti) nousin heti ylös ja taisin olla Auton ratissa kuuden maissa, sillä kuitin mukaan tankkasi puoli seitsemältä Ikean vieressä. Taisin ajaa ekaa kertaa elämässäni totisessa pimeydessä - ei ikinä enää, jos mahdollista.

Olin perillä yhdeksältä ja kävin hakemassa Lidlistä päivän ruuat (lue: tomaatti-mozzarella leivät) ennen kurvaamista Talolle. Jännitti, oliko pakasteesta tullut vettä lattialle. Eipä ollut, kun en ollut sammuttanutkaan sitä! Koko kuukauden olet ollut niiiin tyytyväinen, että sain pakasteen tyhjäksi ja sähkölaskua pienemmäksi. Heh!

Sitten neljä tuntia armotonta järjestelyä, että Taloa voisi välittäjä kuvata ja esitellä. Takavarasto täyttyi laatikoista ja Auto kirjakasseista sekä sekalaisesta. Eka ajatukseni oli, että kiikuttaisin kirjat kassi kerrallaan Helsingissä kirjaston kierrätyshyllyyn. Onneksi ajattelin lisää ja päätin kotimatkalla poiketa (taas) Espoon Konttiin, jonne sain dumpattua myös sitä muuta sekalaista.

Onneksi olin myös tilannut jäteastian tyhjennyksen, sillä sinnekkin lensi tavaraa niin, että astia taisi lähtiessäni olla taas puolillaan. Paperia ja pahvia kippasin kierrätysastioihin autollisen.

Välittäjä tuli hieman myöhässä - seisottuaan ensin varaston ovella. Aivan eri sarjaa kuin Asunnon välittäjä Helsingissä, mutta jos laskin päässäni oikein, ansaisee mahdollisella myynnillä noin neljänneksen siitä mitä kollegansa viikon duunilla. (Avasin juuri laskunsa. Oliko tästä tonnin "perusmaksusta" jossain välissä puhetta?!) Enkä missään tapauksessa osaisi myydä Taloa itse. Mimmi kertoi tunnin sessiossa asioita, joita en ollut koskaan kuullutkaan.

Mutta ei antanut käyntikorttia. Henkkariani ei pyydetty. Perukirjan tärkeydestä oli puhetta, mutta ei vaadittu nähtäväksi. Ilmiselvästi oletuksena oli, että en hae itselleni lainhuutoa, kuten perukirjan tehnyt lakimies kertoi olevan vaatimuksena. Parempi näin. Unelmoin yhä siitä, että joku innokas ostaja tulee ja tekee kaupat ennen joulua. Heh!

Heti välityssopimuksen allekirjoittamisen jälkeen hyppäsin Autoon, mutta lähestyessäni Espoota oli jo pimeää. Himaan päästyäni 12 tunnin päivän jälkeen huomasin, ettei kännykkäni ollut käsilaukussa ja olin purskahtaa itkuun. No, onneksi olin ajatuksissani pakannut sen tärkeiden paperien laukkuun eikä tarvinnut lähteä uudelle keikalle seuraavana päivänä.

Asuntokauppa on sovittu tiistaiksi eli tänään on viimeiset hetket pestä pyykkiä Asunnolla. Pakasteita on hiukan liikaa jäljellä, mutta parissa päivässä syön sen mitä syön, joten todennäköisesti kannan ne tänään himaan. Asunnon pakaste on niin jäässä, että sen sulatus vaatii rättejä ja vahtimista, jotka toivottavasti lomittuvat pyykinpesuun.

Kuolinpesä: 94. päivä

Jos olisin joskus pitänyt itseäni tunnollisena ja säästäväisenä ihmisenä, viimeistään nyt pitäisi moinen kuva hävittää.

Kuten edellisessä osassa totesin, varasin maksullisen noudon Asunnon ullakolla muistaakseni olleille esineille. Muistaakseni. Kävi kyllä mielessä, että tilanteen voisi tarkistaa ennen tilauksen tekoa, mutta en sitten viitsinyt.

Hakuaika alkoi tänään kello 8. Noin kymmenen minuuttia ennen sitä seisoin kauhuissani ullakolla katsomassa koppiin, jossa visioimani hyllyn ja kahden kaapin lisäksi oli kaksi pöytälevyä, likaisen ja vanhan näköisiä litistettyjä pahvilaatikoita sekä pieniä levyn ja riman palasia edellisen asukkaan remontoinnista.

Eikun alas Asuntoon ja puhelin käteen. Sain 2-3 tavaran noudon onneksi vaihdettua puolen tunnin noutoon. Kun miehet tulivat, he eivät olleet muutoksesta kuulleetkaan eli olisin voinut saada sen heille läpi muutenkin. Onnekkaasti jokseenkin tasan puolessa tunnissa kamat oli kannettu alas. Huh! 149 euroa palvelusta ei tuntunut pahalta hinnalta.

Jaoin onnistumisen tunnettani Paikka kaikelle -ryhmässä, jossa se ei saanut kaikilta suosiota.

Mun tuntuu tosi vaikealta uskoa, että itse olisin ikinä käyttänyt moista palvelua. Olisin yksitellen heittänyt roskiin tavarat tai sitten esim myynyt, jos on metallia, huutikseen hinta 1 euro ja osta heti kohteena. 

Tavaroista vain murto-osa olisi mahtunut taloyhtiön roskiksiin. Pöytälevyjä, kaappeja ja lastulevyhyllyä olisin voinut tarjota ilmaiseksi, mutta kun en kolmessa kuukaudessa saanut aikaiseksi niin viikossa vielä vähemmän.

Ajasta puheenollen. Olin ajatellut ajella huomenna (saatuani vihdoin Autoon talvirenkaat) laittamaan Taloa myyntiin. Jotenkin visioin (ks. tämän tekstin alku), että maaseudulla kiinteistönvälittäjien kalenterit ovat tyhjää täynnä, mutta luppoajalla pirautin kuitenkin sopiakseni aikaa. Hups. Firmassa on keskiviikkona koulutuspäivä ja reissuni siirtyy eteenpäin. Taas.

Kuolinpesä: 91. päivä

Hyväksyin eilen Asunnosta tehdyn tarjouksen ja ellei muutaman tunnin sisään jostain ilmaannu korotusta niin sillä mennään. Välittäjälle joudun pulittamaan yli kymppitonnin, mutta hän on kyllä ollut syksyn ammattilaisista ammattilaisin. Minulla esim. ei olisi pokkaa laittaa verkkoon esittelyvideota, jossa on (seinien tasoittamiseksi) niin raju filtteröinti, että vuori National Geographiceja (joista oma kuvani oli aiemmassa postauksessa) näytti hämärän keltaiselta massalta.

Koska pikainen myynti alkoi näyttää todennäköiseltä, piti päästä eroon lehtien alla olleista laatikoista, jotka olivat ainoat Asunnossa jäljellä olevat huonekalut, joita en itse olisi yrittänyt nostaa ja jotka eivät Autoon mahdu. Ajatukseni olivat siinä määrin sekaisin, että soittelin jo Kontin ja Kierrätyskeskuksen noutopalveluihin, joissa oli tietenkin ruuhkaa. Tulin toki järkiini ja laitoin Annetaan-ilmoituksen tori.fi:n ja laatikostot kannettiin samana päivänä ulos. Olisi niistä muutaman kympin voinut pyytää, mutta...

Autoon mahtuvia roinia vein sitten yhdellä keikalla Kierrätyskeskukseen ja Konttiin. Supertyytyväisenä, että oli viimeinen kerta... Heh-heh. Palatessani Asunnolle näin ensimmäiseksi eteisen henkarit, jotka olin unohtanut pakata mukaan. Ja olihan siellä vielä pari tuoliakin.

Tarjouksen hyväksymisestä välittäjän kanssa keskustellessa hän muistutti kellarikomeron ja ullakon tyhjentämisestä. Heh-heh, på nytt. Kuolinpesäprojektia oli mennyt varmaan reilut pari kuukautta ennen kuin uskalsin laskeutua kellariin. Totesin, että Kuolinpesälle kuuluvan polkupyörän hakeminen varastoista oli työlästä ja sai jäädä. Kellarikomero oli taivaallisesti täysin tyhjä.

Ullakolla sen sijaan on kirjahylly (lastulevyä, oli ensimmäinen kirjahyllyni 1970-luvun lopulla!) ja mystiset kaksi koottua keittiön tms. kaappia. Olin elätellyt toivoa, että "kauppaisin" ne ostajalle sisustuksena, mutta en sitten viitsinyt edes ehdottaa välittäjälle. Enkä soittanut pikkuserkulleni, joka sanoi, että oli valmis auttamaan ja jolla olisi takakärry autoonsa, vaan (kymmeniä kertoja nähtyjen Google-mainosten johdosta?) tein varauksen maksulliseen noutopalveluun. Ripauksen Sorttia kalliimpi, mutta puolet lyhyempi odotusikkuna.

Nyt on sitten noin 10 päivää aikaa syödä Asunnon pakasteen kahdelta hyllyltä niin paljon, että loput mahtuvat pakastelokerooni. Kikhernesörsselini alkaa vähän tökkiä ja olen tainnut pitää jo kaksi välipäivää. Mutta tänään... ja huomenna... ja ylihuomenna...

Kuolinpesä: 86. päivä

Parin edellisen päivän saavutuksiksi voi laskea lähinnä sen, että aloitin perimieni D-vitamiinikapselien syömisen. Tänä aamuna piti ryhdistäytyä, sillä tuttavani tuli aamuvarhaisella Asunnolta hakemaan MAD-kokoelmaani.

Alkusuunnitelmanani oli samalla keikalla pikaisesti pestä koneellinen pyykkiä, mutta jättää kuivaus kotiripustuksen varaan konekuivauksen sijaan. Joku kuitenkin napsahti päässäni ja yht'äkkiä päätin parhaan tavan käsitellä äitini huolella säilyttämä vuori National Geographic -lehtiä.

Kuulutuksista sosiaalisessa mediassa ei ollut ollut iloa (toisin kuin edellä mainittujen MADien kanssa). Joten jättäisin väliin myös annetaan-ilmoituksen Tori.fi:ssä. (Ja jos tulee mieleen, että olisin voinut lahjoittaa lehdet päiväkotiin askartelumateriaaliksi, niin ei tiedä paljonko NG:t painavat.)

Lähes kolmen tunnin ajan otin numeron kerrallaan käteen. Jos siinä oli sisällysluettelon perusteella jotain luettavaa, revin sivut irti ja laitoin loput roskispinoon. Kun roskispinossa oli se, mitä jaksoin kantaa, kipitin takapihalle ja kiitin mielessäni tyhjähköä kierrätyspaperiastiaa.

Kolmessa tunnissa tein neljä tai viisi roskiskeikkaa eli en päässyt kuin alkuun. Satunnaishavaintojen perusteella äitini tilasi lehteä ainakin vuodesta 1976 vuoteen 2000. Joka vuosi kai 12 numeroa...

Mutsille NG oli jossain määrin statusjuttu, luulisin. Ja myös ihanneminäjuttu: hän halusi nähdä itsensä ihmisenä, joka lukee NG:tä. Mutta en muista, että hän olisi koskaan viitannut juttujen sisältöön muistellen niitä jälkikäteen. Fiilis oli enemmänkin, että lehtiä olisi pitänyt lukea enemmän.

No, minä tein niiden hajuaistiartikkeleista lukion tutkielmankirjoitusharkan, joten eivät lehdet aivan käyttämättömiksi jääneet. Mutta kun nyt olen repinyt niistä jo aimo pinkan myöhemmin luettavaksi, niin kai niitä olisi vonut lukea kokonaisina hyllystäkin?

Ai, niin. Rehellisyyden nimessä todettakoon, että MAD oli minulle status/ihanneminäjuttu. Halusin olla nörtti, joka tuntee sen huumorin. Luin lehdet muutamaan kertaan, mutta varmaan viimeiset 15 vuotta ne ovat odottaneet lopullista ratkaisuaan.

Kuolinpesä: 82. päivä

Eilisen päätteeksi FB-päivitin

Asunnon loppusiivous myyntiin oli mukavaa puuhaa. Joka puunaus lisää arvoa/myyntitodennäköisyyttä ja mitään ei tarvitse tehdä enää toista kertaa. Vai olinkohan puhdistusainehuurujen kanssa liian kauan suihkukopissa?

Luulin tosissani pääseväni tänään "oman elämäni" pariin, mutta jossain vaiheessa iltaa tai aamua tuli mieleen, että Asunnon keittiöön oli jäänyt roikkumaan tiskiharja epäesteettisesti. Ihan vaan se piti fiksata, mutta päädyin pesemään eilisen siivouksen rätit, etteivät jää haisemaan. (Asunnossa tuoksui sekä maanantaina kokkaamani curry että eiliset kemikaalit.)

Finalisointi-innostuksessani hakkasin lopulta vasaralla paikalleen viimeisen patterinsuojuksen, joka ei hyvällä mennyt paikalleen. Aikaansaanut olo. (Niinkuin varmaan tulevilla asukkaillakin, jos suojuksen joskus ehjänä irti saavat.)

Niillä höyryillä kävin vihdoin tarkistamassa mitä kuolinpesässä olleelle matkakortille pitää tehdä. Ei mitään, se on haltijamallia ja voin tyhjentää sen käyttämällä itse. Suunnilleen yhtä suoraviivaista oli S-Pankissa siirtää rahat kuolinpesän tililtä omalleni ja tehdä anomus osuus-mikä-se-nyt-onkaan palautuksesta. Taas prujattiin perukirja ja virkatodistukset johonkin arkistoon ties kuinka pitkäksi ajaksi.

Myöhemmin iltapäivällä kävin omassa Pankissa, jossa varainhoitajan kanssa siirrettiin siellä olleita rahoja, osakkeita ja rahasto-osuuksia nimiini. Ennen Asunnon ja Talon likvidointia (tai näiden mahdollisesta epäonnistumisesta seuraavia kuluja) sekä perintöveroja sijoitusvarallisuuteni on 30% plussalla. Joten hieman ihmetytti ja myöhemmin nauratti varainhoitajan kysymys "aiotko nyt mennä töihin". Öö, miksi menisin?

Apropoo työ ja työttömyys, vasta Reijo Vallan maanantaisesta blogitekstistä minulle valkeni, että

Säädösten mukaan ihmisellä on oikeus työttömyysetuuteen, jos hän on työkykyinen, työmarkkinoiden käytettävissä, hakee kokoaikatyötä ja on taloudellisen tuen tarpeessa. Poliitikkojen määrittelemiä kohtia on siis neljä, vaikka viime aikaisesta keskustelusta voisi päätellä aivan jotakin muuta.

Minähän jätin etuudet hakematta, sillä minulla ei ollut aikomustakaan hakea työtä ja tämän vaatimuksen tunsin. Mutta en myöskään ollut taloudellisen tuen tarpeessa, kuten tässä on tullut käytännössä todistettua. Aika jännää, ettei tätä tarpeellisuutta tuoda esille eikä myöskään vahdata. Eikö Kelalla olisi moiseen sosiaalipummien käräyttelyyn valmiit työkalut ja prosessit?

Kuolinpesä: 80. päivä

Saatuani viime tiistaina perukirjan tehtyä lähdin hyvillä mielin neljän päivän reissulle Turkuun irrottamaan ajatuksia kuolinpesäprojektista. Kun ekana päivänä keskellä koulutusta näin puhelimen näytöllä lakimiehen numeron, ei suuremmin naurattanut. Kyse ei sitten ollut kovin merkittävästä jutusta, mutta se kuitenkin korjattiin versioon 3.0 tänä aamuna ja lisäpalveluna sain Asunnon osakkeeseen siirtomerkinnän. Jota en olisi älynnyt pyytää.

Menin suoraan isännöintsijäntoimistoon, jossa palveluasenne oli täysin hukassa. Sain seistä takki päällä eteistilassa, kun mimmi kopioi perukirjat, virkatodistukset ja testamentit. Kauankohan moisia arkistoivat?

Jatkoin huoneistonvälittäjälle, kun ajattelin kerrankin tehdä "oikein" ja pyytää useamman arvion/tarjouksen. Sain sovittua arvioinnin huomiselle, mutta välittäjä ei tuntunut mitenkään innostunelta ja kysyi ihan eri kysymyksiä kuin eka.

Tuskin ehdin kotiin, kun huutokaupan kuljetuspuoli soitti ja kysyi sopiiko tulla tuntia aikaisemmin. No, mikäs ettei, sanoin, jätin lounaan syömättä ja lähdin Asunnolle. Kokkailin Asunnolla vielä yhden lehtikaalimössön (edellinen eilen) samalla kun miesryhmä, jonka puhekieltä en tunnistanut, pakkasi parissa tunnissa myyntiin menevät tavarat.

Kun alkutarkastuksen ja sopimuksen tehnyt meklari ei tehnyt yksityiskohtaisia listoja enkä mennyt kyyläämään työntekoa, minulle jäi epäselväksi miten tavarapäätökset tehtiin. Miksi noin 10 vuotta vanha Asko/Isku-ruokailuryhmä, jota en saanut parilla kympillä menemään tori.fi:ssä, lähti mukaan, mutta yksi Artekin lamppu oli jäämässä kyydistä, ennen kuin asiasta huomautin?

Parempi näin päin minulle tietenkin. Kahta Muuramen laatikostoa lukuunottamatta saan loput kannettua omin voimin kirpparille tai kierrätyskeskukseen.

Sitten siivoilin päällimmäisiä odottaessani sitä ensimmäistä kiinteistönvälittäjää. Hänestä ei innostusta eikä myyntihenkeä puuttunut ja ellen olisi poikennut pyytämään sitä toista olisin varmaan tehnyt välityssopparin heti.

Vielä viime viikolla suunnittelin lähteväni ennen kirjamessuja laittamaan Taloa myyntiin, mutta talvikelit alkoivat pelottaa. Yritin saada talvirenkaisen vaihtoa sovittua koko päivän ensin verkossa ja sitten puhelimella, mutta epäonnistuin. Auton omistamisen negatiiviset puolet ovat jatkuvasti mielessä, varsinkin kun pari kuukautta sitten saamani siirtolasku tuli vihdoin postiluukusta.

Kuolinpesä: 74. päivä

Perunkirjoitus on tehty! Lakimies 2.0 piti uskotun miehen koko ajan vieressään eli halusi todistajan, jos herppaisin uudestaan. Aloin epäillä oman hermostumiseni asiallisuutta Lakimies 1.0:aan, mutta onneksi dokumentoin useimmat valituksen aiheet tänne.

Sessiossa tuli paljon hyödyllistä tietoa, (jota Lakimies 1.0 ei todellakaan kertonut) ja AP-lista piteni ja monimutkaistui jälleen. Tässä hengessä lähdin pankilta suoraan seikkailemaan järkevimmästä paikasta löytämääni katsatustoimistoon, jotta sain Auton nimiini. Satuin olemaan samalla puolella kaupunkia kuin palvelupiste, josta haetaan asukaspysäköintiluvat, joten jatkoin suoraan sinne. Kiitos hybridiauton, lupa maksoi vähemmän kuin olin luullut, joten hinta tuntui melkein halvalta. Olematta sitä ollenkaan.

Tuore lupa oli parasta kiikuttaa suoraan Autoon, josta piti pelastaa viikon odottaneet Talon omenat. Matkalla kävelin kiinteistövälityksen ohi ja innostuin järkkäämään arviointikäynnin ensi viikolle. Todennäköisesti olisi kannattanut pyytää jo ennen perunkirjoitusta, sillä välittäjän mielestä siihen oli laitettu korkean puoleinen hinta. Mutta toisaalta pääsin ankkuroimaan numeron yläkanttiin.

Kotiin päästyäni soitin vakuutusyhtiöön korjatakseni katsastustoimistossa pakkolävessä tehtyä ratkaisua. Olisi pitänyt hankkia vakuutus ennen rekisteröintiä. Who knew? Jäi joko selvittämättä tai kuuntelematta kun viimeksi juttelin vakuutusyhtiön tyypin kanssa. Sitten kuuntelin parit jonotusmusiikit ja vihdoin irtisanoin mobiilinetin ja puhelimen. Jälkimmäisen laskut olivatkin jääneet maksamatta, kun ne olivat mennet sähköpostitilille, joka nyt on myös irtisanottu.

Ihanaa tuntea saaneensa aikaan asioita ilman lihaskipuja ja hikistä selkää.

Kuolinpesä: 70. päivä

Huutokaupan edustaja kävi tänään Asunnolla. Ammattilainen, joka parissa minuutissa arvioi, että hänen kannattaa lähettää pakkaajat paikalle. Ja ammattitaitoinen myyjä, joka sai nimeni paperiin ilman, että aloin mitään miettiä. Ja mitäs miettimistä enää olisi, kun on melkein vuoden kelannut. Peukut vaan pystyyn, että myynnit kattaisivat edes huutokaupan muutokulut ja osan muuttokuluista Talosta Asunnolle. Ja ehkä vielä Asunnon yhtiövastikkeita.

Miestä odottaessani siirsin kotiini menossa olevat tavarat tiukempaan muodostelmaan ja koska iltapäivällä oli poutaa tein kaksi kantokeikkaa.

Näiden mukana tuli pieni laatikko mummoni ompelutarvikkeita, jotka olin kahminut sodan puhdetyörasiasta. (Olisi pitänyt nyppiä, joukossa oli partateriä!) Koska illalla en jaksanut/viitsinyt isompaa, ryhdyin siivoamaan ja yhdistelemään näitä omiin isompaan ja pienempään rasiaani. Samalla havaitsin, että niiden sisältö oli kaikkea muuta kuin järjestyksessä, jossa olen (mukamas) niin hyvä.

No, nyt olivat järjestyksessä ja kun joukossa olleet napit eivät kuuluneet rasioihin, hyveellisyyden puuskassani päätin laittaa ne heti oikeaan paikkaan välisijoituksen sijaan. Kaivoin esiin muistamani nappirasian ja tein huomioita.

Että mummolta peritty nappipurkki ei ollut samassa paikassa. Ja että nappipurkin vieressä oli kaksi pientä äidiltä perittyä rasiaa, joissa oli samaa lanka-neula-kamaa, joita olin juuri kovasti siivonnut. Eli nämä pitäisi purkaa ja ahtaa jo järjestettyihin rasioihin. Sitten joskus.

Napit olivat isoäitini aikana arvotavaraa. Nyt ne ovat kuin kirjat, enemmän varastossa kuin mille on tarvetta. Täytyy miettiä lahjoittamista eteenpäin. Kunhan löydän sen toisenkin purkin. Ja varmistaudun, ettei ole kolmatta.

Kuolinpesä 69. päivä

Edellisestä katsauksesta onkin vierähtänyt jo pari viikkoa, mutta ei tässä ihmeitä ole tapahtunut. Lakimies n:o 2 pykää uutta versiota perukirjasta. Omaisuudesta, josta olen maksanut perintöverot on ikävän suuri siivu hukassa, mutta sanotaan nyt vaikka niin, että ihmissuhteet olivat tärkeämpiä kuin niiden vaarantaminen rahasta puhumalla.

Ja koska en halua ehdoin tahdoin rikkoa jäljellä olevia suhteita en ole vastannut sukulaisen tekstiviestiin keinutuolista, jota tarjosin yli kuukausi sitten - ennen Talosta Asuntoon -muuttoa. Silloin sukulainen oli kiinnostuneempi rikkinäisestä lumikolasta, mutta nyt oli keinutuolikin palannut mieleen. Mutta riisuttuani siitä peitteensä, tuoli menetti muistoarvonsa ja olen täysin valmis myymään sen.

Myymisestä puheen ollen, sain viime viikon lopulla aikaiseksi soittaa Helanderille. Tämä oli jäänyt sitku-kierteeseen, mutta kyllä kai meklari tms. osaa tehdä arvionsa vaikka Asunnossa on vieläkin kasa kamaa roudaamatta kotiini. No, huomenna selviää.

Maanantaina tein pikakeikan Talolle. Ensinnäkin hermostutti lämmityksen päälle laitto ja toiseksi harmitti laittaa ruokaa kuolinpesän viimeisistä linsseistä ilman Talon pihassa kasvavia kuolinpesän lehtikaaleja (en ole ilmoittanut perukirjaan). Joten aamuvarhaisella matkaan. Paikan päällä vähäisten omenoiden keruuta (ovat muuten unohtuneet auton takakonttiin), muutosta jääneen tavaran keruuta (kaikki ei mahtunut Autoon) ja lehtikaalin leikkuuta. Helsingissä Asunnolla kokkasin sitten pari kattilallista jotain mömmöjä ja laitoin annoksina pakastimeen. (Nykyään on niin hyviä vege-eineksiä, että en tiedä tuleeko minusta koskaan kokkaajaa. Palataan tähän myöhemmin.)

Sitten satoi ja satoi enkä saanut kannettua Autoa täyttäneitä pahvisia säilytyslaatikkoja kotiin. Ennenkuin tänä aamuna. Ja kun vauhtiin pääsin kannoin Asunnolta autoon kuusi (6) painavaa kassillista keittokirjoja, jotka olivat muusta kirjallisuudesta erillisinä jääneet aiemmin kuljettamatta. Kippasin ne Konttiin ja sitä ennen Talosta maanantaina (vihdoin) nappaamani pöytätietokoneen Kierrätyskeskukseen. Nyt omistan enää neljä (4) tietokonetta.

Eli
a) huomenna valaistusta huutokauppakuvioon ja mahdollisesti tarve suunnitelmalle B
b) seuraavana poudan hetkenä kaman kantamista Asunnolta kotiin (Joo, joo. Kyllähän asunnon voi laittaa myyntiin, vaikka keskellä olohuonetta on keko säilytyslaatikoita?)
c) tiistaina perunkirjoitus
d) jos se onnaa, niin kipin-kapin katsastustoimistoon tms. siirtämään Auto omiin nimiini, jotta
e) voin hakea asukaspysäköintitunnusta (edellinen loppuu kuun lopussa eikä sitä varmaan kuolleen nimissä olisi saanut käyttääkään?)

Olen sen arvoinen?

Kuukauden viimeinen päivä eli sopi tehdä kirjanpitoa. Kuolinpesään liittyvät kulut (muutto, Asunnon ja Talon sähköt sekä vakuutukset, Asunnon yhtiövastike, Auton vakuutus) heilauttivat kokonaissumman taas kolmin- tai nelinkertaiseksi verrattuna kulutukseeni alkuvuonna.

Mutta muuhunkin on mennyt tavallista enemmän rahaa. Todennäköisesti syynä on ajatuskuvio "minulla on nyt niin rankkaa tämän touhun kanssa ja ansaitsen jotain kivaa/helppoa/huumaavaa". (Siiderin kulutus Talolla muuton pakkauksen aikana silmiinpistävää.) Ja lisäksi "kyllä jään perinnöstä niin plussalle, että minulla on tähän varaa". Kaipaan kurinpalautusta, mutta sitä on "niin vaikea" toteuttaa, kun tilanne ei ole normalisoitumassa vielä pariin kuukauteen.

Neljä kuivaustelinettä

Facebook tarjosi kuuden vuoden takaiseksi muistoksi tätä kuvaa kengännauhoilla korjaamastani kuivaustelineestä. Ratkaisu pelitti vuosia, mutta lopulta teline petti paikasta, joka ei kotikonstein tokeentunut. Vein ullakolle odottamaan jätelavaa, mutta taloyhtiöllä ei sellaista tänä vuonna ollutkaan.

Käyttöön ostin uuden. Nyt olen sitten perinyt Talosta ehjän telineen, jonka vein varuiksi ullakolle odottamaan. Asunnon teline on osittain rikki, joten siitä ehkä pystyn luopumaan.

Eli jos keksin rikkinäisille oikeat roskikset, jäljellä on enää kaksi. Määrä on perusteltavissa, sillä teoriassa voisin viedä vaatteita ullakolle kuivumaan. Ja pitäisikin.

Kuolinpesä 55. päivä

Aamun FB-päivitys tiivisti kaksi edellistä blogitekstiä:

Eipä ole paljon nukuttanut kun perunkirjoituskatastroofi pyöri päässä. Käytyäni Verohallinnon sivuilla päivän päätteeksi olen vakuuttunut, että kundi teki vääränlaisen (!) perukirjan ja puhui aivan soopaa perintöveron määräytymisestä. Jos henkinen kapasiteettini olisi toinen ja olisin auktoriteettiuskovainen... Oma mokani virkatodistuksesta on vain siunaukseksi, sillä teelmänsä ei nyt päässyt lähtemään eteenpäin. Toivottavasti pomonsa on pätevämpi, ettei tarvitse juosta pyytämään isän serkkua paikkaamaan tilannetta.

Ettei menisi tyhjäkäynniksi lähdin Asunnolle kokkamaan kesällä vanhentuneista tomaattimurskista, herra-ties-kuinka-vanhoista kuivatuista pinaateista ja yhtä vanhoista kuivatuista omenoista linssidahlin. (En kokannut kotonani, sillä en halua koko yksiön haisevan.) Tuli hyvää. Lisäsin varastoon jääneitä kuivattuja omenoita murskana aiemminkin dahliin ja on onnistunut ratkaisu. 

Jos olisin päässyt lähtemään myymään Taloa olisin saanut sieltä tämän syksyn omenoita ja lehtikaalia, joista olisi myös tullut hyvää ruokaa... Mutta kun ei niin ei.

Kokkauksen ohessa kiikutin jämäleluni (legot, barbien tapaiset ja vähän muutakin) MLL:n liikkeeseen toiselle puolelle katua. Loistava keksintö! (Kirjoja vein jo viime viikolla.) Osa menee myyntiin, mutta tänään saamastani kommentista päätellen osa annetaan tarvitseville perheille. Vietin lapsuuteni uhkaamalla vanhempiani soitolla MLL:lle, joten tämä tuntui siksikin sopivalta.

Kannoin dahl-annosten ohella kassillisen pakastemarjoja Asunnolta pakastelokerooni. Marjaproggis alkaa näyttää jo lupaavalta. Talolla on yksi hyllyllinen, Asunnolla kaksi ja pakastelokeroni tuli puolilleen. En pääse syömään puolukoita tänä syksynä, mutta ainakaan pakasteiden takia ei tarvitse viivytellä Asunnon myyntiä.

Sitten kökötin masentuneena iltapäivän kotona, miettien miten Pankki reagoi tiistaiseen palauteryöppyyni. Virka-ajan loppupuolella tai jo päätyttyä sain sähköpostin idioottilakimieheltä, joka sanoi keskustelleensa esimiehensä kanssa ja blaa-blaa. Huomenna pitäisi tulla puhelu seuraavalta perukirjan teon yrittäjältä. Huh! Tai ans kattoo.

Purkautuessani tästä somessa tuli väistämättä mieleen showt, jotka laitoin pystyyn 66%:ssa kevään 2013 perunkirjoituksista. Meikäläisen suruprosessointitapa? Vai rakkauteni rahaan on pinnalla kuin perintöveron maksu lähenee.

BTW, maanantaina Asunnolla heitin roskiin kaikki kouluaikojeni kuvistyöt. Aivan surkeita, mutta yhdessä olin ilmeisesti dokumentoinut huonettani. Oliko minulla tosiaan "I ❤ MONEY" -juliste seinälläni?! No, yhtä paha, jos keksin sen piirtäessäni päästäni.

Kuolinpesä: 54. ilta

Voi prkl. Maksa "ammattilaisen" työstä ja siivoa itse jäljet. Olen ollut perunkirjoitussession jälkeen masiksessa koko päivän, eikä reklamaatiooni tullut vastausta. Mikä toivottavasti tarkoittaa, että asiaa tutkitaan eikä lojumista postilaatikossa. Molemmat mahdollisia. [Edit: vähän tämän tekstin julkaisun jälkeen tuli vastauskuittaus. Hyvä.]

Jotta saisin unta, surffasin nyt/vihdoin/vasta Verohallinnon sivulle Ensin kuolleen puolison tai lesken jälkeisessä perintöverotuksessa tarvittavat tiedot. Hyviä ja huonoja löydöksiä.

Huonoa: "Lesken jälkeen toimitettavassa perintöverotuksessa [...] Perukirjassa tuleekin luetteloida ja arvostaa lesken ja ensin kuolleen puolison kuolinpesän avio-oikeuden alainen omaisuus ja velat lesken kuolinhetken arvoon. " Täysin järkenkäypää, mutta tekikö Pankin lakimies minulle tällaisen perukirjan? E-hei! Hän puhui molemmissa tapaamisissa Verohallinnon maagisesta prosessista, jossa kaivetaan esiin aiempi perukirja ja sitten jotenkin päätellään mitä ollaan verottamassa.

Hyvää: "Jos ensin kuolleen puolison kuolinpesän ja lesken varat ovat kuolemien välillä sekoittuneet, perintöverotusta varten voi esittää selvitystä siitä, miltä osin varat ovat sekoittuneet." Tätähän lakimies ei maininnut ollenkaan vaan pelotteli lahjaverolla.

Johtopäätös: Åbo Akademin oikeustieteellisestä voi valmistua osaamatta juuri mitään.

Kuolinpesä: 54. päivä

Eilen pikkasen edistystä Asunnolla. Tänään perunkirjoitus, joka ei mennyt ihan nappiin. Kysyin tiskiltä lähtiessäni lakimiehen pomon nimen ja lähetin hänelle viestin.

Hei, 

Tein kuolinpesän ainoana osakkaana A:n perunkirjoituksesta toimeksiannon teille.  

Asiakaspalaute
Alkupalaveri Y:n kanssa oli 29.8.2017. Sen yhteydessä Y jätti ilmeisesti kopiokoneelle kiinteistöveroilmoituksen, jonka puuttumisen tajusin vasta kotona.
Toimitin käsitykseni mukaan kaikki puuttuneet paperit 14.9. ja perunkirjoitus sovittiin tehtäväksi tänään (26.9.2017).
Päivää ennen eli eilen, Y (alla näkyvän kirjeenvaihdon mukaisesti) kysyi aiemman kuolinpesän mahdollisesta osituksesta. Hän ei ollut tästä aiemmin kysynyt, mutta olin luonnollisestikin asiasta alkupalaverissa maininnut. Maallikkona en oikein ymmärrä, miten voi alkaa tehdä perukirjaa tietämättä mistä sitä tehdään.
Ilmeisesti/mahdollisesti päivää ennen oli tehty muitakin tarkistuksia, sillä perunkirjoitustilaisuudessa kävi ilmi, että olin ymmärtämättömyydessäni jättänyt tilaamatta yhden virkatodistuksen sukuselvitykseen. Sen epätäydellisyydestä huolimatta perukirja allekirjoitettiin Y:n ja toisen pankkilaisen toimesta.
Luonnosta perukirjasta ei lähetetty minulle etukäteen. Paperilta sitä tarkistaessani perunkirjoitustilaisuudessa tarkistin, että olisiko säästöhenkivakuutus pitänyt merkitä. Olisi, mutta Y ei ollut kysynyt tästä missään vaiheessa. Jos olisin ollut kokemattomampi, kirjaus olisi jäänyt tekemättä. Myöskään lahjoituksista Y ei ollut kysynyt missään aiemmassa vaiheessa, joten tätäkin osuutta piti korjata.
Rutiininomaiseksi toimenpiteeksi minusta toimituksessa oli turhan monta häikkää ja siksi halusin tästä huomauttaa. 

Eli ennen kuin saan puuttuvan virkatodistuksen, en pääse myymään Taloa. Jos lakimies valopää on tilannut sen vasta eilen, tässä menee kolme tai neljä viikkoa taas odottaessa. Oma mokani tietenkin, mutta jos paperit olisi tarkistettu 14.9. ja tilaus tehty tuolloin niin odotettavaa olisi enää viikko tai pari.

Osituksesta olin kysynyt alkupalaverissa siksi, että akuutin kuolinpesän nimiin oli siirtynyt hallintaoikeuden kautta aiemman kuolinpesän omaisuutta. Tässäkin omaa mokaa, mutta pankin avustuksella, joten liitin asiasta tiedustelun viestiini.

Perukirjaan merkittiin A:n omaisuudeksi sijoitusrahasto-osuuksia, jotka "todellisuudessa" edustavat vuonna 2013 kuolleen B:n sijoitusomaisuutta, josta olen perintöveron maksanut, mutta joka jäi A:n hallintaan testamentin nojalla.

En ole kaikista yksityiskohdista selvillä, mutta käsittääkseni jossain Pankin konttorissa on nähty asialliseksi siirtää B:n määräaikaisilta tileiltä vapautuneet varat A:n nimiin. (Kaikki B:n kuolinpesän tilit on lakkautettu vuosia sitten.) A itse kuitenkin mielsi ne B:n kuolinpesän omaisuudeksi, mikä kävi ilmi esimerkiksi tänä kesänä Pankin varainhoitajan kanssa käydyssä keskustelussa, ainakin itselleni.

Tuntuu siltä, että jossain on tapahtunut virhe? Y:n vastauksista en saanut tolkkua ja olen melko varma, että saan maksaa ylimääräistä perintöveroa, kun sama omaisuus on nyt toisen nimissä. Tai pahimmassa tapauksessa (jonka Y visioi) retroaktiivista lahjaveroa kun B:n kuolinpesän rahaomaisuus on virallisesti kadonnut. Pitäisikö tai voisiko asiaa vielä tarkistaa pankin tiedoista?

Kaikki menikin mallikkaasti vähän liian kauan.

Kuolinpesä: 52. aamu

Niemen keissi loppuunkäsitelty. Laitoin torstaina toisen peräänhuudon ja tuli vihdoin vastaus takuuosastolta. "Kun ei teillä ollut ylimääräistä vakuutusta, niin oikeastaan maksaisimme vain painon mukaan, mutta kumminkin tarjoamme nyt enemmän." En ymmärrä. Jos sopimuksen perusteella painon mukaan, niin miksi eivät ilmoittaneet sitä oitis muuton jälkeen? Ja miksi mimmi ei yrittänytkään myydä minulle ekstravakuutusta?

No, lopputulos kannaltani onnekas. Ensinnäkin ettei tapahtunut isompia onnettomuuksia, sillä esim. designlasin korvaaminen painon mukaan olisi ottanut enemmän päähän. Ja olisi ollut vaikeampi todistaa mikä esine oli alunperin kyseessä. Toiseksi kyseinen valaisin oli varrestaan vääntynyt enkä olisi saanut siitä myynnissä yhtä paljon kuin nyt Niemeltä korvauksena. (Huom! lamppu ei hajonnut vääntyneestä kohdasta)

Perjantaina ja eilen enimmäkseen parantelin vilustumistani ja yksi R&A-leffakin jäi väliin. (Elokuvafestareille voisi joku myydä flunssavakuutuksia?) Korjausompelijalta tuli viesti, että oli saanut parisängyn sängynpeitteen halkaistua ja huoliteltua. Tämän teettäminen raastoi itaraa mieltäni, kun kyse oli parista ompeleesta ja ullakolla on ompelukone odottamassa juuri tällaista hyötykäyttöä. Mutta kun kahdella kympillä... (Rahasummat alkavat hämärtymään, tiedostettu.)

Sängynpeite oli alunperin poistoissa, mutta sain sitten älynväläyksen, että paloina olisi sopivan värinen asuntooni. Ajan kanssa tulee ideoita eli hyvä etten joutunut hätäilemään irtaimiston myynnin kanssa.

Tämän aamun idea syntyi kotona, johon olen roudannut Talosta ja Asunnosta viisi taulua. Yhdelle keksin paikan jo viikkoja sitten, mutta loput ovat stressanneet. Asuinhuoneen auringonpaisteeseen ei voi ripustaa enempää tauluja enkä sitä haluakaan. Eteiseen täpötäydet galleriaseinät? Väritykseltään ja tyyliltään riitelevistä tauluista?

Mahtuvatko leveimmät edes seinänpaloille? Tätä testatakseni otin yhden taulun alas ja laitoin tulokkaan tilalle. Sama toiseen koukkuun. Ei mennyt kauaa kuin tulin lopputulokseen, että luovun kolmesta taulusta. Oma vanhani oli samalta taiteilijalta ja samasta aiheesta kuin asuinhuoneeni taulu. Saman taiteilijan Talossa ihailemani taulu näytti nyt perin 80-lukulaiselta eikä viehättänyt oikeastaan ollenkaan. Vanhemmilleni Asuntoon tupaantuliaislahjaksi ostama grafiikka on täysin harmiton, mutta kun sille ei ole tilaa...

Eli nyt on taas kannettavaa.

Kuolinpesä: 49. päivä

Taas on viikko hulahtanut johonkin. Voisin syyttää miniflunssaa ja R&A-festaria, mutta jumitusta on kyllä muuallakin.

Koska tapanani on hoittaa helpot ja alhaisen prioriteetin asiat alta pois, päätin keskittyä kirjoihin. Roudasin melkein kaikki Asunnosta/Autosta himaan ja asettelin pinoiksi tukkimaan eteiseni.

Kuvasin näkyvillä olleen osan maanantaina ja lähetin kuvat Planeetta-antikvariaattiin. Tähän mennessä ei ole tullut vastausta eli yhdistettynä edelliseen kokemukseen voitaneen olettaa, että eivät vaivaudu vastaamaan "ei". Surkeaa asiakaspalvelua, minusta.

Sunnuntaina pyörin Bulevardin eteläpuolella ja huomasin Hagelstamin ikkunassa aika rähjäisiä pokkareita. Tiistaiaamuna (kannetuani puolitoista kassilista kirjoja erääseen erinomaiseen kierrätyspisteeseen) keräsin kasoista vanhat pokkarit ja lähdin tarjoamaan niitä. Eivät tehneet kauppaansa. Mimmi ohjasi minut toiseen läheiseen divariin, jossa sama vastaus. Siellä osoitettiin kiinnostusta laatukirjallisuuteen, joten lähetin kuvat kolmesta metristä. Samana päivänä kerrottiin kiinnostusta olevan kolmeen (3!) kirjaan.

Tähän loppui. Leikin sairasta eilen ja tänään keräsin voimani ja rohkeuteni. Sain Auton Asunnon läheisestä taskuparkista irti. Oman kotini edessä oli vain sakkopaikka, mutta siihen. Hissilastillinen alas (jumittaen hissin kiireessä olevalta as.oy:n hallituksen pj:ltä) ja erinäisillä kannoilla autoon. Ei sakkoa.

Sitten ajelin Espoon SPR:n Konttiin, jossa homma toimi suunnilleen samoin kuin Talosta tehdyillä vienneillä. Olisin säästänyt vaivaa ja aikaa skippaamalla myyntiyritykset, mutta kun ei kokeilematta tiedä.

Nyt olen päättänyt, että kaikki poistokirjat menevät tästä lähtien suoraan johonkin kierrätykseen. Vuonna 1995, kun ekat divarikeikkani tein, kaupaksi meni vielä roskiksesta dyykatut hyvin-käytetyt pokkarit. Ajat ovat nyt toiset sekä heillä että minulla. Emme jääne kumpikaan kaipaamaan toisiamme.

Muuta:

• Talon jäteastian tyhjennys tehtiin melkein kuukausi sitten, mutta laskua ei ole kuulunut. Kiitos Posti?
• Muuton yhteydessä hajonneesta lampusta ei siis Niemeltä tullut proaktiivisesti mitään viestiä. Kun huomautin viikko sitten asiasta sain vastauksen "Välitän viestin meidän takuuosastolle, josta ollaan yhteydessä mahdollisimman pian." Ja sitten ei ole kuulunut mitään.

Kuolinpesä: 42. päivä

Aloitetaan positiivisella. Maanantaina tuli vihoviimeinen virkatodistus. Tukholman risteilyn takia ehdin kiikuttamaan sen ja muut paperit lakimiehelle vasta tänään. Päivän mittaan sovittiin perunkirjoituksen ajankohta ja voi olla, että saan Talon vielä tämän kuun puolella myyntiin.

Samaa voisi tietenkin sanoa myös Asunnosta. Paitsi, että arkistojen ja muistotavaroiden roudaus sieltä kotiini ei ole edennyt moneen päivään. Ennen kuin siirto on valmis, en voi (yrittää) järjestää kuolinpesän irtaimiston myyntiä. Ja ennenkuin irtaimisto on myyty, Asuntoon ei mahdu potentiaaliset ostajat.

Apropoo, muutosta on viikko eikä Niemeltä ole kukaan lähestynyt liittyen muutossa hajonneeseen lamppuun. Menetänkö uskoni tähänkin brändiin? Taidanpa laittaa spostin menemään.

Ja sitten päivän varsinaisen aiheeseen. Olin sopinut käytännön asioissa merkittävästi auttaneen sukulaisen kanssa, että hän saisi ottaa puutarhatyökaluista yms. ulkotavarasta sen mitä haluaa. Vetosin tähän, kun toinen-sukulainen iski silmänsä rikkinäiseen (!) lumikolaan. Olisi pitänyt arvata, ettei toinen-sukulainen jättänyt tavaranhimoaan siihen.

Ilmeisesti hakiessaan lähtöni jälkeen polkupyörää, josta oli sovittu, toinen-sukulainen oli katsellut ympärilleen ja alkanut neuvotella ensiksi-mainitun-sukulaisen kanssa kottikärryistä. Ja jossain välissä kompostorista! Johon laitetaan talousjätteet, joita syntyy minulta talon myyntiaikana. Tuskin uusi ostajakaan näkee laitosta kiinteistön arvoa laskevana.

Jos ilmaiseksi annat, niin ilmaiseksi sinulta pyydetään lisää.

Kuolinpesä: 38. päivä

Muutto Talolta Asuntoon torstaina meni OK. Taloudellisesti tosin päin helvettiä, sillä en ollut (!) tarkistanut saamaani tarjousta ollenkaan. Luulin tuntihinnoitteluksi, mutta kyseessä oli urakkahinta ja olin ihan turhaan huolehtinut ajan käytöstä. Muuttomiehille olisin voinut työntää kaikki nyssykät, jotka ahdoin pieneen Autoon.

Helsinkiin päästyäni olin niin rätti, että ellei kaverini olisi tarjonnut apuaan olisi laatikoiden tyhjentäminen varmaan jäänyt sunnuntain ja maanantain väliseen yöhön tms. Mutta kahteen pekkaan kuulumisia vaihtaen homma meni tunnissa.

Sittemmin olenkin keskittynyt tuijottamaan kotonani ikkunasta ulos niin, että kaikki sinne jo kannetut ylimääräiset/uudet tavarat ovat selän takana. Valitettavasti a) näin ei voi jatkua ja b) lisää on tulossa. Jos autoiluni olisi sujuvampaa saisin kamaa roudattua Autosta ja Asunnosta vauhdikkaammin Autolla, mutta... sen sijaan marginaalisesti ryhdistäydyttyäni kannoin tänään kaksi lastia Autolta kotiin.

Huomenna on oltava aamusta Asunnolla luovuttamassa laatikkoja, joten ehkä ainakin yksi lasti tulee kannettua silloinkin. Jotain muutakin pitäisi kyllä saada aikaiseksi. Alun vauhti on totisesti hyytymässä.