Kahden euron luksusaamiainen

Olen muuttanut tehtävälistani otsikoksi "minkä tekeminen tai tehtyä saaminen tekisi minut onnelliseksi" ja muutoksesta on jo ollut iloa. Nyt listalle pitäisi merkitä viikon verran mielessä pyörinyt New York -simulaatio, jonka olen tehnyt kertaalleen silloin, kun Starbucks oli vain lentokentällä.

Konseptissa noustaan aikaisin (kuten New Yorkissa aikaeron takia), ollaan Starbucksin ovella sen avautuessa (Akateemisen talossa klo 7, näköjään), ostetaan iso americano ja muffinsi (tai kaksi) ja istutaan kunnes museot aukeavat. Mielellään New York Timesin kanssa, mutta tämä on haastavin simuloitava. Tosin nyt kun en enää tilaa Hesaria, sekin tuntuisi eksoottiselta. Ja museoiden auettua yhteen, kahteen tai kolmeen.

Mutta menossa listalle, sillä vaatii aikaa, jota elämässäni jotenkin mystisesti on yhtäaikaa yllin kyllin ja liian vähän. Olen esimerkiksi ottanut tavakseni kotoa Krunikan arkistoihin ja kirjastoihin aamulla lähtiessäni ostaa aseman alikulun Alepasta piirakkapussin ja mussuttaa sen kävellessäni "aikaa sästääkseni".

Tavat pitää rikkoa tietoisin päätöksin. Eilen ostin piirakoiden sijaan Postitalon K-marketista kaksi muffinsia enkä alkanut syödä niitä kadulla. Vaan kannoin ne Kansallisarkistoon ja vaikka arkisto oli jo auki, istuin ihan kaikessa rauhassa syömään ne vanhassa sisääntuloaulassa. Arjen luksus pitää tehdä tai nähdä, muuten se menee ohi.

Melkein kuin Martha Stewart

Satokaudesta syntyy paineita syödän leivän ja einesten ohessa jotain tuorettakin. Mansikoita ostin historiallisesti tänä kesänä kolmesti ja Närpiön tomaatit olivat Lidlissä niin framilla, että päätyivät koriini. Ekalla kerralla söin sellaisenaan, kuten minimalistisena kokkaajana on minulla ollut tapana.

Mutta jostain verkkovideosta äkkäsin suolan ripottelun. Joten seuraavan satsin kanssa näin sen vaivan, että paloittelin pikkutomaatit ja ripottelin päälle suolaa. Oikeasti paljon parempaa ja taitojeni mukaista.

Mutta pystyisinkö hieman monimutkaisempaan?

Videoissa tuli vastaan myös Chickpea, Cherry Tomato, and Feta Salad- Martha Stewart. Poinntina oli tietenkin hieno kastike, jonka skippasin oitis. Ja fetan sijaan ostin Lidlistä salaattijuustoa. Mutta kolmen aineksen yhdistelmänäkin ihan syötävää ja talouteni kriteerein luksusta.

Uskaltaisiko ottaa syksyn projektiksi YouTubesta kerättyjen reseptien kokeilun? Niitä on näköjään 265 eli riittää ensi vuodellekin.

Lisää vain vesi, jälkikirjoitus

Risotto ei maistunut kolmatta päivää peräkkäin, joten testasin eilen ostetun Knorr-turhuuden coucous-version.

Positiivinen yllätys oli silmin havaittavat (eli suhteellisen isot ja lukuisat) kuivatut vihannespalat. Annos myös maistui ja kypsyttämisen jälkeen ripoteltavista pähkinänmuruista tuli ekstraluksusta, jota voisi yrittää replikoida ellei kaikki maukas pikkuruoka taloudessani päätyisi ylimääräisiksi välipaloiksi.

Mutta. Veden lisäysviiva on purkin puolivälissä ja couscous ei todellakaan turvonnut sen yli. Eli kuljettaminen on epäekologista (mitä tietenkin on myös muovikippo ja foliokansi) ja kuluttajalle luotu mielikuva harhaanjohtava.

(Sama puolitäyttöisyys on myös Atrian Heat&Eat-aterioiden synti. Sääli, sillä uutuu Mexican Bean Pot with Rice on todella maukas. Tämän kirjoitettuani tekisi mieli boikotoida sarjaa myös englanninkielen tarpeettoman käytön vuoksi.

Käynti verkkosivuillaan täräytti pitkästä aikaa suomalaisen verkkomarkkinoinnin tasoon: esillä on alkuperäiset (?) 3 vaihtoehtoa eikä merkkiäkään jo viime kesästä asti kaupoissa olleista.)

Lisää vain vesi

Taas paistoi aurinko ja olin jämähtämässä sisätiloihin. Mutta kaverin fb-päivitys muffinsista Jyväskylässä muistutti, että ulkona on muutakin kuin aurinko, ja sain itseni ulos kävelemään kohti Ruoholahtea.

Aloitin vinguttamalla Museokorttia Kaapelitehtaalla. Valokuvataiteen museon näyttely esitteli suomalaista arkea ja luoja, että oli masentavaa.

Sitten Cittariin. Oli selvä lista ruokatavarasta, jota pienemmissä kaupoissa ei ole (annospussikaakaota ja papuja chilikastikkeessa), mutta ylläri-pylläri koriin ja myöhemmin kassiini päätyi kaikenlaista muutakin. Kuten kaksi Knorrin vegeateriauutuutta. Sillä vaihtelu on niin mukavaa...

Nämä ovat lisää vain vesi -pyttyjä, jotka maksoivat 2,89 euroa KAPPALE. Samalla hinnalla saa (melkein, toisinaan) Jokaiselle-eineksen, jossa on enemmän syötävää ja hyvin todennäköisesti enemmän ravintoarvoja. Vaikka näissä on muodikkaasti couscousia ja kvinoaa.

Himassa oli valmiiksi useita Knorrin nuudelipyttyjä (kuvassa oikealla), joita on myyty Graniittitalon Lidlissä vähän alle kahdella eurolla kappale, mikä ei ole varsinaisesti halpaa sekään. Pyttyjen malli on erilainen ja uusi (kuvassa vasemmalla) vaikutti isommalta, mikä voisi olla ainesten ohella peruste lähes kaksinkertaiselle hinnalle. Mutta kun ikänäköisillä silmilläni tihrustin purkkien tekstejä selvisi, että vanhassa on 65 grammaa ja uudessa 69 grammaa.

Eli lankesin tuotesuunnitteluun ja markkinointiin. Sillä tietenkin nämä olivat hyllyn päädyssä, josta on varoitettu amerikkalaisissa säästöohjeissa niin kauan kuin niitä olen lukenut. Hukkaan ovat menneet nekin tunnit.

Einesruoka yksineläjän budjetissa

Eilen mainitsin valmisruokien kustannusanalyysin, jota en ole koskaan tehnyt. Pyrkimättä perusteellisuuteen yritänpä nyt sitten.

"Ruuanlaitto"-postauksissani en ole saanut tarkkoja kustannusarvioita aikaiseksi, kun ainekset ovat seisseet kaapissani kuukausia. Tuntuma on, että linssimuhennokseni yms. maksavat noin euron per annos. Tämä stemmaa YouTube-kanavan PS Olen vegaani "Halpaa vegaaniruokaa" -videoihin, joissa nipin napin päästään euroon tekemällä karsintoja ja kompromisseja.

Ja paljonko maksan valmisruuista? Kirjanpidostani löytyisi yksityiskohtaista tietoa, mutta lompakon kahdella tuoreella kuitillakin saa hyvän otoksen. Olen ostanut 11 ateriaa (palataan ruokahamstrauksen syntiin vielä joskus), joiden keskihinta on 2,72 euroa. Keskihintaa laskee pinaattiletut, joiden paketista syön kaksi kertaa. Ateriaksi voin myös syödä leipää ja hummusta tai pastaa ja pestoa, jotka vastaavasti olisivat "varsinaisia" einesaterioita halvempia.

Teoriassa, olettaen puuro ja pikakahvi -tyyppisen aamiaisen, voisin siis syödä 2,5 eurolla per päivä eli noin tonnilla per vuosi. Kahden valmisaterian päivän 6 eurolla vuoden ruokiin menee 2200 euroa vuodessa eli kaksi kertaa enemmän. Tonni ekstraa on paljon, mutta verrattuna ajankäyttöön ja jonkinlaiseen monipuolisuuteen ruokavaliossa? Kun minulla on siihen varaa.

Todellisuudessa ruokakuluni ovat hieman korkeammat, sillä törsään nannaan ja käyn toisinaan syömässä ulkona. Kunhan ryhdistäydyn kuittikirjausten suhteen, voin esittää yksityiskohtaisemman analyysin.

Hummusta joukkoon!

Perjantaina pitkän aikomisen jälkeen laitoin kattilan hellalle ja väsäsin linssimuhennoksen säilykkeistä ja pakastevihanneksista. Olin kovasti päättänyt ostaa porkkanoita ja kuoria ja pilppoa, mutta...

Kokkausnurkkauksesta iltapäivää. Jos alat tehdä vihreistä linsseistä dahlia (kun niitä tuli erehdyksessä ostettua) ja kattilassa on sitten liikaa nestettä (koska vihreät linssit eivät sitä vedä, eivätkä koskaan ole vetäneet) ja sitten heität perään laatikollisen punaisia linssejä, niin kaikki neste on mennyttä kun käännät selkäsi. Että tulipa (taas) tehtyä perin omituinen linssimuhennos, joka tietenkin (taas) myös paloi pohjaan.

Ihan syötävää tuli, mutta pakastelokerossa on vielä pantattuja viimeisiä marjoja niin paljon, että useampia annoksia piti laittaa jääkaappiin.

Iltaa kokkauskulmasta! Jos syöt kolmatta päivää samaa linssimuhennosta (ks. aiempi päivitys) ja jääkaapissa on hummuspurkissa jämä, jota varten ei viitsisi ostaa sämpylää, sekoita hummus muhennosannokseen. Ruokaan tulee ripaus uutta makua ja taas maistuu.

Huomasin syksyllä, että (Lidlin) hummuksen sekoittaminen muhennosannoksiin teki hyvän säväyksen, mutta niin vaan pääsi unohtumaan.

Tänään (tai viimeistään huomenna) vuorossa toiseksi viimeinen viime kesän risottohamstrauksista. Miksi ihmeessä ostin kurpitsarisottoja kun sientäkin oli tarjolla?

Melko onnistunut hummuscurry

Chili sin carnet loppuivat pakasteesta ja vaikka risottoa riittää, niin kerta viikossa on tarpeeksi. Kaupasta ostettu tikka masala -eines, pakastepizzat ja pinaattiletutkaan eivät maistu ihan joka päivä, joten jotain tarvitsi tehdä. Varsinkin kun kodin elintarvikevarastot edelleen pursuavat aineksia Kuolinpesästä ja omasta hamstrauksesta.

Niistä valitsin vuonna 2014 kuivatut pinaatit, Lidlin vihanneskastikkeen ja kikhernesäilykkeen sekä tammikuussa vanhentuneet hummussäilykkeet, jotka ostettiin 30%-alennuksella jo varmaan vuosi sitten eivätkä herättäneet sinä aikana sitten kuitenkaan syönti-intoa kun aina tuli hankittua kaupan tuoretta hummusta. Kvinoan olin ostanut edesmenneelle yksityiskokilleni Stokkan Hullareilta. Se ei ollut vielä vanhentunut, mutta vaikutti niin haastavalta kypsennettävältä, että keitin koko laatikon kerralla.

Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä kastikkeesta tuli suht liru. Epäkäytännöllisyydessäni kuvittelin hummuksen toimivan sakeuttajana, mutta kyllähän rasva lämpimään sulaa. Joten olisi pitänyt käydä ostamassa lisäksi jotain vihannesta, mitä en saanut aikaiseksi. Kikherneitä laitoin sitten mukaan toisenkin purkillisen. (Niitä kun riittää.) Mausteeksi currya ja testiannos maistui ihan hyvältä. Mikä on positiivista, sillä pakasteeseen on menossa kahdeksan samanlaista.

Jälleen ei ole mitään hajua hinnoista. Rahi-metodilla kaksi euroa per purkki (poislukien pinaatit, jotka kasvoivat Talon pihassa ja kuivattiin sen sähköillä, joita en maksanut) eli annoshinta on vähän päälle euron ja ehkä oikeasti alle. Eli kannatti äheltää (*) ja tarjoaa vaihtelua ruokavalioon muutamaksi viikoksi.

(*) Voi olla, että muutan vielä arvioni. Kastike paloi tietenkin pohjaan ja kattilan loppupesu on tekemättä.

Kolme päivää kurpitsarisottoa

Olen ylittänyt itseni ja (melkein) tehnyt ruokaa. Testasin nimittäin vihdoin ensimmäisen kesällä Lidlistä hamstraamani risottopussin. Oikealla risotonkeittotekniikalla (vähitellen kuumaa kasvislientä), jota pussissa ei kuvattu, syntyi ihan syötävää, vaikkakin hyvin riisivoittoista risottoa.

Kokemuksesta tiesin, että risoton pakastaminen ei kannata ja seuraavana päivänä havaitsin, että jääkaapissakin seisottaminen oli luonut klimpin, joka ei herättänyt ruokahalua. Alkukesästä tein jämäriisistä maukkaan munakkaan, joten päätin kokeilla vastaavaa tästä. Ei ollenkaan huono idea, mutta jätti vielä neljänneksen kolmannelle päivälle. Etten toistaisi itseäni paistoin sen chilimarinoidun tofun kanssa. Tyyristä eikä erityinen makuelämys, mutta meikäläisen eväillä hyvä suoritus.

Eli ensi kerralla tiedän, että tuoreeltaan ei kannata syödä puolta pelkästään siksi, että pussissa mukamas oli kaksi annosta. Jämille on käyttöä. Ja risottopussejahan minulla on seitsemän, joten jos joka toinen tai kolmas viikko teen tämän ateriasetin, niin ensi kesään mennessä tulevat käytettyä.

Supersimppeli chili sin carne

Ota Risellan riisi ja linssi -seos, jonka etuna on punajuuren väri. Riisi ei maistu miltään, mutta se ei haittaa. Eikä toivottavasti sekään, että paketti oli syksyn ongelmissa päässyt vanhentumaan.

Riisiseoksen kypsentyessä kattilassa, tyhjennä isoon astiaan papuja chilikastikkeessa. Tällä kertaa peltipurkkini olivat Lidlistä, enkä muista hintaa. Oli niin halpa, että kannusti ostamaan eli ehkä euron per purkki? GoGreenin chili sin carne on Stokkan hullareilta eli euron per paketti. Molempia meni lopulta kaksi, joten kun riisi maksoi max 3 euroa, koko satsi oli noin 7 euroa.

Riisin kypsyttyä kaada se papujen päälle ja sekoita herkulliseksi mössöksi.

Söin tästä tänään yhden annoksen ja laitoin neljä pakastelokeroon. Annoshinnaksi tuli siis runsas euro ja aikaa siivouksineen meni alle puoli tuntia.

Kuolinpesä 55. päivä

Aamun FB-päivitys tiivisti kaksi edellistä blogitekstiä:

Eipä ole paljon nukuttanut kun perunkirjoituskatastroofi pyöri päässä. Käytyäni Verohallinnon sivuilla päivän päätteeksi olen vakuuttunut, että kundi teki vääränlaisen (!) perukirjan ja puhui aivan soopaa perintöveron määräytymisestä. Jos henkinen kapasiteettini olisi toinen ja olisin auktoriteettiuskovainen... Oma mokani virkatodistuksesta on vain siunaukseksi, sillä teelmänsä ei nyt päässyt lähtemään eteenpäin. Toivottavasti pomonsa on pätevämpi, ettei tarvitse juosta pyytämään isän serkkua paikkaamaan tilannetta.

Ettei menisi tyhjäkäynniksi lähdin Asunnolle kokkamaan kesällä vanhentuneista tomaattimurskista, herra-ties-kuinka-vanhoista kuivatuista pinaateista ja yhtä vanhoista kuivatuista omenoista linssidahlin. (En kokannut kotonani, sillä en halua koko yksiön haisevan.) Tuli hyvää. Lisäsin varastoon jääneitä kuivattuja omenoita murskana aiemminkin dahliin ja on onnistunut ratkaisu. 

Jos olisin päässyt lähtemään myymään Taloa olisin saanut sieltä tämän syksyn omenoita ja lehtikaalia, joista olisi myös tullut hyvää ruokaa... Mutta kun ei niin ei.

Kokkauksen ohessa kiikutin jämäleluni (legot, barbien tapaiset ja vähän muutakin) MLL:n liikkeeseen toiselle puolelle katua. Loistava keksintö! (Kirjoja vein jo viime viikolla.) Osa menee myyntiin, mutta tänään saamastani kommentista päätellen osa annetaan tarvitseville perheille. Vietin lapsuuteni uhkaamalla vanhempiani soitolla MLL:lle, joten tämä tuntui siksikin sopivalta.

Kannoin dahl-annosten ohella kassillisen pakastemarjoja Asunnolta pakastelokerooni. Marjaproggis alkaa näyttää jo lupaavalta. Talolla on yksi hyllyllinen, Asunnolla kaksi ja pakastelokeroni tuli puolilleen. En pääse syömään puolukoita tänä syksynä, mutta ainakaan pakasteiden takia ei tarvitse viivytellä Asunnon myyntiä.

Sitten kökötin masentuneena iltapäivän kotona, miettien miten Pankki reagoi tiistaiseen palauteryöppyyni. Virka-ajan loppupuolella tai jo päätyttyä sain sähköpostin idioottilakimieheltä, joka sanoi keskustelleensa esimiehensä kanssa ja blaa-blaa. Huomenna pitäisi tulla puhelu seuraavalta perukirjan teon yrittäjältä. Huh! Tai ans kattoo.

Purkautuessani tästä somessa tuli väistämättä mieleen showt, jotka laitoin pystyyn 66%:ssa kevään 2013 perunkirjoituksista. Meikäläisen suruprosessointitapa? Vai rakkauteni rahaan on pinnalla kuin perintöveron maksu lähenee.

BTW, maanantaina Asunnolla heitin roskiin kaikki kouluaikojeni kuvistyöt. Aivan surkeita, mutta yhdessä olin ilmeisesti dokumentoinut huonettani. Oliko minulla tosiaan "I ❤ MONEY" -juliste seinälläni?! No, yhtä paha, jos keksin sen piirtäessäni päästäni.

Myslin jatkamisesta

Jostain tuli mieleen, että myslin jatkaminen on jäänyt ja unohtunut. Vuosia (nauttiessani hyvää palkkaa) lisäsin tavalliseen kaupan mysliin raakoja kaurahiutaleita ja rusinoita. Säästääkseni rahaa. Paljonkohan säästin? Summaa oikeasti miettimättä nautin (kirjaimellisesti) nykyään kaupan myslin sellaisenaan.

Jäätee 2.0

Vuosia tein jääteeni tänne vuonna 2009 dokumentoimallani tavalla. (Ja samaan muovikannuun, jonka äskettäin hävitin melko värjääntyneenä.) Varmasti jo amerikkalaisia säästäväisyyssivuja 1990-luvulla lukiessani törmäsin käsitteeseen sun tea eli teen hauduttamiseen kylmään veteen auringon lämmössä. Mutta vasta viime vuonna tuli vastaan jääteen cold brew. Kylmästi (!) vaan teepussi veteen ja kannu (tms.) jääkaappiin. Toimi upeasti Lidlin yrittiteepusseilla, kunhan muistin ottaa pussin järkevän ajan jälkeen pois. En lisännyt makeutusta, mutta ei tarvinnut juoda pelkkää vettä.

Laiskuus ja sokerinhimo ovat tänä vuonna kuitenkin johdattaneet minut kolmanteen ratkaisuun. Lidlissä myyty sokeripitoinen teejauhe tuottaa ohjearvoja pienemmällä annostelulla mukavaa kesäjuomaa pienimmällä mahdollisella vaivalla.

Muovikannun korvikkeeksi ostin Clas Ohlssonilta lasisen pullon, jossa harmikseni on sana milk. Olisi pitänyt jaksaa etsiä mieluisampaa eikä ostaa mielitekoa.

Viimeinen lounas

Pakastelokerossa oli enää yksi lounasannos (vasemmalla). On makuasiat kummia. Toisille ei maistuisi meikäläisen mömmöt. Kaiken kukkuraksi mikrossa lämmitettynä. Ja minä taas olen useimmiten tullut työpaikan ruokalasta nälkäisenä takaisin, kun en ole halunnut maksaa, jollei löydy täysin mieluista.

Uusi podcast (Accidental creative) läpäisi testikuuntelun. Eka jakso, jonka testasin, oli "Dying empty", joka päivä pitäisi puskea luovuutta ja ideoitaan ulos niin ettei jäisi toteuttamatta.

Jääteetä

Hellekauden kunniaksi väliin jääteeohjeistus.

Pakasta noin litra vettä pakasterasioissa. Ei niin isoissa etteivät jäämöykyt mahdu kahden litran kannuun.

Kiehauta litra vettä. Laita kannun pohjalle 3-5 teepussia. Ihan tavallista tai yrtti-infuusiota, mitä on talvesta jäänyt. Kaada kiehuva vesi päälle. Kalasta pussit pois muutaman minuutin kuluttua.

Lisää nyt sokeria, jos haluat, Sitten pudotat - varovasti - jäämöykyt kannuun. Vauhti ei kannata sillä saat kuumaa vettä päällesi.

Kun kannu on viilentynyt, siirrä jääkaappiin. Ennen ekaa tarjoilua nesteeseen on kiva spruitata kaupan sitruunamehua esittävää, sellaisesta kirkkaankeltaisesta sitruunan mallisesta pullosta.