Kahden euron luksusaamiainen

Olen muuttanut tehtävälistani otsikoksi "minkä tekeminen tai tehtyä saaminen tekisi minut onnelliseksi" ja muutoksesta on jo ollut iloa. Nyt listalle pitäisi merkitä viikon verran mielessä pyörinyt New York -simulaatio, jonka olen tehnyt kertaalleen silloin, kun Starbucks oli vain lentokentällä.

Konseptissa noustaan aikaisin (kuten New Yorkissa aikaeron takia), ollaan Starbucksin ovella sen avautuessa (Akateemisen talossa klo 7, näköjään), ostetaan iso americano ja muffinsi (tai kaksi) ja istutaan kunnes museot aukeavat. Mielellään New York Timesin kanssa, mutta tämä on haastavin simuloitava. Tosin nyt kun en enää tilaa Hesaria, sekin tuntuisi eksoottiselta. Ja museoiden auettua yhteen, kahteen tai kolmeen.

Mutta menossa listalle, sillä vaatii aikaa, jota elämässäni jotenkin mystisesti on yhtäaikaa yllin kyllin ja liian vähän. Olen esimerkiksi ottanut tavakseni kotoa Krunikan arkistoihin ja kirjastoihin aamulla lähtiessäni ostaa aseman alikulun Alepasta piirakkapussin ja mussuttaa sen kävellessäni "aikaa sästääkseni".

Tavat pitää rikkoa tietoisin päätöksin. Eilen ostin piirakoiden sijaan Postitalon K-marketista kaksi muffinsia enkä alkanut syödä niitä kadulla. Vaan kannoin ne Kansallisarkistoon ja vaikka arkisto oli jo auki, istuin ihan kaikessa rauhassa syömään ne vanhassa sisääntuloaulassa. Arjen luksus pitää tehdä tai nähdä, muuten se menee ohi.

Melkein kuin Martha Stewart

Satokaudesta syntyy paineita syödän leivän ja einesten ohessa jotain tuorettakin. Mansikoita ostin historiallisesti tänä kesänä kolmesti ja Närpiön tomaatit olivat Lidlissä niin framilla, että päätyivät koriini. Ekalla kerralla söin sellaisenaan, kuten minimalistisena kokkaajana on minulla ollut tapana.

Mutta jostain verkkovideosta äkkäsin suolan ripottelun. Joten seuraavan satsin kanssa näin sen vaivan, että paloittelin pikkutomaatit ja ripottelin päälle suolaa. Oikeasti paljon parempaa ja taitojeni mukaista.

Mutta pystyisinkö hieman monimutkaisempaan?

Videoissa tuli vastaan myös Chickpea, Cherry Tomato, and Feta Salad- Martha Stewart. Poinntina oli tietenkin hieno kastike, jonka skippasin oitis. Ja fetan sijaan ostin Lidlistä salaattijuustoa. Mutta kolmen aineksen yhdistelmänäkin ihan syötävää ja talouteni kriteerein luksusta.

Uskaltaisiko ottaa syksyn projektiksi YouTubesta kerättyjen reseptien kokeilun? Niitä on näköjään 265 eli riittää ensi vuodellekin.

Hellekapsuli 2018

Formaaliin vaatekapsulin rakentamiseen en ole kokenut tarvetta, sillä pahana tapanani on muutenkin käyttää koko ajan samoja vaatteita. Mutta tänä kesänä olisin kyllä voinut ilmoittautua johonkin extrememinimalismimeininkiin, sillä olen käytännöllisesti katsoen koko kesän kulkenut yhdellä ja samalla mekolla - kuvassa oikealla.

Safarimekko on kankaisena minusta helteellä mukava pysyessään ihosta irti. Malli on siisti, joten kehtasin mennä sillä jopa tilaisuuteen Ruotsin lähetystöön. (Tosin vaellussandaalit hieman arvelutivat, mutta vaihtoehtoja ei oikein ollut.) Mekon saa huuhdeltua tai pestyä lavuaarissa ja se kuivuu muutamassa tunnissa. Hätätilassa voi vetää nihkeänä päälle. Eli ei tarvetta toiselle - tosin onhan minulla toinenkin, kun en ole oikea minimalisti.

Yökäyttöön käteni haki täyteen ahdetun hyllyn kulmasta jotain oikean mittaista ja osui ikivanhaan langanohueksi osuneeseen kappaleeseen - kuvassa vasemalla. Selkä on reikäverkosto, joten toivo elää että hellepyöriskely ja/tai pesut päivän-parin välein repäisevät kriittiset langat niin, että vaate tulee käyttökelvottomaksi. Ja päätyy ullakolla olevaan jo valmiiksi aika täyteen rättikassiin erittäin täyden hyllyn sijaan.

Kotona olen kulkenut vanhoissa t-paidoissa. Viimeksi 1980-luvun lopussa Seppälästä ostetussa ja muistellut silloin jostain lehdestä lukemaani ohjetta, että "kyllä kannattaa ostaa Seppälän rääsyjen sijaan sadan markan kestäviä t-paitoja". Onneksi en kuunnellut, sillä moisista en olisi elinikänäni päässyt eroon...

Perintöverot ja niiden oikaisu

No niin, laitoin perintöverot vihdoin maksuun ja totesin Verohallinnon maksaneen minule tällä viikolla rahaa takaisin. Eli sopiva aika kerrata tapahtunutta ja opittua.

Se, mitä olin vuosien varrella perintöverosta oppinut ja mieleen painanut, oli, että omaisuus arvostetaan kuolinpäivän mukaan. Jos seuraavana päivänä osakekurssit romahtavat tms. niin ei auta itku markkinoilla. Tältä pohjalta voivottelin viime vuoden lopulla, sillä tuolloin myynnissä ollut Talo oli periessäni sen ensimmäisen puolikkaan, arvioitu todellista kaksi kertaa kalliimmaksi.

Onneksi katsoin asialliseksi voivotella ääneen ja kuulemassa oli tuttavani, joka huomautti, että perintöveroon voi pyytää oikaisua 5 vuoden ajan. Eli vielä oli aikaa ja viivyteltyäni pari kuukautta sain lomakkeen postiin toivoen, että jos verotusarvoa hieman rukattaisiin. Vastauksena tuli oikaisu, jossa vuoden 2013 verotus tehtiin uusiksi 2018 kauppahinnalla. Veronpalautusta 3400 euroa! 

Ilo tästä ei ollut pitkäaikainen, sillä lähes samaan aikaan tuli päätös viime vuoden perinnöstä. Tuijotin summia tyypertyneenä, mutta puntta oli monisivuinen ja monimutkaisen oloinen ja jätin sen lojumaan. Vasta kesäkuun alussa havahduin tarkistamaan eräpäivät ja totesin, että oli korkea aika myös tarkistaa Verohallinnon laskelmat.

Viime syksyn perukirjaepisodin (Ks. kuolinpesän 54. päivä, 54. ilta, 55. päivä) pointti oli siinä, että vuonna 2013 perimäni raha oli hallintaoikeuden myötä sekoittunut vuonna 2017 perimääni rahaan. Eka perunkirjan väsääjä oli käsiä heilutellen sitä mieltä, että Verohallinto kyllä asian perukirjoja vertaillen selvittää. Kun tätä en hyväksynyt, niin Tokan tuotokseen tuli parin lauseen kirjaus asiasta.

Ja kas. Veronlaskija ei ollut huomioinut lausetta ollenkaan. Pirautin Verohallinnon (syystä kehuttuun) puhelinpalveluun ja selitin asiaa ensin yhdelle ja sitten toiselle. Toinen kaivoi paperit esille, kuunteli ja totesi, että hän tekee virkamiestyönä (tms.) oikaisun eli minun ei tarvinnut täyttää mitään lomakkeita.

Muutaman päivän kuluttua tuli oikaistu päätös, jonka kokonaissumma oli naftin 7000 euroa pienempi kuin edeltäjänsä. Eli voisimepa sanoa että kiukuttelu Pankissa ja puhelinsoitto olivat taloudellisesti kannattavia. Ilman asiallisemmin tehtyä perukirjaa oikaisun pyytäminen olisi ollut huomattavasti vaikeampaa.

Kuvattu sisältö ei tarkoita arvokasta sisältöä

Sukututkimusharrastuksesta minulla on kertynyt lukuisia koteloita paperia, joita olen nyt yli 20 vuotta toisinaan siirtänyt ja järjestellyt. Mistään ei tietenkään tulisi mitään, ellen pahvikansioihin olisi kiinnittänyt pos-it -lappuja, joissa on jonkinlainen kuvaus sisällöstä.

Niin kauan kuin lappu oli kiinni, ei "lehtileikkeitä"-kansio ollut saanut vuosiin huomiota osakseen. Mutta lapun irrottua oli pakko kurkistaa sisään. Ja huomata hillonneeni m.m. sanomalehtiuutisia verkkohankkeista, joista yksikään ei enää ole alkuperäisessä osoitteessa.

Pitää jaksaa karsia selvästi nimettyäkin.

Aikuisten oikeesti -päivä

Koti oli täynnä roikkuvia asioita, joten päätin viettää Aikuisten oikeesti -päivän. Kirjoitin sen otsikoksi tyhjälle paperille eilen illalla ja kännykän kanssa makailun sijaan nousin herättyäni suoraan ylös. Ja kirjoitin otsikon alle kellonaikojen kanssa ylös mitä tuli tehtyä.

Puoli seitsemältä olin luksusaamiaisella (suhteellisen, Lidlin smoothieta jogurttiin sekoitettuna) ja kävin läpi lipaston päälle kertyneen lehti- y.m.s. paperipinon. Melkein tunti meni, mutta tuli tehtyä.

Pehmeän alun jälkeen keskivaikeaa eli eteisen kassit. Toinen oli hyvin tuore eli edellisen päivän Lidl-ostokset. Olin riemuissani hamstrannut chilikastikkeeseen säilöttyjä papuja, sillä luultuani (huom!) niiden loppuneen taloudestani olin hämmästyksekseni huomannut, ettei moinen ollutkaan perustuote Helsingin kaupoissa. No, nyt sain sitten hämmästyä siitä, että kaapissani olikin vielä yksi edellisen kierroksen purkki. Mutta hamstraus ei ollut turhaa, sillä yhdellä purkilla ei tee (juuri) mitään.

Eteisen toinen kassi oli pitkäaikaisempi tapaus eli muistaakseni tammikuulta Kuolinpesän Talon jämiä. Kuten olin arvannutkin, niiden sijoittaminen paikoilleen tarkoitti vaatekaapin roinahyllyn uudelleen järjestämistä. Tätä tehdessä avasin neulepuikkojeni kotelon ja ihmettelin ensin niiden määrää, sitten kahta paritonta paria ja lopuksi niiden ahtamista takaisin kaappiin. Onneksi hiffasin, että en ole vuosikymmeniin neulonut pitkillä puikoilla (vaan pyöröpuikoilla), joten työnsin koko setin lahjoitukassiin.

Tämän lämmittelyn jälkeen kello oli kahdeksan ja minulla tarpeeksi rohkeutta tarttua loka-marraskuulta asti ainoaa huonettani "somistaneeseen" kassi-pino -alueeseen, jossa oli Kuolinpesän epämääräisempiä tavaroita. (Lisäksi on kaksi laatikkopinoa, mutta asia kerrallaan.) Ilahduttavasti aloitin pussilla suttupaperia, joka oli helppo laittaa pois. Ahdoin valokuva-albumit lappeelleen kirjahyllyyn ja selvitin osan paperitavarasta. Samalla järjestelin kirjahyllyä niin, että sain ahdettua sinne sen, mitä en jaksanut käydä läpi.

Yhdeltätoista söin lounaan, maksoin laskuja ja lähdin sitten S-pankkiin hakemaan uusia verkkotunnareita, kun lupasivat moiset ilmaiseksi tässä kuussa. Ja kun on pitänyt sellaiset hankkia jo useamman vuoden ajan. Vein samalla pukeutumisella roskikset, pulloja ja kirjastokirjat.

Setvittyäni papereita erinäisistä pinoista olin klo 13 vihdoin valmis täyttämään lomakkeen, jolla yritän saada palautusta vuonna 2013 maksamastani perintöverosta. Silloin Talo nimittäin arvioitiin kaksi kertaa arvokkaammaksi kuin tämän vuotisilla markkinoilla. Lomakkeen täyttö oli lopulta melko yksinkertaista, mutta olipahan jäänyt roikkumaan.

Kello kahdelta olin valmis asettumaan vaaka-asentoon ja ihailemaan pitkästä aikaa tyhjää tilaa tarjoiluvaunun ja ruokapöydän välissä. (Ja reilumpaa tilaa tarjoilupöydän ja nojatuolin välissä, kun niitä ei enää tarvinnut laittaa kiinni toisiinsa.)

Olin ylen tyytyväinen itseeni ja elämääni.

Ja sitten loksahti postiluukku. Kuolinpesän perintöverotus valmistui.

Emotionaalisesti älytön

Viime viikolla oli vihdoin oikeassa mielentilassa ja aikataulussa Kaisa-talon yläaulassa, jossa usein rekrytoidaan testihenkilöitä pientä korvausta vastaan. Testi oli mielenkiintoinen ja ansaitsin 7 euroa, joten olin yhtä aikaa tyytyväinen ja kiukkuinen itselleni aiemmista menetetyistä mahdollisuuksista.

Testin sisältöä pyydettiin olemaan kommentoimatta, mutta varsinaiseen aiheeseen ei suoraan liity se, että yhdessä osiossa piti tiukasti silmiin rajattuihin valokuviin yhdistää tunne. En muista olenko moista koskaan aiemmin tehnyt. Aina tuntui löytyvän korkeintaan yksi sopiva ja ehkä vähän ihmettelin pointtia.

No,  äsken sitten katsoin AsapSCIENCEn videon How Smart Are You? (TEST) ja samanlainen tehtävä esitettiin tunneälykkyyden kohdalla. Vastasin sujuvasti väärin.

Onko koskaan ollut juttua siitä, miten pitäisi ymmärtää ihmisiä, jotka eivät ymmärrä sinun tunteitasi?

Lisää vain vesi, jälkikirjoitus

Risotto ei maistunut kolmatta päivää peräkkäin, joten testasin eilen ostetun Knorr-turhuuden coucous-version.

Positiivinen yllätys oli silmin havaittavat (eli suhteellisen isot ja lukuisat) kuivatut vihannespalat. Annos myös maistui ja kypsyttämisen jälkeen ripoteltavista pähkinänmuruista tuli ekstraluksusta, jota voisi yrittää replikoida ellei kaikki maukas pikkuruoka taloudessani päätyisi ylimääräisiksi välipaloiksi.

Mutta. Veden lisäysviiva on purkin puolivälissä ja couscous ei todellakaan turvonnut sen yli. Eli kuljettaminen on epäekologista (mitä tietenkin on myös muovikippo ja foliokansi) ja kuluttajalle luotu mielikuva harhaanjohtava.

(Sama puolitäyttöisyys on myös Atrian Heat&Eat-aterioiden synti. Sääli, sillä uutuu Mexican Bean Pot with Rice on todella maukas. Tämän kirjoitettuani tekisi mieli boikotoida sarjaa myös englanninkielen tarpeettoman käytön vuoksi.

Käynti verkkosivuillaan täräytti pitkästä aikaa suomalaisen verkkomarkkinoinnin tasoon: esillä on alkuperäiset (?) 3 vaihtoehtoa eikä merkkiäkään jo viime kesästä asti kaupoissa olleista.)

Kun väri ei olennainen

Kerään pesulaan 40-asteisten lastia, joten suurin osa kotisukista on nyt pyykkikassissa. Sukkalaatikon pohjalta löytyi kaksi paritonta yhteenliitettynä.

Lisää vain vesi

Taas paistoi aurinko ja olin jämähtämässä sisätiloihin. Mutta kaverin fb-päivitys muffinsista Jyväskylässä muistutti, että ulkona on muutakin kuin aurinko, ja sain itseni ulos kävelemään kohti Ruoholahtea.

Aloitin vinguttamalla Museokorttia Kaapelitehtaalla. Valokuvataiteen museon näyttely esitteli suomalaista arkea ja luoja, että oli masentavaa.

Sitten Cittariin. Oli selvä lista ruokatavarasta, jota pienemmissä kaupoissa ei ole (annospussikaakaota ja papuja chilikastikkeessa), mutta ylläri-pylläri koriin ja myöhemmin kassiini päätyi kaikenlaista muutakin. Kuten kaksi Knorrin vegeateriauutuutta. Sillä vaihtelu on niin mukavaa...

Nämä ovat lisää vain vesi -pyttyjä, jotka maksoivat 2,89 euroa KAPPALE. Samalla hinnalla saa (melkein, toisinaan) Jokaiselle-eineksen, jossa on enemmän syötävää ja hyvin todennäköisesti enemmän ravintoarvoja. Vaikka näissä on muodikkaasti couscousia ja kvinoaa.

Himassa oli valmiiksi useita Knorrin nuudelipyttyjä (kuvassa oikealla), joita on myyty Graniittitalon Lidlissä vähän alle kahdella eurolla kappale, mikä ei ole varsinaisesti halpaa sekään. Pyttyjen malli on erilainen ja uusi (kuvassa vasemmalla) vaikutti isommalta, mikä voisi olla ainesten ohella peruste lähes kaksinkertaiselle hinnalle. Mutta kun ikänäköisillä silmilläni tihrustin purkkien tekstejä selvisi, että vanhassa on 65 grammaa ja uudessa 69 grammaa.

Eli lankesin tuotesuunnitteluun ja markkinointiin. Sillä tietenkin nämä olivat hyllyn päädyssä, josta on varoitettu amerikkalaisissa säästöohjeissa niin kauan kuin niitä olen lukenut. Hukkaan ovat menneet nekin tunnit.

Yksinäisyys ja avunpyytäminen

Viikoloppuna pidin ajatukset pois maaliskuun masiksesta ostamalla viisi Mary Baloghin romskua ja lukemalla niitä putkeen. Sisällä, kun ulkona aurinko paistoi. Yritin ryhtiliikettä maanantaina, mutta erehdyksekseni poikkesin lähikauppaan ostaman croisantit, huomasin jommankumman iltapäivälehden lööpistä yksinäisyys-teemaviikon ja sitten itketti taas.

"No, pyydät jonkun taas lounaalle, niin saat ihmisseuraa ja olo paranee." A) kun ihminen ei 46 vuoden aikana ole oppinut ylläpitämään ihmissuhteita, niin ei se ole niin simppeliä kuin sosiaalisesti lahjakkaat kuvittelevat. B) Vähänkö olisi kivaa, jos oma seura olisi sellaista, jota haettaisiin, sen sijaan, että joutuu olemaan kinuamassa. (Tai että saapumiseni kaikenmaailman kissanristiäisiin ei olisi ihmettelyn aihe. Ilmiselvästi ei tajuta, että ne ovat ainoita paikkoja, joissa näen ihmisiä ja voin jopa jonkun sanan vaihtaa.)

Yritin hienovaraista viestintää FB:ssä linkittämällä Ylen (kammottavan) pätkän Odd Fellow -järjestön vapaaehtoiset saattavat Helsingin yksinäiset vainajat – "Tämä on tavallaan valmistautumista omaan kuolemaan" saatteella "On helpompaa mennä kimpassa istumaan siunaustilaisuuteen kuin olla tekemisissä sosiaalisesti taitamattomien elävien yksilöiden kanssa. Oikeesti. Mistä tulikin mieleen, että pitäisi kirjoittaa hautaustestamentti, jossa pitänee kieltää uskonnollisen seremonian lisäksi hyväntekeväisyysosallistujat.". Mutta ainoa kommentoinut tuttava kiinnitti huomionsa jälkimmäiseen virkkeeseen ja oli sitä mieltä, että "jos tekevät siellä jotain, kuten lausuvat jonkin tietyn runon tai laulavat tietyn laulun." Jeesus.

Eilinen meni muistaakseni itkutta, mutta tämä aamupäivä ei. Paikka kaikelle -ryhmään kirjoitti pari päivää sitten neuvonpyytäjä, joka sai tietenkin muun lomassa avuliaaksi tarkoitetut kommentit ystävän apuun pyytämisestä. Kommentoin "Tosin kannattaa muistaa tuota neuvoessa, että kaikilla ei ystäviä ole. Sitä kutsutaan yksinäisyydeksi, josta kuulemma joku osa suomalaisista kärsii." Ylläpitäjä Ilana Aalto ei oleta, että ihmiset saavat omin voimin tavaroitaan järjestykseen, mutta kuvittelee, että kaikki pystyvät pyytämään apua, joten hän ratkaisukeskeisesti jatkoi "Kiinnitetystä julkaisusta löytyy linkki raivausystäväketjuun, jossa voi pyytää avuksi toista tämän ryhmän jäsentä :) Tai miksei pyydä ihan tässä."

Jeesus osa 2. Jatkoin: "Itselleni yksinäisenä ihmisenä avun pyytäminen on ainakin erittäin vaikeaa. Liittynee puuttuviin sosiaalisiin taitoihin, joilla todennäköisesti on korrelaatio yksinäisyyteen. Ja näin ollen triggeröidyn näistä "ota ystävä/suku mukaan" -kommenteista, joissa oletusarvo tuntuu olevan, että moisia ystäviä jokaisella on." Ja eikös (jeesus osa 3) tullut seuraava selittäjä "ymmärrän, että asia on vaikea, uskaltaisin silti toivoa, että yksinäinenkin suhtautuisi avoimin mielin esim tässä ryhmässä pyyteettömästi tarjottuun apuun." Tota, reagoin siihen, että oletettiin apua olevan saatavilla.

V*ttu, itketään sitten tämäkin päivä.

Arvoton asuja

Kuukausi sitten luin Laura Pörstin blogitekstin Harmittomia puheenaiheita, jossa hän asiallisesti huomautti, että keskiluokkaisissa keskustelunaloituksissa usein oletetaan keskustelukumppanilla olevan mahdollisuudet lomaan, matkustamiseen ja ravintola-aterioihin. Kommentoin tuolloin:

Rahani riittävät budjettimatkustamiseen, joten en ole varmaankaan oikea henkilö kommentoimaan. Mutta ainakin tuo kysymys on helppo pallottaa takaisin: ”Ei, ei ole. Entä sinulla?” Ja ehkä kysyjän puheesta löytyy joku uusi jutun aihe. Jos keskustelun aloittaja oikeasti haki tietoa rahatilanteestasi/kulttuurisesta pääomastasi tms. niin omahan on ongelmansa.

Itse stressaan parhaillaan asunto-osakeyhtiön yhtiökokousta, jonka yhteydessä on seurustelua vaativa ravintolaillallinen. Yhtiön maksama ruoka, joka maksaa puolet yhdesta kuukausivastikkeestani kiinnostaa, mutta kun minulta ei osata kysyä muuta kuin työtäni, enkä palkatonta toimintaani kehtaa vastaukseksi sanoa, niin jään keskustelusta aika ulos. Ja tämä on jo kolmas kokous.

Kyseisessä porukassa oli muuten matkajuttuja tyyliin ”luksusjuna Etelä-Afrikassa, eihän se maksa kuin 8 tuhatta”, joka ehkä osaltaan loi arvottomuuden tunnetta. Kun tarkemmin ajattelen.

No, tuo stressaus on nyt ohi, sillä kokous oli eilen. "Onnistuin" tällä kertaa istumaan paikalle, jossa keskustelu kulki ympärilläni, mutta heikommin kanssani. Sain keskittyä ruokailuun ja poistuin paikalta tuskin päihtyneenä.

Laske!

Selausluin kevään uutuuksiin kuuluvan Saara Henrikssonin ja Aino-Maria Leinosen kirjan Railakas rahakirja. Näin hoidat taloutesi viisaasti. Tavoiteyleisönä on pienempituloiset ja kirja kattoi (epätyypillisesti) myös velkojen perinnän ja Kelan luukun.

Railakkuutta oli käsittääkseni tekstin jatkuva imperatiivin käyttö. Käskynä jaettavia ohjeita toisinaan perusteltiin ja toisinaan ei. Ja ainakin yhdessä yhteydessä perustelut olivat päin helvettiä, minusta.

Varmista liikkuminen. Kuukausikortti tai polkupyörä, maalla auto. (s. 14)
Jos paikkakunnalla vain on toimiva joukkoliikenne, nouse bussiin. Bussilippu on välttämättömys. (s. 81)
Hanki kuukausilippu, jos et asu työpaikalla. Hanki, vaikka asuisitkin. Väärässä paikassa säästäminen johtaa rahanmenoon toisessa päässä. Työttömänä voit kuvitella, että pärjäät ilman bussilippua. Mietipä vielä. (s. 82)  

Viimeistä lainausta seuraa esimerkki, jossa joidenkin matkojen tekeminen kuukaudessa yksittäin maksettuina tulee kalliimmaksi kuin kuukausilippu Tampereella.

No, jos minä asuisin Tampereella, satsasin kuukausilippuun, jolla pääsee kaupungista mahdollisimman halvalla ja usein pois. Mutta jos kirjoittaisin epärailakasta rahankäyttöopasta, kehoittaisin arvioimaan ja laskemaan joukkoliikennetarpeen ja sitten miettimään paikkakunnan valikoimasta kustannustehokkaimman lipputyypin.

Ottaen huomioon, että useilla paikkakunnilla Suomessa (lue: kaikissa, joissa olen asunut) pärjää pitkälle pelkästään kävellenkin.

Kirjakauppa kirjastona

Kirjabloggaaja Anukatri aloitti tekstinsä

Hei, tein sen taas: kävin lukemassa romaanin Suomalaisessa Kirjakaupassa. Tänään oli pakko saada käsiin A.W.Yrjänän tuore romaani Joonaanmäen valaat (Johnny Kniga, 2017), koska olin koko viikonlopun haaveillut itäisen Suomenlahden saarista. Kirjan saatavuus kirjastossa oli toivoton, ja kuten kaikki tietävät, minulla ei ole toivoakaan sijoittamisesta yli 30 euroa mihinkään painotuotteeseen.

Onkohan ikäluokkajuttu, että vierastan tarkoituksetonta hengailua ja kokonaisten kirjojen lukemista kirjakaupoissa? Kun nykyään ei ole hinkua kirjojen ostoon, harvemmin edes poikkean kirjakauppoihin, joissa ennen kolusin aina tarjouslaareja ja -hyllyjä.

Mutta joulukuisella Lontoon reissulla, jolla olin valinnut majoitukseen budjettiputkan, jossa ei hereillä viitsinyt olla hetkeäkään, vietin pari iltaa ison kirjakaupan romantiikkahyllyn parhaita paloja lukien. Ja antaen aikamerkkejä ilmeisen kodittomammalle miehelle, joka nukkui toisessa tuolissa.

Einesruoka yksineläjän budjetissa

Eilen mainitsin valmisruokien kustannusanalyysin, jota en ole koskaan tehnyt. Pyrkimättä perusteellisuuteen yritänpä nyt sitten.

"Ruuanlaitto"-postauksissani en ole saanut tarkkoja kustannusarvioita aikaiseksi, kun ainekset ovat seisseet kaapissani kuukausia. Tuntuma on, että linssimuhennokseni yms. maksavat noin euron per annos. Tämä stemmaa YouTube-kanavan PS Olen vegaani "Halpaa vegaaniruokaa" -videoihin, joissa nipin napin päästään euroon tekemällä karsintoja ja kompromisseja.

Ja paljonko maksan valmisruuista? Kirjanpidostani löytyisi yksityiskohtaista tietoa, mutta lompakon kahdella tuoreella kuitillakin saa hyvän otoksen. Olen ostanut 11 ateriaa (palataan ruokahamstrauksen syntiin vielä joskus), joiden keskihinta on 2,72 euroa. Keskihintaa laskee pinaattiletut, joiden paketista syön kaksi kertaa. Ateriaksi voin myös syödä leipää ja hummusta tai pastaa ja pestoa, jotka vastaavasti olisivat "varsinaisia" einesaterioita halvempia.

Teoriassa, olettaen puuro ja pikakahvi -tyyppisen aamiaisen, voisin siis syödä 2,5 eurolla per päivä eli noin tonnilla per vuosi. Kahden valmisaterian päivän 6 eurolla vuoden ruokiin menee 2200 euroa vuodessa eli kaksi kertaa enemmän. Tonni ekstraa on paljon, mutta verrattuna ajankäyttöön ja jonkinlaiseen monipuolisuuteen ruokavaliossa? Kun minulla on siihen varaa.

Todellisuudessa ruokakuluni ovat hieman korkeammat, sillä törsään nannaan ja käyn toisinaan syömässä ulkona. Kunhan ryhdistäydyn kuittikirjausten suhteen, voin esittää yksityiskohtaisemman analyysin.

"5 asiaa, joita en osta"

Sukkia parsiessa katsoin Lydia Sennin videon Five MORE things I cut from my budget I don't miss! Formaattia käyttävät sekä minimalistit että rahakanavat ja sisältö on harvoin kiinnostavaa. Mutta kommentoin tämän kappaleen joutessani. (Puolet sukista odottaa neulan käsittelyyn.)

Ekana Senn mainitsee talouspaperin. Olen pyörittänyt omaa talouttani vuodesta 1991 ja parhaan muistini mukaan en ole koskaan ostanut talouspaperia. Aina käyttänyt rättejä. (Voi olla muistini heittää, mutta pätee ainakin viimeisen 20 vuoden ajalta.)

Seuravana valmisateriat. Näitähän ostan koko ajan enkä ole ollenkaan vakuuttunut, että pärjäisin halvemmalla kokkaamalla raaka-aineista. Pitäisi tehdä tarkempaa analyysiä, mutta tämä on kutina.

Sitten Senn mainitsee varsinaisten kosmetiikkatiskien tuotteet. En ole eläissäni pysähtynyt merkkituotteiden ääreen enkä ostanut halipskamaakaan vuosiin.

Enkä myöskään ostanut kallista shampoota. Shampoon hintaa itketään näissä videoissa usein enkä ymmärrä miksi. Edes silloin kun minulla oli kymmeniä kertoja pidemmät hiukset, shampoon kulutus ei tuntunut budjetissani.

Lopuksi puhdistusaineet. Siivoustavoillani näidenkään kustannus ei todellakaan ole ongelma. Paitsi, että kuolinpesän kahden asunnon tuplien päädyttyä kotiini minulla on niitä enemmän kuin tarpeeksi.

Eli en saanut vinkkejä kulujen karsintaan.

Hummusta joukkoon!

Perjantaina pitkän aikomisen jälkeen laitoin kattilan hellalle ja väsäsin linssimuhennoksen säilykkeistä ja pakastevihanneksista. Olin kovasti päättänyt ostaa porkkanoita ja kuoria ja pilppoa, mutta...

Kokkausnurkkauksesta iltapäivää. Jos alat tehdä vihreistä linsseistä dahlia (kun niitä tuli erehdyksessä ostettua) ja kattilassa on sitten liikaa nestettä (koska vihreät linssit eivät sitä vedä, eivätkä koskaan ole vetäneet) ja sitten heität perään laatikollisen punaisia linssejä, niin kaikki neste on mennyttä kun käännät selkäsi. Että tulipa (taas) tehtyä perin omituinen linssimuhennos, joka tietenkin (taas) myös paloi pohjaan.

Ihan syötävää tuli, mutta pakastelokerossa on vielä pantattuja viimeisiä marjoja niin paljon, että useampia annoksia piti laittaa jääkaappiin.

Iltaa kokkauskulmasta! Jos syöt kolmatta päivää samaa linssimuhennosta (ks. aiempi päivitys) ja jääkaapissa on hummuspurkissa jämä, jota varten ei viitsisi ostaa sämpylää, sekoita hummus muhennosannokseen. Ruokaan tulee ripaus uutta makua ja taas maistuu.

Huomasin syksyllä, että (Lidlin) hummuksen sekoittaminen muhennosannoksiin teki hyvän säväyksen, mutta niin vaan pääsi unohtumaan.

Tänään (tai viimeistään huomenna) vuorossa toiseksi viimeinen viime kesän risottohamstrauksista. Miksi ihmeessä ostin kurpitsarisottoja kun sientäkin oli tarjolla?

Saako asuntostailauksella sata tonnia?

Kaverini oli bongannut ex-asuntoni myynnissä.

Minä myin kämpän syksyllä 2015 pikkasen-omituisella-kaupalla, jossa kiinteistövälittäjällä oli valmis asiakas, joka näkemättä osti kämpän, ja (minun maksamani!) välittäjä edusti kaupanteossa ostajaa. Kuvion suunnitellut välittäjä yritti kusettaa minua hinnanasetannassa 6-0 ja koska halusi pintafiksatun kämpän uudelleenmyynnin provikat itselleen, myyntihinta tuskin oli paras mahdollinen.

Mutta minä halusin asunnonvaihtotilanteessa nopeat kaupat. Muistin hyvin, että uniikkia kämpää oli myyty vuonna 2003 useita kuukausia ennenkuin minä sain ex-ex-asunnon myytyäni rahat kauppaan.

En seurannut remontoidun asunnon myynnin etenemistä syksyllä 2015. Törmäsin seuraavan vuoden puolella ex-naapuriin, joka kertoi, että asuntoa ei oltu saatu kaupauksi ja välittäjä oli vaihtunut pariin kertaan. Uteliaisuuttani kävin ilmoituskuvista katsomassa mitä maalauksen ja parketinhionnan ohessa oli tehty. Keittiö uusiksi ja makkarin seinänlevyinen peilikaappi purettu. Lisäksi oli purettu olohuoneen pienen syvennyksen peilitaustainen hyllykkö, mutta tuolloisessa stailauksessa työnnetty siihen täysin sopimaton kaappi, jonka kattoa sitten valaisi 2 halogeenia.

Hintapyyntöä tuolloin en muista, mutta ottaen huomioon remonttikulut ja puutarhan velkaosuuden se ei ollut astronominen. Toisin kuin nyt, kun pyyntö on noin sata tonnia enemmän kuin mitä minä sain 2,5 vuotta sitten! Edellisiin kuviin verrattuna makkariin on rakennettu puolikas vaatekaapista, joka minulla oli käytössä ja lattia on käsitelty minimalistisen valkoiseksi. Ehkäpä järjettömän korkealle ankkuroidulla hinnalla yhdstettynä laatuhuonekaluihin päästään irti todellisuudesta?

Se, mikä ainakin on todellisuutta, on vastikesumma, jota karkuun asunnosta lähdin. Maksan asumisesta nyt 2000 euroa vähemmän per vuosi ja se luo merkittävää perusturvallisuutta elämäntilanteessani. Kuten myös asunnonvaihdolla vapautettu pääoma. (Tietenkin pääomaa olisi vapautunut enemmän paremmalla kaupalla, jota odottaessa ei olisi tarvinnut maksaa kuin muutama vastike ja pikkasen korkoa rahoituslainasta pankille, mutta olen luopunut omakuvasta, jossa olisin rationaalinen ja superfiksu sijoittaja.)

En leikkinyt miljonääriä

Kun kirjahyllyä siivotessa tuli vastaan möykynomainen kasa kertaalleen (tai kahteen tai kolmeen) käytettyjä merkkiliuskoja, pääsi suustani (ollessani kotonani yksin, kuten aina) "leikittäisiinkö miljonääriä?". Eli heitetäisiinkö vain reippaasti roskiin. Uusien ostamiseen on rahaa, niitä on avaamattomassa paketissa ja post-it -lappujakin löytyy varastosta leikeltäväksi samaan tarkoitukseen.

Mutta ei. YouTube-videoita katselleen kokosin laput siistimpään asetelmaan ja heitin roskiin vain liimansa jo menettäneet.

Kirjahyllyn epäjärjestyksen hyötyjä

Lapsesta asti kirjahyllyni on ollut järjestyksessä. Joskus 11-vuotiaana minulla oli aiheluokatkin ja urheilun alla tennisoppaan lisäksi kai joku toinenkin kirja. Aakkostin myös muiden hyllyjä. Mummoni ei suuttunut minulle 40+ yhteisen vuotemme aikana kuin pari kertaa ja yksi niistä hetkistä oli se, kun olin luvatta alkanut uudelleenjärjestää hänen kirjahyllyään.

Joten historiallista oli, että kun kaksi ja puoli vuotta siten muutin tähän asuntoon, työnsin kirjoja hyllyyn aivan miten saattuivat hyllyihin mahtumaan. Ja kahteen riviin, niin etten edes nähnyt koko kokoelmaa.

Kun nyt vihdoin aloin luoda jonkinlaista järjestystä huomasin - kuten olin toivonutkin - kirjoja, joiden hyllyssä pitoa en pystynyt perustelemaan. Jos ne olisivat olleet valmiiksi aakkostetussa järjestyksessä silmäni olisi ohittanut ne vaivattomasti, tottuneena.

Tauon jälkeen luotu järjestys myös hätkähdyttää joidenkin kategorioiden hyllyllä vaatiman tilan vuoksi. "Rahan kulutus - järjestäminen - rationaalisen ajattelun mahdottomuus" vie edelleen puoli metriä, vaikka tämän blogin alkuaikoina tein (raportoituja) karsintoja ja vihdoin lakkasin ostamasta lisää. Ja kirjoitusoppaita on melkein puoli metriä, mitä ei tuotoksistani uskoisi. Eli ainakin puolet taitaa olla lukematta.

Onneksi tein päätöksen divarikauppaamisen lopettamisesta. Poistoja on paljon helpompi tehdä kun kantaa niitä suoraan kierrätyshyllyyn.

Peppi Pitkätossusta ja puurosta

Istuin aamupäivän Koneen säätiön tilaisuudessa Breakfast Well on Decolonisation. Dekolonisaation sijaan toin kotiin kaksi muuta aihetta.

1) Christopher Wessels, jonka hanke Lasten kirjasto: Rodullistettu lapsuus näkyväksi pyörii Åbo Akademissa, huomautti, että Peppi Pitkätossun vapaus toimia yhteiskunnan normien vastaisesti perustui isältään saamaan kulta-aarteeseen. Aarre oli todennäköisesti kolonialismin tuotosta ja tämä oli Wesselsin pointti, mutta jäin kiinni argumentin aiempaan osaan.

Peppi ei (muistaakseni) lahjo ketään jättämään itseään rauhaan. Mutta ellei hän olisi taloudellisesti riippumaton, hän joutuisi tukeutumaan johonkin auttavaan tahoon, joka todennäkösesti asettaisi rajoja. Joiden ylittäminen olisi silloin vielä merkityksellisempää?

Peppi on monien tyttöjen ja naisten idoli. Mutta en muista kenenkään pyrkineen taloudelliseen riippumattomuuteen ollakseen kuin Peppi.

Peppi ei myöskään tuhlaa rahojaan (muistaakseni) ja käyttää niitä arvojensa mukaisesti. Onko tästäkään moni ottanut mallia?

2) Olen ollut Koneen säätiön aamiaistilaisuudessa kerran aikaisemmin ja muistin erityisen monipuolisen ja hienon aamiaistarjoilun. Rehellisesti sanottuna muisto oli osa motivaatiota taivaltaa Ullanlinnaan. Mutta aamiaista oli yksinkertaistettu huomattavasti ja tarjolla oli kahvia, puuroa ja hedelmiä. Mutta kyllä puuro vaan maistuu toiselta kodin ulkopuolella ja hillolla sekä siemensysteemillä höystettynä. Miten tämän luksusfiiliksen saisi siirrettyä kotiin?

Näkemyksiä kuluseurannasta

Hesari julkaisi 9.2. Netta Saurin mielipidekirjoituksen, jonka keskeinen kappale kuuluu

Nykyään säästän joka ikisen kuitin ja kirjaan menot viimeistä senttiä myöten. Olen todennut tämän ainoaksi tavaksi hallita talouttani. Menojen kirjaaminen tuntui aluksi hieman työläältä, mutta ajan myötä olen oppinut jopa nauttimaan siitä.

Koska itse toimin samoin silmäilin verkkosivun kommentteja mielenkiinnolla. Valtaosa tuntui pitävän Saurin tapaa typeränä. Osa "tiesi" tuntevansa oman kulutuksensa ja osa pitää paperikuitteja ja käsinkirjausta menneisyyden elämänä kun kanta-asiakkuuden kautta kuitit ovat sähköisessä arkistossa. Kuinkahan moni niitä sieltä tarkastelee? 

People Guess How Much Money They Waste Per Month on tositv-meininkiä, mutta omasta kokemukseni perusteella kuukausimenoista ei ole tuntumaa ellei niitä laske. Ehkä joku päivä testaan onko rivien yhteenlasku helpompaa paperilta vai ruudulta, mutta todennäköisesti vasta kun on pakko.

Garbologiaa HAM:ssa

Ilman Voiman juttua olisi Timo P. Vartiaisen Roska on luksusta, dyykkejä antroposeenin ajasta HAM:n projektitilassa varmaan jäänyt näkemättä. Niin vähän olen Tennispalatsissa liikkunut.

Ellei paikalle pääse, Vartiaisen sivustolta saa melko yksityiskohtaisen kuvan dyykkaamalla kerätystä tavarasta, joka näyttelyssä on esillä. Paikan päällä satuin aloittamaan kierroksen asetelmasta, jossa oli kirja "Syövästä voi selviytyä". Joten ajatukset menivät suoraan viime syksyn kuolinpesän tyhjennykseen, jossa asuntoyhtiön roskis täyttyi pariin kertaan. Ei niin käyttökelpoisella tavaralla kuin tässä oli esillä, mutta ymmärrän ainakin yhden mekanismin, millä sitä roskikseen päätyy. Enkä sentään tunnistanut mitään!

Joukossa oli paljon käyttökelpoista tavaraa, jolla ei (käsittääkseni) ole myyntiarvoa. Dyykkaajat syövät roskikseen heitettyä, mutta mistä roskikseen heittäjä löytäisi syöjän? Ikäni muistan kun jossain verkkoryhmässä mainitsin heittäneeni pois avatun (halvan) maapähkinävoipurkin kun huomasin sisällön pahanmakuiseksi ja sain kommentin, että kyllä sen olisi voinut antaa eteenpäin.

Yksi tapa saada tavaralle uusi omistaja on ilmeisesti laittaa se esille taidemuseoon. Voiman jutussa kerrottiin, että näyttelystä oli varastettu useita esineitä.

Viimeiset vanhat neuvot

Muistikirjan loppu on käsillä eli yksi tavoite täyttymässä. Mistä puheen ollen

Large goals are practical in a special way. If they really belong to you, they have more power to get you off your butt than "reasonable", "sensible", half-hearted ones do.

Aivan totta. Tämän muistiinpanokirjan läpikäynnin olen nimittäin tehnyt yhtenä aamupäivänä ja lähes yhdeltä istumalta.

When money serves as a proxy, when it serves as a symbol for what one really wants, there will never be enough.

Jep.

Pari kuukautta elämää ilman pesukonetta

Kaksi ja puoli vuotta sitten muutin tähän asuntoon, johon joku valopää oli kylpyhuoneremontissa tehnyt pesukoneliitännän, mutta asetellut kalusteet niin, ettei minkään mallinen pesukone tilaan mahdu. Tämä ei muodostunut ongelmaksi, sillä isäni asui vartin kävelyn päässä. Pyykinpesu tarjosivat erinomaisen "syyn" käydä vierailulla, eikä tarvinnut miettiä puolin eikä toisin oliko kyse velvollisuudesta. (Mistä ei todellakaan ollut kyse.)

Tämä ratkaisu päättyi ennen aikojaan ja Kuolinpesän Asunnon myynnin jälkeen minulla ei ollut enää "ilmaista" pyykinpesumahdollisuutta. Teoriassa olisin voinut lähteä pesemään pyykkiä Talolle, mutta taloudellisesti se olisi ollut järjetöntä. Ja nyt sekin on myyty ja kyseinen pyykinpesukone paikallisessa kierrätyskeskuksessa.

Eli pesulaan. Yksi oli Asuntoa vastapäätä, mutta ennen kuin ehdin sinne huomasin Mechelininkadulla 24 pesulan, jonne kävelen kymmenessä minuutissa. Sen ihmiskontaktiton konsepti viehätti enkä vielä ole vaihtanut. Vaikka korttimaksulaite prakaa ja puolen tunnin ohjelma ei irrota pyykistä tahroja, jotka kotikoneella ovat lähteneet. 

Lakanapyykin pesu kuivatuksineen maksaa 10 euroa. Luulisin pesuvälin asettuvan noin 3 viikkoon eli vuodessa menee pari hunttia. Jolla saisi osan pesukoneesta, mutta kun sille ei ole paikkaa. Kämpässä, jonka neliöt maksavat kymppitonnin kipale. Jos täällä asuessa tulee jostain syystä kylpyhuoneremppa, niin toki silloin kannattaa maksaa ammattisuunnittelijasta, joka ehkä keksii sommitelman, johon pyykkikone istuu. Mutta pesulamaksuja voin maksaa aika kauan ennen kuin ollaan kylpyhuoneremontin hinnassa.

Toki haluan pesulamaksuja minimoida, joten investoin syksyllä Scrubba-pesupussiin. Tähän astisen kokemuksen perusteella saan pestyä siinä lähes kaikki käyttövaatteeni.

Kylpyhuneen lavuaarini on pieni ja niin matalalla, että käsinpesu siinä taittaa selkäni. Scrubban lasken lattialle ja pyörittelen sitä jalallani ohjeen ajan eli 30 sekunnista pariin minuuttiin. Lopputulos on ihan tarpeeksi puhdas.

Kovin paljon pussiin ei kerrallaan mahdu ja huuhtelu vie aikansa, joten ajankäytöllisesti tämä ei ole minimaalinen ratkaisu. Mutta on osoittautunut, että käytän paljon mielummin aikaa pyykinpesuun kuin esim. ruuanlaittoon tai siivoukseen. Ja on mukavampaa pestä parin päivän pyykit pois kuin kerätä viikkokaupalla pesulan koneeseen menevää lastia. 

Miksi hamstraan ruokaa?

Poikkesin isoon K-markettiin, jossa on nyt käynnissä jotkut Superpäivät. Kuten arvelinkin tarjouksessa oli Barillan peruspastaa ja käteni ojentui oitis ottamaan pari pakettia koriin. Vaikka pastaa oli jo kotona. Vaikka hinnassa ei ollut alennusta nimeksikään verrattuna halvempiin kauppoihin.

Edelliseen kotiini minulla oli tapana Stokkan Hullareilta ostaa (silloin kuin tämä tarjous vielä oli ohjelmassa) puolen vuoden pastat, jotka säilytin keittiön kaapin päällä. Pieni säästö, esteettinen häiriö, mitä siitä sain?

Turvallisuuden tunteen. Ruokaa on aina valmiina. Tämä ei yhden hengen taloudessa ole mitätön juttu, kuten tulin tammikuun sairauksien aikana toteamaan. Vaikka lähin elintarvikekauppa on kymmenen metrin päässä rapun ovesta.

Ajan ja vaivan säästön. Sen sijaan, että pitäisi miettiä onko pastaa ja mistä sitä saa ostettua (kun Barillaa ei nykyään joka kaupassa myydä) ja milloin sitä pitäisi ostaa, sitä vaan on.

Ostotuskan minimoinnin. En muista mikä tämän virallisempi nimi on, mutta pointti siis, että jos ostan ison erän kerralla, sen hinta kirpaisee vain kerran, kun taas yksittäin ostettuna harmitusta riittää.

Mutta yritän kuitenkin vähentää pastavarastojani ja olla palaamatta K-markettiin niiden takia. Sen sijaan pitää mennä sinne ostamaan ananaspaloja, jotka aidosti ovat halvempia kuin mistään on aikoihin saanut. Ja mahtuvat mainiosti jääkaappini vihanneslaatikkoihin, joilla ei muutakaan käyttöä ole.

Pyörsin pyhät puheeni

Muutama vuosi sitten päätin lakata tee-se-itse hiustenleikkaukset, joihin olin satunnaisesti sortunut opiskeluajan loppupuolelta asti. Satunnaisesti eikä koskaan erityisen onnistuneesti. Ajattelin, että kun ulkonäköni ei ole erityisen tip-top, pitää edes hiusten olla ammattimaisesti leikatut.

Hiusten leikkuta varten olin Saksan reissulta (muistaakseni) vuoden 2000 paikkeilla ostanut ohennussakset ja kamman, jonka sisällä on kaksi partaterää.

Näistä olisi pitänyt päästä eroon, mutta ne jäivät pyörimään ja Kuolinpesän tyhjennyksessä palasivat kotiini sen sijaan, että olisivat menneet kirpparille tai Kierrätyskeskukseen jossain lukuisista kuormista.

Kun kalenteri kertoi, että helmikuussa ei ole ohjelmassa kovin paljon ihmisten ilmoilla oloa, houkutus kävi ylivoimaiseksi. Lopputulos ei vaadi sisäpipon pitämistä, mutta ei kyllä vastaa kampaajan käden jälkeä. Mutta toisaalta ei tarvinut siitä maksaa ja viikkoa (tai nyt jo neljä kuukautta) harmitella sitä, että jouduin maksamaan moninkertaisesti miesasiakkaaseen verrattuna samasta työajasta

Antaudunko kiusaukselle jatkossakin vai maksanko "oi, kun hyvännäköinen" -fiiliiksestä, jonka kampaajalta parhaimmillaan saa? Koska venytän leikkausvälit ylipitkiksi, Helsinginkään hinnoilla kampaajakäynteihin ei mene kuin pari sataa euroa vuodessa. Mutta voihan silläkin muuta tehdä. Kuten sortua ekirja-ostoksiin, joista ehkä erillinen teksti myöhemmin.

Melko onnistunut hummuscurry

Chili sin carnet loppuivat pakasteesta ja vaikka risottoa riittää, niin kerta viikossa on tarpeeksi. Kaupasta ostettu tikka masala -eines, pakastepizzat ja pinaattiletutkaan eivät maistu ihan joka päivä, joten jotain tarvitsi tehdä. Varsinkin kun kodin elintarvikevarastot edelleen pursuavat aineksia Kuolinpesästä ja omasta hamstrauksesta.

Niistä valitsin vuonna 2014 kuivatut pinaatit, Lidlin vihanneskastikkeen ja kikhernesäilykkeen sekä tammikuussa vanhentuneet hummussäilykkeet, jotka ostettiin 30%-alennuksella jo varmaan vuosi sitten eivätkä herättäneet sinä aikana sitten kuitenkaan syönti-intoa kun aina tuli hankittua kaupan tuoretta hummusta. Kvinoan olin ostanut edesmenneelle yksityiskokilleni Stokkan Hullareilta. Se ei ollut vielä vanhentunut, mutta vaikutti niin haastavalta kypsennettävältä, että keitin koko laatikon kerralla.

Tämä osoittautui hyväksi ratkaisuksi, sillä kastikkeesta tuli suht liru. Epäkäytännöllisyydessäni kuvittelin hummuksen toimivan sakeuttajana, mutta kyllähän rasva lämpimään sulaa. Joten olisi pitänyt käydä ostamassa lisäksi jotain vihannesta, mitä en saanut aikaiseksi. Kikherneitä laitoin sitten mukaan toisenkin purkillisen. (Niitä kun riittää.) Mausteeksi currya ja testiannos maistui ihan hyvältä. Mikä on positiivista, sillä pakasteeseen on menossa kahdeksan samanlaista.

Jälleen ei ole mitään hajua hinnoista. Rahi-metodilla kaksi euroa per purkki (poislukien pinaatit, jotka kasvoivat Talon pihassa ja kuivattiin sen sähköillä, joita en maksanut) eli annoshinta on vähän päälle euron ja ehkä oikeasti alle. Eli kannatti äheltää (*) ja tarjoaa vaihtelua ruokavalioon muutamaksi viikoksi.

(*) Voi olla, että muutan vielä arvioni. Kastike paloi tietenkin pohjaan ja kattilan loppupesu on tekemättä.

Kuuden kuukauden menot

Kirjan kirjoitus on tosi heikossa hapessa, kun alkaa käsikirjoituksen muokkauksen sijaan tekemään kulukirjauksia päivää etuajassa. Ja vihdoin katsomaan rehellisesti tilannetta.

Kuolinpesän alusta alkaen on ollut selvää, että kulutukseni on ollut tavallista suurempaa. Nyt laskettuna kuudessa kuussa on mennyt pyöristetysti 12400 euroa eli suunnilleen koko vuoden tavoitearvo.

Olen syyttänyt tilanteesta Kuolinpesää. Olen maksanut Asunnon vastikkeita ja vakuutusta, Talon vakuutusta, sähköjä ja pihahuoltoa, irtaimiston muuttokustannukset yms. Mutta nyt kun laskin nämä yhteen sain summaksi "vain" 4500 euroa. Huomattava menoerä (joka olisi voinut olla monelle muulle todella merkittävä summa), mutta jättää ihannebudjetin ylityksen selittämättömäksi osaksi 1800 euroa.

No, se "löytyy" huvimatkailun summasta 1700 euroa eikä tarvitse lisätä tässä kuussa ostetun uuden puhelimen hinnasta (399 euroa) mukaan kuin neljännes.

Tämän kun pitäisin mielessäni stressatessani ruokakuluista. Ne ovat olleet tällä kaudella kuukaudessa keskimäärin 260 euroa ja kategoria "nanna+alkoholi" 100 euroa. Halvemmallakin voisi elää, mutta nämä luvut eivät totisesti ole se, mikä vie rahani. Talon myynnin jälkeiseen juhla-ateriaan tuhlasin melkein 60 euroa eikä se (ainutkertaisena!) edes erotu kuukausitasolla.

Eikä kovin syyttävää katsetta voi kohdistaa kategoriaan kulttuuri, johon on mennyt keskimäärin 135 euroa kuussa, Seminaarimaksuja, ruotsalaisen digiarkiston käyttöä ja museoiden (erityisesti ulkomaisten) sisäänpääsyjä. Sekä eilen eka e-kirja. Voisin olla säästäväisempikin, mutta verrattuna matkailuun tämä on halpaa hupia. (Tosin rehellisyyden nimessä alkuvuonna kulttuuriin meni vain 60 euroa kuukaudessa eli on tässä jotain elväperäisyyttä ollut.)

Vaateostolakkoon en myöskään näe syytä. Kuudessa kuukaudessa olen ostanut sukkia (35,22 euroa), villahuivin (64 euroa), kantalaput kävelykenkiin (19 euroa), talvitakin pesetyksen (30 euroa) ja kengät (79,9 euroa). Viimeksi mainittu oli jokseenkin pakko-ostos, sillä ruotsinlaivalle tultuani huomasin, että kenkieni pohjassa oli reikä enkä oikein viitsinyt moisilla lähteä kävelemään Tukholmaan päiväksi.

Eli JOS en pistä fyrkkaa matkailuun ja ylenmääräiseen kulttuuriin, on ihan realistiset mahdollisuudet saada kulut takaisin aisoihin. Valitettavasti vaan suunnitelmissa on pitkähkö eli hinnakas reissu Ruotsiin parin kuukauden kuluttua.

Kiinteähköt menot

Eilen postiluukusta tullut vakuutuslasku ja äsken katsomani Prepper Princessin video Could YOU Live On $800 A Month?!?! innostivat tekemään sen, mikä olisi pitänyt tehdä jo iät ja ajat sitten. Eli tarkistamaan paljonko minulla menee rahaa kiinteisiin tai suhteellisiin kiinteisiin kuluihin.

Ensinnäkin asuminen. Yhtiövastike vesineen on 84,30 euroa. Sähkönkulutus on viime vuoden laskujen perusteella tasaista ja kustantaa noin 15 euroa kuukaudessa. Kotivakuutus on noin kympin kuussa eli koko summa 109,30.

Vakuutuksiini kuuluu myös henkilövakuutus, josta en edes tiedä sisältöä, eli voisi varmaan lakkauttaa. Siihen menee kuussa 6 euroa ja matkavakuutukseen 8,5 euroa.

Puhelin ja nettikuluihin meni viime vuonna keskimäärin 24 euroa kuukaudessa.

Kuolinpesän kuluista olen päässyt eroon lukuunottamatta Autoa. Sen vakuutuksiin menee 69 euroa kuussa ja asukaspysäköinti jyvitettynä on 11,75 euroa kuukaudessa. Ei talouteni tappaja, mutta kunhan autolomailen kevään ja kesän niin eiköhän ole järkevämpää myydä Auto pois.

Lisäksi maksan pankin tallelolokerosta 7 euroa kuussa. Halvempi ratkaisu olisi olemassa, mutta taidan pitäytyä tässä. Pankki laskuttaa myös 2 euroa kuukaudessa asiakassuhteenylläpitokuluina.

Kiinteät kuluni siis 237,55 kuukaudessa. Luulisin siis, että vastaukseni Prepper Princessin kysymykseen on kyllä. Päätelmää tukee havainto, että keskimäärin kokonaiskuluni viime vuonna ennen Kuolinpesää olivat 715 euroa kuussa. Selvästikin pitäisi tehdä seuraavaksi analyysiä kulujen isommasta eli vaihtuvasta osuudesta. Ehkäpä tämän kuun tilien teon yhteydessä.

Hyvästä elämästä

Muistikirja lähenee loppuaan.

The good life is when you get up in the morning and can't wait to start all over again.

Jep. Ei tainnut vaan 16-vuotisen työsuhteen aikana olla yhtäkään tuollaista päivää. Onneksi ohimennyttä elämää.

I don't believe you live the good life by doing what you can do; you live it by doing what you want to do. Relying on your skills to guide you is simply unacceptable.

Jep.

Shrinking our notion of what is essential to the good life provides your best opportunity to budget. Question everything you spend money on. Reaching financial goals means living beneath your means. It's that simple.

Rahaan päästyä ja vaihteeksi lähteen (Kiosaki) tuntien

Rich people acquire assets. The poor and middle class acquire liabilities, but they think they are assets. An asset put money into your pocket. A liability takes money out.

Erittäin olennainen ero.

Miksi lototaan?

Luulisin useimpien tietävän, ettei lottoaminen ole kannattavaa. Tai kuten Jere-Pekka Jokinen gradussaan Seitsemän oikein : Uskomukset, asenteet ja päätöksenteon harhat suomalaisten lottoamisessa formaalimmin selittää: "Jokainen pelattu lottorivi on odotusarvoisesti häviävä panostus, sillä Suomessa yli puolet lottorivin hinnasta on unelmalisää ja se ohjautuu pelinjärjestäjän haltuun".

Jokinen keräsi verkkolomakkeella 175 vastaussettiä, joiden perusteella

Selvästi suurimmaksi yksittäiseksi tekijäksi lottoamisen taustalla erottuu mahdollisuus voittaa loton päävoitto. Tämän vaihtoehdon valitsi 61 prosenttia vastaajista. Lottoamisesta saatavat jännitys ja viihde toimivat merkittävimpinä lottoamisen syinä yhteensä 19 prosentille vastaajista. Vain vajaa kaksi prosenttia vastaajista ilmoitti tärkeimmäksi tekijäksi lottoamiselleen hyväntekeväisyyden. Samoin alhaiseksi tärkeimmäksi tekijäksi jäi vaihtoehto onnekas olo, keräten vain vajaan kolmen prosentin osuuden vastauksista. Jokin muu vaihtoehdon valitsi 15 prosenttia vastaajista.

Neljästä vaihtoehdosta "Lottoajien ryhmässä 67 prosenttia arvioi loton päävoiton todennäköisyyden oikein. "

Epärationaalisuutta edusti m.m. se, että "Lottoajista suurin osa (33 %) ei suostuisi vaihtamaan omistamaansa yhden euron arvoista lottoriviä hintaan 1 – 9 euroa, vaikka vaihto ei aiheuttaisi vaivaa eikä kustannuksia. " En kyllä vaihtaisi minäkään.

Lottoajat rikkoivat valinnoillaan epävarmuuden vallitessa odotetun hyödyn teorian preferenssien muuttumattomuus oletusta sekä riippumattomuus aksioomaa. Tämän tutkimuksen tulokset ovat yhdenmukaiset Kahnemanin ja Tverskyn (1979, 268) artikkelin kanssa. Preferenssien epäjohdonmukaisuuksien vuoksi on perusteltua todeta, että odotetun hyödyn teoria kuvaa puutteellisesti päätöksentekijän valintaa epävarmuuden vallitessa

Muun muassa pinoista

Muistikirjassa puoliväli on ohitettu, mutta vielä riitää sivuja.

Don't clean your desk. You might find something in the morning that you can't see tonight.

Hyvä idea, mutta iteroituna tarkoittaa, ettei koskaan uskalla siivota, kun materiaali voi joskus muuttua merkitykselliseksi. Eli pitäisi pantata tätä muistikirjaakin odottamassa hetkeä, jolloin nyt ohitetut sivut tuntuvat taas yhtä fiksuilta kuin 17 vuotta sitten.

Piles are an interesting phenomenon. They usually appear for two general reasons: either no system is in place to handle the influx of information, or you are being lazy and not working the system.

Lainaus lienee ohjekirjasta, jonka systeemeihin pinot eivät kuulu. Oman kokemukseni mukaan ne voivat muodostaa ihan toimivan systeemin. Mutta kun pinoja joutuu siirtämään, homma todennäköisesti ei ole kondiksessa.

Mistä puheen ollen

Material possessions demand our attention. They need to be put away, cleaned, maintained, and repaired. And the more possessions we have, the more time we need to spend caring for them. The feeling that you need to do something with your possessions can really sap your energy, leaving you feeling physically tired and emotionally drained.

Hyvä ohje on siis

Eliminate before you add.

Toimii tavaraan ja muuhunkin.

Follow the rule "Do it or delete it". Before you automatically transfer a task from one daily list to another, determine why you haven't started it or if it even needs to be done. 

Idioottimaisin karsinta naismuistiin

Vuos sitten kirjoitin FB-ryhmään Paikka kaikelle:

Idioottimaisin karsinta naismuistiin. Olin (ilmeisesti vuosi sitten muuton yhteydessä) luopunut viinipullonavaajasta ajatellen, etten kuitenkaan osta kuin kierrekorkkisia viinejä, jos niitäkään. Mutta tulipa sitten ihastuttua Lidlin aidoilla korkeilla pullotettuun punaviinigögiin ja vasta kannettuani pullot kotiin ihmettelin, miksei avaajaa ole laatikossa. Uuden sai tietenkin kaupasta, mutta olisi tämän voinut jättää väliinkin. Avaaja kun ei vie merkittävää tilaa.

Tyynyliinat

Vuosi sitten kirjoitin FB-ryhmään Paikka kaikelle:

Lapsuudenkodissa käymässä. Luulin, että äidin kuoleman jälkeen siivosin vaatehuoneen, mutta niin sieltä vaan vielä löytyi antiikkisia kangasnenäliinoja, tuliaiseksi ostettua silkkitavaraa Kiinasta ja puoli tusinaa isälleni (60-luvulla?) nimikoitua tyynyliinaa. Helppoa ja hauskaa käsiteltävää. Suurin osa meni odottamaan Kontti-lahjoituskeikkaa, mutta vahvasta kankaasta tehdyt ja tähän asti käyttämättömät tyynyliinat kestävät varmaan käytössäni muutaman vuosikymmenen.

Siljan Talvimarkkinat

Odotetusti Silja aloitti eilen alennusmyynnin tutulla konseptilla, jota hyödynsin nyt ainakin kolmannen kerran. Tällä kertaa muiden matkasuunnitelmien vuoksi ostin kevääksi vain yhden Tukholman risteilyn, mutta siitä saamallani tarjouskoodilla sain Promenade-hytin reissut syksyksi 30 euroa kipale. Kevään matkasta maksoin 68 euroa, sillä mukavuudenhalu voitti kitsauden enkä viitsinyt säästää paria kymppiä autokannen alle kaivautumalla.

Tuskin näille reissuille lähtisin listahinnalla, joka verkkosivun mukaan on 145 euroa kerta. Mutta halvemmalla hinnalla hauskoja breikkejä eikä Tukholmassa syömiseen ja kulkemiseen kulu merkittävästi enempää rahaa kuin kotonakaan. Tai ei ainakaan enempää kuin äskettäin laskemissani kaupunkimatkoissa per päivä.

Kannattaako Museokortti?

Kannattaako Museokortti? Sen tulosta kuullessani epäilin, ettei kannattaisi. Siis museoille. Vasta äskettäin tajusin homman logiikan: museot saavat julkista rahoitusta perustuen kävijälukuihin eli kortti on heille kannattava sen kannustaessa niihin lyhyihinkin käynteihin.

Kannattaako Museokortti? Henkilökohtaisessa käytössä Museokortti on kannattanut sekä elämyksellisesti että taloudellisesti. Nykyisessä palkkatulottomassa elämisessäni kävisin hyvin harkiten, jos koskaan kotimaisissa museonäyttelyissä, sillä useimmiten ne ovat pettymyksiä. Mutta yksi kirpaisu vuodessa ei tunnu niin pahalta, kun se ikään kuin sisältää mahdollisuuden siihen harvinaiseen onnistumiseen. Ja lukuisten valitusvirsien lauluun, joista myös perverssisti nautin, mutta joista en viitsi yksitellen maksaa.

Kannattaako Museokortti? Twitterissä kommentoitiin äsken (mistä innostuin tästä kirjoittamaan), että uuden kortin 68 euroa on kannattavuuden rajalla. No, riippuu tietenkin elintavasta. Minullahan hurahti juuri kuudessa päivässä 100 euroa Pariisin museoihin. Helsingissä Museokortin hinnan saisi kulumaan esim. käymällä vuoden aikana kertaalleen

• Atskissa - 15 euroa
• Sinebrychoffilla - 12 euroa
• HAMssa - 10 euroa
• Kansallismuseossa - 12 euroa
• Didrichsenillä - 12 euroa
• Seurasaaressa - 9 euroa
• ja jossain muualla

Itselleni riittäisivät nuo hinnoitellut kohteet, sillä uusin korttini ennen vuodenvaihdetta ja sain 13 kk hintaan 59 euroa. Ja melko realistisesti - toisin kuin edellä mainitsin - kävisin vuosittain kotimaassa vähintään tuon verran museoissa. Rehellisyyden nimessä tarkastettakoon vuoden 2017 Museokortin vingutus:

Kansallismuseo 19-12-2017 11:07
Didrichsenin taidemuseo 17-11-2017 14:21
Ateneumin taidemuseo 08-11-2017 13:09
Gallen-Kallelan Museo 01-11-2017 13:47
Sibelius-museo 21-10-2017 13:04
Turun taidemuseo Varsinais-Suomen aluetaidemuseo 20-10-2017 18:03
Wäinö Aaltosen museo 20-10-2017 17:34
Ateneumin taidemuseo 10-10-2017 12:47
Helsingin Taidehalli 30-09-2017 12:09
Kansallismuseo 14-09-2017 15:49
Hiekan taidemuseo 11-07-2017 15:07
Tampereen taidemuseo - Pirkanmaan aluetaidemuseo 11-07-2017 13:38
Museo Milavida 11-07-2017 13:04
Tampereen museot, Museokeskus Vapriikki 11-07-2017 10:09
Aboa Vetus & Ars Nova -museo 30-06-2017 17:14
Apteekkimuseo ja Qwenselin talo 30-06-2017 11:14
Turun linna 30-06-2017 10:00
Kansallismuseo 16-06-2017 14:10  
Sinebrychoffin taidemuseo 16-06-2017 13:25
Ateneumin taidemuseo 16-06-2017 13:00
Suomen valokuvataiteen museo 04-06-2017 13:26
Rauman museo, Vanha Raatihuone 26-05-2017 10:46
Helsingin Taidehalli 10-05-2017 17:54
Helsingin Taidehalli 02-05-2017 17:21
Arkkitehtuurimuseo 13-04-2017 15:55
Arkkitehtuurimuseo 11-04-2017 15:59
Kansallismuseo 04-04-2017 12:31
Ateneumin taidemuseo 24-03-2017 15:25
Didrichsenin taidemuseo 22-03-2017 17:43
HAM Helsingin taidemuseo 17-03-2017 15:50
Kansallismuseo 17-03-2017 15:23
Aboa Vetus & Ars Nova -museo 11-03-2017 11:35  
Tekniikan museo 05-03-2017 10:58
Gallen-Kallelan Museo 10-02-2017 15:02
Didrichsenin taidemuseo 10-02-2017 13:49
Lenin-museo 28-01-2017 15:31
Suomen käsityön museo 26-01-2017 12:51

Joo, tarkemmin laskematta, kannatti.

Saiturin elkeet

Hesarissa 14.9.2009 julkaistu Marjo Turusen juttu pihiydestä alkaa esimerkillä kertakäyttöhaarukoiden tiskauksesta. Sitä olen itsekin joskus tehnyt, joten mielenkiintoisemmalta vaikutti jutun oheen lukijoilta saadut esimerkit, jotka menivät yli omien rajojeni.

• ruokakauppaostosten hienosäätö senttipyöristysten optimoinniksi
• paperisten kahvinsuodatinpussien uudelleenkäyttö
• wc-paperin varastaminen tuttavan luona (tai missään)
• toisen ihmisen teepussin pyytäminen uudelleen käyttöön

Kaupunkiloman hinta

Onko ihanampaa tapaa aloittaa vuosi kuin laskujen maksu ja kulujen kirjaus? Elokuussa kuolinpesän takia alkanut budjetin ylitys jatkui joulukuussa. Osittain siksi, että olin innostunut törsäämään kahteen kaupunkilomaan. Niiden kuluja tuli kirjattua jo aiemmillekin kuukausille, jolloin maksoin lennot ja hotellit, ja matkojen aikaiset kulut levittyivät eri kulukuokkiin. Jotta vastaisuudessa vastaavan innoituksen syntyessä ymmärtäisin muunkin kuin lentolippujen maksavan, on pikkuanalyysin paikka.

Lennoista Lontooseen maksoin 165,70 ja Pariisiin 178,78. Molemmat Finskin, joten halvemmallakin olisi ehkä päässyt.

Helsingissä pääsen lentokentälle kätevimmin Finskin bussilla, joka maksaa 6,70 bussista ostettuna. Lontoon paluulento myöhästyi niin, että bussit olivat menneet ja jouduin turvautumaan taksiin (42,30 euroa).

Lontoossa aikataulu oli niin väljä, että tulin keskustaan 6 punnan eli 7 euron metrolla. Pariisin selvittely jäi viime tippaan ja kentän opasteet suboptimaaliset, joten maksoin bussista 17 euroa yhteen suuntaan (lipun osto automaatista) ja 18 euroa toiseen suuntaan (kuljettajalta).

Hotelliöitä oli Lontoossa 4 ja testasin EasyHotellin, joka kustansi 208,97. Ei maailman miellyttävin kokemus, mutta kun tiesi odottaa pientä koppia eikä joutunut jakamaan sitä toisen henkilön kanssa, niin hintansa väärtti. Pariisissa öitä oli viisi ja lasku veroineen 500,25. Kolmen tähden hotelliksi Hotel 34B oli mielestäni erittäin laadukas. Wifi pelitti ja hintaan kuului aamiainen ja ilmaiset alkoholittomat juomat, jota tietenkin hyödynsin.

Kulttuuriin kului Lontoossa noin 100 euroa, josta 55 euroa meni musikaalilippuun. Koska lähes kaikki museot olivat ilmaisia, kohdekuluja oli vain 5 euroa per päivä. Pariisissa tilanne oli aivan toinen, sillä jokaiseen museoon piti maksaa sisään. Mietin paikallisen museokortin ostoa. Muistaakseni vastaavan kanssa juoksin pää kolmantena jalkana edellisellä kerralla. Nyt halusin ottaa rauhallisemmin ja kieltäydyin huolehtimasta rahasta. Tällä mentaliteetilla sisäänpääsyihin kului 101 euroa eli 17 euroa per päivä. Koska kohteista osa ei ollut museokortin piirissä, näin jälkikäteen voin todeta, että kortti ei olisi säästänyt rahaa.

Ruokakulut Lontoossa olisivat minimoituneet ostamalla aamiaiseksi, lounaaksi ja illalliseksi supermarketista 3 punnan "meal plan" eli voileipä, juoma ja snäksi. Mutta en köyhäillyt ja söin pari oikeaa ravintola-ateriaakin. Ruokaan hurahti näin 177 euroa eli 35,5 euroa per päivä. Pariisissa ravintolat eivät houkutelleet, mutta onnistuin silti kuluttamaan 83 euroa eli 14 euroa per päivä.

Eli lentokulujen päälle pitää matkustustyylilläni laskea

• noin 50 euroa lentokenttäkuljetuksiin molemmissa päissä
• noin 100 euroa per hotelliyö
• noin 25 euroa ruokaan per päivä
• noin 20 euroa kulttuurihuvituksiin per päivä

Lontoon reissun kokonaiskustannus oli 800 euroa ja Pariisin 910 euroa.