31.3.2018

Lisää vain vesi

Taas paistoi aurinko ja olin jämähtämässä sisätiloihin. Mutta kaverin fb-päivitys muffinsista Jyväskylässä muistutti, että ulkona on muutakin kuin aurinko, ja sain itseni ulos kävelemään kohti Ruoholahtea.

Aloitin vinguttamalla Museokorttia Kaapelitehtaalla. Valokuvataiteen museon näyttely esitteli suomalaista arkea ja luoja, että oli masentavaa.

Sitten Cittariin. Oli selvä lista ruokatavarasta, jota pienemmissä kaupoissa ei ole (annospussikaakaota ja papuja chilikastikkeessa), mutta ylläri-pylläri koriin ja myöhemmin kassiini päätyi kaikenlaista muutakin. Kuten kaksi Knorrin vegeateriauutuutta. Sillä vaihtelu on niin mukavaa...

Nämä ovat lisää vain vesi -pyttyjä, jotka maksoivat 2,89 euroa KAPPALE. Samalla hinnalla saa (melkein, toisinaan) Jokaiselle-eineksen, jossa on enemmän syötävää ja hyvin todennäköisesti enemmän ravintoarvoja. Vaikka näissä on muodikkaasti couscousia ja kvinoaa.

Himassa oli valmiiksi useita Knorrin nuudelipyttyjä (kuvassa oikealla), joita on myyty Graniittitalon Lidlissä vähän alle kahdella eurolla kappale, mikä ei ole varsinaisesti halpaa sekään. Pyttyjen malli on erilainen ja uusi (kuvassa vasemmalla) vaikutti isommalta, mikä voisi olla ainesten ohella peruste lähes kaksinkertaiselle hinnalle. Mutta kun ikänäköisillä silmilläni tihrustin purkkien tekstejä selvisi, että vanhassa on 65 grammaa ja uudessa 69 grammaa.

Eli lankesin tuotesuunnitteluun ja markkinointiin. Sillä tietenkin nämä olivat hyllyn päädyssä, josta on varoitettu amerikkalaisissa säästöohjeissa niin kauan kuin niitä olen lukenut. Hukkaan ovat menneet nekin tunnit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti