Kuukausi sitten luin
Laura Pörstin blogitekstin Harmittomia puheenaiheita, jossa hän asiallisesti huomautti, että keskiluokkaisissa keskustelunaloituksissa usein oletetaan keskustelukumppanilla olevan mahdollisuudet lomaan, matkustamiseen ja ravintola-aterioihin. Kommentoin tuolloin:
Rahani riittävät budjettimatkustamiseen, joten en ole varmaankaan oikea henkilö kommentoimaan. Mutta ainakin tuo kysymys on helppo pallottaa takaisin: ”Ei, ei ole. Entä sinulla?” Ja ehkä kysyjän puheesta löytyy joku uusi jutun aihe. Jos keskustelun aloittaja oikeasti haki tietoa rahatilanteestasi/kulttuurisesta pääomastasi tms. niin omahan on ongelmansa.
Itse stressaan parhaillaan asunto-osakeyhtiön yhtiökokousta, jonka yhteydessä on seurustelua vaativa ravintolaillallinen. Yhtiön maksama ruoka, joka maksaa puolet yhdesta kuukausivastikkeestani kiinnostaa, mutta kun minulta ei osata kysyä muuta kuin työtäni, enkä palkatonta toimintaani kehtaa vastaukseksi sanoa, niin jään keskustelusta aika ulos. Ja tämä on jo kolmas kokous.
Kyseisessä porukassa oli muuten matkajuttuja tyyliin ”luksusjuna Etelä-Afrikassa, eihän se maksa kuin 8 tuhatta”, joka ehkä osaltaan loi arvottomuuden tunnetta. Kun tarkemmin ajattelen.
No, tuo stressaus on nyt ohi, sillä kokous oli eilen. "Onnistuin" tällä kertaa istumaan paikalle, jossa keskustelu kulki ympärilläni, mutta heikommin kanssani. Sain keskittyä ruokailuun ja poistuin paikalta tuskin päihtyneenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti