11.3.2018

Kirjahyllyn epäjärjestyksen hyötyjä

Lapsesta asti kirjahyllyni on ollut järjestyksessä. Joskus 11-vuotiaana minulla oli aiheluokatkin ja urheilun alla tennisoppaan lisäksi kai joku toinenkin kirja. Aakkostin myös muiden hyllyjä. Mummoni ei suuttunut minulle 40+ yhteisen vuotemme aikana kuin pari kertaa ja yksi niistä hetkistä oli se, kun olin luvatta alkanut uudelleenjärjestää hänen kirjahyllyään.

Joten historiallista oli, että kun kaksi ja puoli vuotta siten muutin tähän asuntoon, työnsin kirjoja hyllyyn aivan miten saattuivat hyllyihin mahtumaan. Ja kahteen riviin, niin etten edes nähnyt koko kokoelmaa.

Kun nyt vihdoin aloin luoda jonkinlaista järjestystä huomasin - kuten olin toivonutkin - kirjoja, joiden hyllyssä pitoa en pystynyt perustelemaan. Jos ne olisivat olleet valmiiksi aakkostetussa järjestyksessä silmäni olisi ohittanut ne vaivattomasti, tottuneena.

Tauon jälkeen luotu järjestys myös hätkähdyttää joidenkin kategorioiden hyllyllä vaatiman tilan vuoksi. "Rahan kulutus - järjestäminen - rationaalisen ajattelun mahdottomuus" vie edelleen puoli metriä, vaikka tämän blogin alkuaikoina tein (raportoituja) karsintoja ja vihdoin lakkasin ostamasta lisää. Ja kirjoitusoppaita on melkein puoli metriä, mitä ei tuotoksistani uskoisi. Eli ainakin puolet taitaa olla lukematta.

Onneksi tein päätöksen divarikauppaamisen lopettamisesta. Poistoja on paljon helpompi tehdä kun kantaa niitä suoraan kierrätyshyllyyn.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti