Ehkä mutsi ei ollut kenkiä käyttänytkään. Ne nimittäin olivat käyttämättömän oloiset kun perin ne hänen kuoltuaan helmikuussa 2013. Koska kengillä pystyi kävelemään, en säästäväisenä ihmisenä viitsinyt niistä luopua, vaikka inhosin edellä mainittuja ominaisuuksia.
Muutamien vuosien jälkeen onnistuin saamaan toiseen päälliseen reiän oloisen ja siirsin kengät silloiseen maaseuturesidenssiin. Sen myytyäni kengät olivat autossa ja hyödyksikin kun retkeillessä piti ex tempore lähteä maastoon.
Myytyäni auton kengät päätyivät viime syksynä ullakolle, josta ne kuukausi sitten muuta tavaraa kompatessani toin alas. Sillä kyllähän niillä voisi koronalenkkeillä, vaikka päällisessä reikä. Otin tavoitteeksi kenkien käytön käyttökelvottomuuteen asti.
Loppu tuli yllättäen. Eilisellä kauppamatkalla satoi rakeita lähes maan peittävä kerros. Ne tietenkin sulivat kengänpohjan alla elopainoni ansiosta ja parin askeleen jälkeen huomasin kosteutta toisen jalanpohjan alla. Päästyäni takaisin kotiin, kenkä oli vetänyt kosteuden päälle asti ja sukka oli litimärkä.
Oli aika irroittaa vielä käyttökelpoiset kengännauhat (sillä säästäväisyys) ja kantaa kengät roskikseen. Kuvan älysin ottaa muistoksi viime tingassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti