Minusta lottovoitosta haaveilu on hyödyllistä.
Kun sen tekee realistisesti.
Tajuaa, että vaikka tilille posahtaisi tällä viikolla jaossa oleva 14,3 miljoonaa, edelleen pitäisi saada astiat tiskattua, vaatteet pyykättyä ja toisinaan lähteä ulos, kun on kylmää ja märkää. Minä en muuttaisi isompaan asuntoon ja tänne ei mahdu kokopäiväistä palveluskuntaa, jos sellaista Suomessa saisi miljoonillakaan palkattua. Ja palkkaamisessa olisi vaivaa.
Kun 1990-luvulla kelasin lottovoittoa, visioni oli, että suoraan Veikkauksesta ottaisin taksin Fazerille ja sitten ostaisin niin paljon CD-levyjä kuin vaan haluaisin. Hetken unelmaa mielessäni pyöriteltyäni hiffasin, että minulla oli varaa mennä ja ostaa ne pari kolme levyä, jotka oikeasti halusin. En siihen tarvinnut lottovoittoa. (Valitettavasti en koskaan tajunnut sitä, että Anttilan tarjouslaarien virheostosten hinnallakin olisin voinut toteuttaa näitä unelmia.)
Tällä viikolla kun olin ihmisten ilmoilla vaatteissa, joihin en ollut täysin tyytyväinen, aloin ajatella, että lottovoiton saatuani voisin luopua äidiltä perimistäni villapaidoista. Ne ovat minulle liian isoja, eivätkä tavalla, joka olisi viehättävä. (Lisäksi ne ovat odottaneet käyttöä laatikossa keväästä 2013 ja nähneet sitä hyvin vähän.)
Dah, eihän siihen lottovoittoa tarvita, että voin lahjoittaa villapaidat eteenpäin! Kunhan "ehdin" poimin laatikosta talteen omat vanhat, jotka ovat oikean kokoisia. Ja jos totinen talvi tai vilukissuisuus iskee, niin sitten käyn ostamassa villapaidan, josta tulee hyvä mieli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti