17.10.2017

Kuolinpesä: 74. päivä

Perunkirjoitus on tehty! Lakimies 2.0 piti uskotun miehen koko ajan vieressään eli halusi todistajan, jos herppaisin uudestaan. Aloin epäillä oman hermostumiseni asiallisuutta Lakimies 1.0:aan, mutta onneksi dokumentoin useimmat valituksen aiheet tänne.

Sessiossa tuli paljon hyödyllistä tietoa, (jota Lakimies 1.0 ei todellakaan kertonut) ja AP-lista piteni ja monimutkaistui jälleen. Tässä hengessä lähdin pankilta suoraan seikkailemaan järkevimmästä paikasta löytämääni katsatustoimistoon, jotta sain Auton nimiini. Satuin olemaan samalla puolella kaupunkia kuin palvelupiste, josta haetaan asukaspysäköintiluvat, joten jatkoin suoraan sinne. Kiitos hybridiauton, lupa maksoi vähemmän kuin olin luullut, joten hinta tuntui melkein halvalta. Olematta sitä ollenkaan.

Tuore lupa oli parasta kiikuttaa suoraan Autoon, josta piti pelastaa viikon odottaneet Talon omenat. Matkalla kävelin kiinteistövälityksen ohi ja innostuin järkkäämään arviointikäynnin ensi viikolle. Todennäköisesti olisi kannattanut pyytää jo ennen perunkirjoitusta, sillä välittäjän mielestä siihen oli laitettu korkean puoleinen hinta. Mutta toisaalta pääsin ankkuroimaan numeron yläkanttiin.

Kotiin päästyäni soitin vakuutusyhtiöön korjatakseni katsastustoimistossa pakkolävessä tehtyä ratkaisua. Olisi pitänyt hankkia vakuutus ennen rekisteröintiä. Who knew? Jäi joko selvittämättä tai kuuntelematta kun viimeksi juttelin vakuutusyhtiön tyypin kanssa. Sitten kuuntelin parit jonotusmusiikit ja vihdoin irtisanoin mobiilinetin ja puhelimen. Jälkimmäisen laskut olivatkin jääneet maksamatta, kun ne olivat mennet sähköpostitilille, joka nyt on myös irtisanottu.

Ihanaa tuntea saaneensa aikaan asioita ilman lihaskipuja ja hikistä selkää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti