21.9.2017

Kuolinpesä: 49. päivä

Taas on viikko hulahtanut johonkin. Voisin syyttää miniflunssaa ja R&A-festaria, mutta jumitusta on kyllä muuallakin.

Koska tapanani on hoittaa helpot ja alhaisen prioriteetin asiat alta pois, päätin keskittyä kirjoihin. Roudasin melkein kaikki Asunnosta/Autosta himaan ja asettelin pinoiksi tukkimaan eteiseni.

Kuvasin näkyvillä olleen osan maanantaina ja lähetin kuvat Planeetta-antikvariaattiin. Tähän mennessä ei ole tullut vastausta eli yhdistettynä edelliseen kokemukseen voitaneen olettaa, että eivät vaivaudu vastaamaan "ei". Surkeaa asiakaspalvelua, minusta.

Sunnuntaina pyörin Bulevardin eteläpuolella ja huomasin Hagelstamin ikkunassa aika rähjäisiä pokkareita. Tiistaiaamuna (kannetuani puolitoista kassilista kirjoja erääseen erinomaiseen kierrätyspisteeseen) keräsin kasoista vanhat pokkarit ja lähdin tarjoamaan niitä. Eivät tehneet kauppaansa. Mimmi ohjasi minut toiseen läheiseen divariin, jossa sama vastaus. Siellä osoitettiin kiinnostusta laatukirjallisuuteen, joten lähetin kuvat kolmesta metristä. Samana päivänä kerrottiin kiinnostusta olevan kolmeen (3!) kirjaan.

Tähän loppui. Leikin sairasta eilen ja tänään keräsin voimani ja rohkeuteni. Sain Auton Asunnon läheisestä taskuparkista irti. Oman kotini edessä oli vain sakkopaikka, mutta siihen. Hissilastillinen alas (jumittaen hissin kiireessä olevalta as.oy:n hallituksen pj:ltä) ja erinäisillä kannoilla autoon. Ei sakkoa.

Sitten ajelin Espoon SPR:n Konttiin, jossa homma toimi suunnilleen samoin kuin Talosta tehdyillä vienneillä. Olisin säästänyt vaivaa ja aikaa skippaamalla myyntiyritykset, mutta kun ei kokeilematta tiedä.

Nyt olen päättänyt, että kaikki poistokirjat menevät tästä lähtien suoraan johonkin kierrätykseen. Vuonna 1995, kun ekat divarikeikkani tein, kaupaksi meni vielä roskiksesta dyykatut hyvin-käytetyt pokkarit. Ajat ovat nyt toiset sekä heillä että minulla. Emme jääne kumpikaan kaipaamaan toisiamme.

Muuta:

  • Talon jäteastian tyhjennys tehtiin melkein kuukausi sitten, mutta laskua ei ole kuulunut. Kiitos Posti?
  • Muuton yhteydessä hajonneesta lampusta ei siis Niemeltä tullut proaktiivisesti mitään viestiä. Kun huomautin viikko sitten asiasta sain vastauksen "Välitän viestin meidän takuuosastolle, josta ollaan yhteydessä mahdollisimman pian." Ja sitten ei ole kuulunut mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti