Lisää vain vesi

Taas paistoi aurinko ja olin jämähtämässä sisätiloihin. Mutta kaverin fb-päivitys muffinsista Jyväskylässä muistutti, että ulkona on muutakin kuin aurinko, ja sain itseni ulos kävelemään kohti Ruoholahtea.

Aloitin vinguttamalla Museokorttia Kaapelitehtaalla. Valokuvataiteen museon näyttely esitteli suomalaista arkea ja luoja, että oli masentavaa.

Sitten Cittariin. Oli selvä lista ruokatavarasta, jota pienemmissä kaupoissa ei ole (annospussikaakaota ja papuja chilikastikkeessa), mutta ylläri-pylläri koriin ja myöhemmin kassiini päätyi kaikenlaista muutakin. Kuten kaksi Knorrin vegeateriauutuutta. Sillä vaihtelu on niin mukavaa...

Nämä ovat lisää vain vesi -pyttyjä, jotka maksoivat 2,89 euroa KAPPALE. Samalla hinnalla saa (melkein, toisinaan) Jokaiselle-eineksen, jossa on enemmän syötävää ja hyvin todennäköisesti enemmän ravintoarvoja. Vaikka näissä on muodikkaasti couscousia ja kvinoaa.

Himassa oli valmiiksi useita Knorrin nuudelipyttyjä (kuvassa oikealla), joita on myyty Graniittitalon Lidlissä vähän alle kahdella eurolla kappale, mikä ei ole varsinaisesti halpaa sekään. Pyttyjen malli on erilainen ja uusi (kuvassa vasemmalla) vaikutti isommalta, mikä voisi olla ainesten ohella peruste lähes kaksinkertaiselle hinnalle. Mutta kun ikänäköisillä silmilläni tihrustin purkkien tekstejä selvisi, että vanhassa on 65 grammaa ja uudessa 69 grammaa.

Eli lankesin tuotesuunnitteluun ja markkinointiin. Sillä tietenkin nämä olivat hyllyn päädyssä, josta on varoitettu amerikkalaisissa säästöohjeissa niin kauan kuin niitä olen lukenut. Hukkaan ovat menneet nekin tunnit.

Yksinäisyys ja avunpyytäminen

Viikoloppuna pidin ajatukset pois maaliskuun masiksesta ostamalla viisi Mary Baloghin romskua ja lukemalla niitä putkeen. Sisällä, kun ulkona aurinko paistoi. Yritin ryhtiliikettä maanantaina, mutta erehdyksekseni poikkesin lähikauppaan ostaman croisantit, huomasin jommankumman iltapäivälehden lööpistä yksinäisyys-teemaviikon ja sitten itketti taas.

"No, pyydät jonkun taas lounaalle, niin saat ihmisseuraa ja olo paranee." A) kun ihminen ei 46 vuoden aikana ole oppinut ylläpitämään ihmissuhteita, niin ei se ole niin simppeliä kuin sosiaalisesti lahjakkaat kuvittelevat. B) Vähänkö olisi kivaa, jos oma seura olisi sellaista, jota haettaisiin, sen sijaan, että joutuu olemaan kinuamassa. (Tai että saapumiseni kaikenmaailman kissanristiäisiin ei olisi ihmettelyn aihe. Ilmiselvästi ei tajuta, että ne ovat ainoita paikkoja, joissa näen ihmisiä ja voin jopa jonkun sanan vaihtaa.)

Yritin hienovaraista viestintää FB:ssä linkittämällä Ylen (kammottavan) pätkän Odd Fellow -järjestön vapaaehtoiset saattavat Helsingin yksinäiset vainajat – "Tämä on tavallaan valmistautumista omaan kuolemaan" saatteella "On helpompaa mennä kimpassa istumaan siunaustilaisuuteen kuin olla tekemisissä sosiaalisesti taitamattomien elävien yksilöiden kanssa. Oikeesti. Mistä tulikin mieleen, että pitäisi kirjoittaa hautaustestamentti, jossa pitänee kieltää uskonnollisen seremonian lisäksi hyväntekeväisyysosallistujat.". Mutta ainoa kommentoinut tuttava kiinnitti huomionsa jälkimmäiseen virkkeeseen ja oli sitä mieltä, että "jos tekevät siellä jotain, kuten lausuvat jonkin tietyn runon tai laulavat tietyn laulun." Jeesus.

Eilinen meni muistaakseni itkutta, mutta tämä aamupäivä ei. Paikka kaikelle -ryhmään kirjoitti pari päivää sitten neuvonpyytäjä, joka sai tietenkin muun lomassa avuliaaksi tarkoitetut kommentit ystävän apuun pyytämisestä. Kommentoin "Tosin kannattaa muistaa tuota neuvoessa, että kaikilla ei ystäviä ole. Sitä kutsutaan yksinäisyydeksi, josta kuulemma joku osa suomalaisista kärsii." Ylläpitäjä Ilana Aalto ei oleta, että ihmiset saavat omin voimin tavaroitaan järjestykseen, mutta kuvittelee, että kaikki pystyvät pyytämään apua, joten hän ratkaisukeskeisesti jatkoi "Kiinnitetystä julkaisusta löytyy linkki raivausystäväketjuun, jossa voi pyytää avuksi toista tämän ryhmän jäsentä :) Tai miksei pyydä ihan tässä."

Jeesus osa 2. Jatkoin: "Itselleni yksinäisenä ihmisenä avun pyytäminen on ainakin erittäin vaikeaa. Liittynee puuttuviin sosiaalisiin taitoihin, joilla todennäköisesti on korrelaatio yksinäisyyteen. Ja näin ollen triggeröidyn näistä "ota ystävä/suku mukaan" -kommenteista, joissa oletusarvo tuntuu olevan, että moisia ystäviä jokaisella on." Ja eikös (jeesus osa 3) tullut seuraava selittäjä "ymmärrän, että asia on vaikea, uskaltaisin silti toivoa, että yksinäinenkin suhtautuisi avoimin mielin esim tässä ryhmässä pyyteettömästi tarjottuun apuun." Tota, reagoin siihen, että oletettiin apua olevan saatavilla.

V*ttu, itketään sitten tämäkin päivä.

Arvoton asuja

Kuukausi sitten luin Laura Pörstin blogitekstin Harmittomia puheenaiheita, jossa hän asiallisesti huomautti, että keskiluokkaisissa keskustelunaloituksissa usein oletetaan keskustelukumppanilla olevan mahdollisuudet lomaan, matkustamiseen ja ravintola-aterioihin. Kommentoin tuolloin:

Rahani riittävät budjettimatkustamiseen, joten en ole varmaankaan oikea henkilö kommentoimaan. Mutta ainakin tuo kysymys on helppo pallottaa takaisin: ”Ei, ei ole. Entä sinulla?” Ja ehkä kysyjän puheesta löytyy joku uusi jutun aihe. Jos keskustelun aloittaja oikeasti haki tietoa rahatilanteestasi/kulttuurisesta pääomastasi tms. niin omahan on ongelmansa.

Itse stressaan parhaillaan asunto-osakeyhtiön yhtiökokousta, jonka yhteydessä on seurustelua vaativa ravintolaillallinen. Yhtiön maksama ruoka, joka maksaa puolet yhdesta kuukausivastikkeestani kiinnostaa, mutta kun minulta ei osata kysyä muuta kuin työtäni, enkä palkatonta toimintaani kehtaa vastaukseksi sanoa, niin jään keskustelusta aika ulos. Ja tämä on jo kolmas kokous.

Kyseisessä porukassa oli muuten matkajuttuja tyyliin ”luksusjuna Etelä-Afrikassa, eihän se maksa kuin 8 tuhatta”, joka ehkä osaltaan loi arvottomuuden tunnetta. Kun tarkemmin ajattelen.

No, tuo stressaus on nyt ohi, sillä kokous oli eilen. "Onnistuin" tällä kertaa istumaan paikalle, jossa keskustelu kulki ympärilläni, mutta heikommin kanssani. Sain keskittyä ruokailuun ja poistuin paikalta tuskin päihtyneenä.

Laske!

Selausluin kevään uutuuksiin kuuluvan Saara Henrikssonin ja Aino-Maria Leinosen kirjan Railakas rahakirja. Näin hoidat taloutesi viisaasti. Tavoiteyleisönä on pienempituloiset ja kirja kattoi (epätyypillisesti) myös velkojen perinnän ja Kelan luukun.

Railakkuutta oli käsittääkseni tekstin jatkuva imperatiivin käyttö. Käskynä jaettavia ohjeita toisinaan perusteltiin ja toisinaan ei. Ja ainakin yhdessä yhteydessä perustelut olivat päin helvettiä, minusta.

Varmista liikkuminen. Kuukausikortti tai polkupyörä, maalla auto. (s. 14)
Jos paikkakunnalla vain on toimiva joukkoliikenne, nouse bussiin. Bussilippu on välttämättömys. (s. 81)
Hanki kuukausilippu, jos et asu työpaikalla. Hanki, vaikka asuisitkin. Väärässä paikassa säästäminen johtaa rahanmenoon toisessa päässä. Työttömänä voit kuvitella, että pärjäät ilman bussilippua. Mietipä vielä. (s. 82)  

Viimeistä lainausta seuraa esimerkki, jossa joidenkin matkojen tekeminen kuukaudessa yksittäin maksettuina tulee kalliimmaksi kuin kuukausilippu Tampereella.

No, jos minä asuisin Tampereella, satsasin kuukausilippuun, jolla pääsee kaupungista mahdollisimman halvalla ja usein pois. Mutta jos kirjoittaisin epärailakasta rahankäyttöopasta, kehoittaisin arvioimaan ja laskemaan joukkoliikennetarpeen ja sitten miettimään paikkakunnan valikoimasta kustannustehokkaimman lipputyypin.

Ottaen huomioon, että useilla paikkakunnilla Suomessa (lue: kaikissa, joissa olen asunut) pärjää pitkälle pelkästään kävellenkin.

Kirjakauppa kirjastona

Kirjabloggaaja Anukatri aloitti tekstinsä

Hei, tein sen taas: kävin lukemassa romaanin Suomalaisessa Kirjakaupassa. Tänään oli pakko saada käsiin A.W.Yrjänän tuore romaani Joonaanmäen valaat (Johnny Kniga, 2017), koska olin koko viikonlopun haaveillut itäisen Suomenlahden saarista. Kirjan saatavuus kirjastossa oli toivoton, ja kuten kaikki tietävät, minulla ei ole toivoakaan sijoittamisesta yli 30 euroa mihinkään painotuotteeseen.

Onkohan ikäluokkajuttu, että vierastan tarkoituksetonta hengailua ja kokonaisten kirjojen lukemista kirjakaupoissa? Kun nykyään ei ole hinkua kirjojen ostoon, harvemmin edes poikkean kirjakauppoihin, joissa ennen kolusin aina tarjouslaareja ja -hyllyjä.

Mutta joulukuisella Lontoon reissulla, jolla olin valinnut majoitukseen budjettiputkan, jossa ei hereillä viitsinyt olla hetkeäkään, vietin pari iltaa ison kirjakaupan romantiikkahyllyn parhaita paloja lukien. Ja antaen aikamerkkejä ilmeisen kodittomammalle miehelle, joka nukkui toisessa tuolissa.

Einesruoka yksineläjän budjetissa

Eilen mainitsin valmisruokien kustannusanalyysin, jota en ole koskaan tehnyt. Pyrkimättä perusteellisuuteen yritänpä nyt sitten.

"Ruuanlaitto"-postauksissani en ole saanut tarkkoja kustannusarvioita aikaiseksi, kun ainekset ovat seisseet kaapissani kuukausia. Tuntuma on, että linssimuhennokseni yms. maksavat noin euron per annos. Tämä stemmaa YouTube-kanavan PS Olen vegaani "Halpaa vegaaniruokaa" -videoihin, joissa nipin napin päästään euroon tekemällä karsintoja ja kompromisseja.

Ja paljonko maksan valmisruuista? Kirjanpidostani löytyisi yksityiskohtaista tietoa, mutta lompakon kahdella tuoreella kuitillakin saa hyvän otoksen. Olen ostanut 11 ateriaa (palataan ruokahamstrauksen syntiin vielä joskus), joiden keskihinta on 2,72 euroa. Keskihintaa laskee pinaattiletut, joiden paketista syön kaksi kertaa. Ateriaksi voin myös syödä leipää ja hummusta tai pastaa ja pestoa, jotka vastaavasti olisivat "varsinaisia" einesaterioita halvempia.

Teoriassa, olettaen puuro ja pikakahvi -tyyppisen aamiaisen, voisin siis syödä 2,5 eurolla per päivä eli noin tonnilla per vuosi. Kahden valmisaterian päivän 6 eurolla vuoden ruokiin menee 2200 euroa vuodessa eli kaksi kertaa enemmän. Tonni ekstraa on paljon, mutta verrattuna ajankäyttöön ja jonkinlaiseen monipuolisuuteen ruokavaliossa? Kun minulla on siihen varaa.

Todellisuudessa ruokakuluni ovat hieman korkeammat, sillä törsään nannaan ja käyn toisinaan syömässä ulkona. Kunhan ryhdistäydyn kuittikirjausten suhteen, voin esittää yksityiskohtaisemman analyysin.

"5 asiaa, joita en osta"

Sukkia parsiessa katsoin Lydia Sennin videon Five MORE things I cut from my budget I don't miss! Formaattia käyttävät sekä minimalistit että rahakanavat ja sisältö on harvoin kiinnostavaa. Mutta kommentoin tämän kappaleen joutessani. (Puolet sukista odottaa neulan käsittelyyn.)

Ekana Senn mainitsee talouspaperin. Olen pyörittänyt omaa talouttani vuodesta 1991 ja parhaan muistini mukaan en ole koskaan ostanut talouspaperia. Aina käyttänyt rättejä. (Voi olla muistini heittää, mutta pätee ainakin viimeisen 20 vuoden ajalta.)

Seuravana valmisateriat. Näitähän ostan koko ajan enkä ole ollenkaan vakuuttunut, että pärjäisin halvemmalla kokkaamalla raaka-aineista. Pitäisi tehdä tarkempaa analyysiä, mutta tämä on kutina.

Sitten Senn mainitsee varsinaisten kosmetiikkatiskien tuotteet. En ole eläissäni pysähtynyt merkkituotteiden ääreen enkä ostanut halipskamaakaan vuosiin.

Enkä myöskään ostanut kallista shampoota. Shampoon hintaa itketään näissä videoissa usein enkä ymmärrä miksi. Edes silloin kun minulla oli kymmeniä kertoja pidemmät hiukset, shampoon kulutus ei tuntunut budjetissani.

Lopuksi puhdistusaineet. Siivoustavoillani näidenkään kustannus ei todellakaan ole ongelma. Paitsi, että kuolinpesän kahden asunnon tuplien päädyttyä kotiini minulla on niitä enemmän kuin tarpeeksi.

Eli en saanut vinkkejä kulujen karsintaan.

Hummusta joukkoon!

Perjantaina pitkän aikomisen jälkeen laitoin kattilan hellalle ja väsäsin linssimuhennoksen säilykkeistä ja pakastevihanneksista. Olin kovasti päättänyt ostaa porkkanoita ja kuoria ja pilppoa, mutta...

Kokkausnurkkauksesta iltapäivää. Jos alat tehdä vihreistä linsseistä dahlia (kun niitä tuli erehdyksessä ostettua) ja kattilassa on sitten liikaa nestettä (koska vihreät linssit eivät sitä vedä, eivätkä koskaan ole vetäneet) ja sitten heität perään laatikollisen punaisia linssejä, niin kaikki neste on mennyttä kun käännät selkäsi. Että tulipa (taas) tehtyä perin omituinen linssimuhennos, joka tietenkin (taas) myös paloi pohjaan.

Ihan syötävää tuli, mutta pakastelokerossa on vielä pantattuja viimeisiä marjoja niin paljon, että useampia annoksia piti laittaa jääkaappiin.

Iltaa kokkauskulmasta! Jos syöt kolmatta päivää samaa linssimuhennosta (ks. aiempi päivitys) ja jääkaapissa on hummuspurkissa jämä, jota varten ei viitsisi ostaa sämpylää, sekoita hummus muhennosannokseen. Ruokaan tulee ripaus uutta makua ja taas maistuu.

Huomasin syksyllä, että (Lidlin) hummuksen sekoittaminen muhennosannoksiin teki hyvän säväyksen, mutta niin vaan pääsi unohtumaan.

Tänään (tai viimeistään huomenna) vuorossa toiseksi viimeinen viime kesän risottohamstrauksista. Miksi ihmeessä ostin kurpitsarisottoja kun sientäkin oli tarjolla?

Saako asuntostailauksella sata tonnia?

Kaverini oli bongannut ex-asuntoni myynnissä.

Minä myin kämpän syksyllä 2015 pikkasen-omituisella-kaupalla, jossa kiinteistövälittäjällä oli valmis asiakas, joka näkemättä osti kämpän, ja (minun maksamani!) välittäjä edusti kaupanteossa ostajaa. Kuvion suunnitellut välittäjä yritti kusettaa minua hinnanasetannassa 6-0 ja koska halusi pintafiksatun kämpän uudelleenmyynnin provikat itselleen, myyntihinta tuskin oli paras mahdollinen.

Mutta minä halusin asunnonvaihtotilanteessa nopeat kaupat. Muistin hyvin, että uniikkia kämpää oli myyty vuonna 2003 useita kuukausia ennenkuin minä sain ex-ex-asunnon myytyäni rahat kauppaan.

En seurannut remontoidun asunnon myynnin etenemistä syksyllä 2015. Törmäsin seuraavan vuoden puolella ex-naapuriin, joka kertoi, että asuntoa ei oltu saatu kaupauksi ja välittäjä oli vaihtunut pariin kertaan. Uteliaisuuttani kävin ilmoituskuvista katsomassa mitä maalauksen ja parketinhionnan ohessa oli tehty. Keittiö uusiksi ja makkarin seinänlevyinen peilikaappi purettu. Lisäksi oli purettu olohuoneen pienen syvennyksen peilitaustainen hyllykkö, mutta tuolloisessa stailauksessa työnnetty siihen täysin sopimaton kaappi, jonka kattoa sitten valaisi 2 halogeenia.

Hintapyyntöä tuolloin en muista, mutta ottaen huomioon remonttikulut ja puutarhan velkaosuuden se ei ollut astronominen. Toisin kuin nyt, kun pyyntö on noin sata tonnia enemmän kuin mitä minä sain 2,5 vuotta sitten! Edellisiin kuviin verrattuna makkariin on rakennettu puolikas vaatekaapista, joka minulla oli käytössä ja lattia on käsitelty minimalistisen valkoiseksi. Ehkäpä järjettömän korkealle ankkuroidulla hinnalla yhdstettynä laatuhuonekaluihin päästään irti todellisuudesta?

Se, mikä ainakin on todellisuutta, on vastikesumma, jota karkuun asunnosta lähdin. Maksan asumisesta nyt 2000 euroa vähemmän per vuosi ja se luo merkittävää perusturvallisuutta elämäntilanteessani. Kuten myös asunnonvaihdolla vapautettu pääoma. (Tietenkin pääomaa olisi vapautunut enemmän paremmalla kaupalla, jota odottaessa ei olisi tarvinnut maksaa kuin muutama vastike ja pikkasen korkoa rahoituslainasta pankille, mutta olen luopunut omakuvasta, jossa olisin rationaalinen ja superfiksu sijoittaja.)

En leikkinyt miljonääriä

Kun kirjahyllyä siivotessa tuli vastaan möykynomainen kasa kertaalleen (tai kahteen tai kolmeen) käytettyjä merkkiliuskoja, pääsi suustani (ollessani kotonani yksin, kuten aina) "leikittäisiinkö miljonääriä?". Eli heitetäisiinkö vain reippaasti roskiin. Uusien ostamiseen on rahaa, niitä on avaamattomassa paketissa ja post-it -lappujakin löytyy varastosta leikeltäväksi samaan tarkoitukseen.

Mutta ei. YouTube-videoita katselleen kokosin laput siistimpään asetelmaan ja heitin roskiin vain liimansa jo menettäneet.

Kirjahyllyn epäjärjestyksen hyötyjä

Lapsesta asti kirjahyllyni on ollut järjestyksessä. Joskus 11-vuotiaana minulla oli aiheluokatkin ja urheilun alla tennisoppaan lisäksi kai joku toinenkin kirja. Aakkostin myös muiden hyllyjä. Mummoni ei suuttunut minulle 40+ yhteisen vuotemme aikana kuin pari kertaa ja yksi niistä hetkistä oli se, kun olin luvatta alkanut uudelleenjärjestää hänen kirjahyllyään.

Joten historiallista oli, että kun kaksi ja puoli vuotta siten muutin tähän asuntoon, työnsin kirjoja hyllyyn aivan miten saattuivat hyllyihin mahtumaan. Ja kahteen riviin, niin etten edes nähnyt koko kokoelmaa.

Kun nyt vihdoin aloin luoda jonkinlaista järjestystä huomasin - kuten olin toivonutkin - kirjoja, joiden hyllyssä pitoa en pystynyt perustelemaan. Jos ne olisivat olleet valmiiksi aakkostetussa järjestyksessä silmäni olisi ohittanut ne vaivattomasti, tottuneena.

Tauon jälkeen luotu järjestys myös hätkähdyttää joidenkin kategorioiden hyllyllä vaatiman tilan vuoksi. "Rahan kulutus - järjestäminen - rationaalisen ajattelun mahdottomuus" vie edelleen puoli metriä, vaikka tämän blogin alkuaikoina tein (raportoituja) karsintoja ja vihdoin lakkasin ostamasta lisää. Ja kirjoitusoppaita on melkein puoli metriä, mitä ei tuotoksistani uskoisi. Eli ainakin puolet taitaa olla lukematta.

Onneksi tein päätöksen divarikauppaamisen lopettamisesta. Poistoja on paljon helpompi tehdä kun kantaa niitä suoraan kierrätyshyllyyn.