2.10.2017

Uusi säilytyskaluste

Jo vuosia (vuosikymmen?) periaatteenani on ollut, että säilytyskalusteen ostamisen sijaan pitää vähentää tavaraa. Muuttaessani nykyiseen asuntoon ostoksia tuli tehtyä, mutta muuten linja on pitänyt.

Muutosta asti on harmittanut edellisten asukkaiden pykäämä 35 cm syvä kaappikombo, jossa oli pikkuärsytysten lisäksi älyttömyytenä metrinlevyinen osio, jonka keskelle (!) oli laitettu hyllyyn kiinnitetty asunnon ainoa henkaritanko. Koska hylly notkuu jo uhkaavasti, en ole latonut tankoa täyteen ja osa vaatteista on tämän takia ullakolla.
Hyllystä huolehtimisen lisäksi on pänninyt molemmille puolille jäänyt tyhjä ja käyttökelvoton tila. Alkusyksystä kokeilin niiden t/käyttämistä tarrakoukuin ja kassein, joista yksi esimerkki kuvan oikeassa reunassa. Ei kovin toimiva ratkaisu ja yksi koukku tipahti jo alas.

Pari viikkoa sitten kun vein kirjalastin Espoon Konttiin kävin lounaalla Ikeassa. Kiersin huvin vuoksi koko paikan ja vaatekaappien kohdalla näin jotain itselleni uutta. Pax-kaappiin (jota omani on, minkä onnekkaasti ja jotenkin hiffasin) oli nyt tarjolla paritanko, joka kiinnittyy kaapin seiniin. Ehkä on ollut kaupassa aiemminkin, ehkä olisi pitänyt ottaa selvää.
Palattuani kotiin tarkistin kaappini mitat ja totesin ratkaisun sopivaksi. Eilen oli taas vietävää Konttiin, joten kävin hakemassa tsydeemin Ikeasta. Historiallisesti ähelsin sen heti paikalleen ja ilohan tuota on katsoa.
Ikeassa tuli nähtyä, että Paxin nykyiset korit ovat paljon tyylikkäämpiä kuin omani, mutta täytyy palata alkuperäiseen ohjeistukseen. Mutta nyt tiedän, että ratkaisut ovat mahdollisia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti