Kalle Pietilän kirjoitus 27.1.2004 julkaistiin otsikolla Elin mukavasti toimeentulotuella. Pietilä oli kokeillut kahden kuukauden ajan elää toimentulotuen suuruisella rahamäärällä, jota oli kahdeksi kuukaudeksi 693,64 euroa. Häneltä kului ruokaan 115 euroa, HKL:n lippuun 73,40 euroa, kolmeen kaljalla käyntiin 71 euroa ja muuhun niin vähän, että yli jäi 338,84 euroa, jonka mahdollista kulutuskohdetta hän ei keksinyt.
Avuksi tuli Katri Niemi, jonka vastine julkaistiin 29.1.2004. Niemi huomauttaa, ettei Pietilä näköjään tarvitse lääkitystä tai terveyden- tai sairaanhoitoa, parturia, lehtiä, harrastuksia, tv-lupaa, eikä mitään peseytymistarvikkeita. Eikä ole tarvetta matkustaa pääkaupungin ulkopuolelle, hankkia kalusteita tai kodinkoneita. (Kuittailu vaatteista meni hieman harhaan, sillä Pietilä kulutti minusta järjellisen määrän vaatetukseen kahdessa kuukaudessa.)
Wau! Tosi hienoa, että joku osaa näin hyvin järjestää asiansa. Ja rajoittaa köyhyyden kestonkin vain kahteen kuukauteen.Mieleen tulee edesmenneen työpaikan tiimitoveri, joka ei ymmärtänyt yhdysvaltalaista juttua, jonka päähenkilö oli niin köyhä, ettei voinut ostaa autoa. "Eihän autot maksa siellä kuin pari sataa" (tai jotain). Argumentointini halvan auton korjauskuluista ja köyhän ihmisen pääomattomuudesta meni yli hilseensä. Kuten niin moni muukin juttu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti