27.7.2009
Alkuperäinen Affluenza
Helpot on jo lähes kaikki hoidettu ja aika tarttua hankalampiin tapauksiin. Affluenza. The All-Consuming Epidemic on PBS 1990-luvun lopun dokumenttien innoittama. Ylihyvinvoinnin oireet, syyt ja parannuskeinot yhdessä paketissa.
Kirjan Affluenza testissä pääsin helposti luokkaan "Sinulla ei ole vakavia oireita, mutta jatka lukemista pysyäksesi terveenä." Eli kerrataan, poimien erityisesti vanhoja alleviivauksia.
1. Isot ostoskeskukset myyvät enemmän per kerrosneliö kuin pienemmät. Siellä on enemmän nähtävää, mikä johtaa impulssiostoksiin.
2. Luoton saatavuus ja helppous saa unohtamaan, että kyse on todellisesta rahasta. Luotonantaja markkinoi saamista heti, ei tarvitse odottaa.
3. Kasvavat odotukset voivat johtua pelosta ahneuden sijaan. Pelosta ettei näytä menestyjältä.
5. Ruotsalainen taloustieteilijä Staffan Linder varoitti vuonna 1970, että taloudellinen kasvu vähentää vapaa-aikaa. Kulutustavaroiden määrän kasvu tarkoittaa enemmän aikaa, joka kuluu niistä huolehtimiseen ja ostospäätösten tekoon.Samainen mies ajatteli, että valinnanvaran lisääntyminen johtaa siihen, että mainostaminen keskityy ei-funktionaaliseen, brändin rakentamiseen.
... äsh. Kirja on liian amerikkalainen. Ja siinä on kaikki samat teemat kuin kaikissa muissakin kirjoissa. Ei jaksa, ei viitsi.
Tuomio: Myyntiin
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti