7.9.2017

Syö vähemmän?

Olin 20.10.1999 tulostanut Meritan (muistattehan, pankki ennen Nordeaa) sivuilta säästövinkit, joista ei selailuni perusteella löytynyt jutun aihetta. Mutta ammattitoimittajalle syntyi ja tulostukseni on selvästi juontunut siitä, että Hesari julkaisi 6.10.1999 haastattelun otsikolla Miksi Merita kehottaa opiskelijoita syömään vähemmän?

Konserniviestinnän apulaisjohtajalle haastattelun aihe oli tullut puskista ja hänestä koko juttu oli vitsi. Myöhemmin selvisi, että kyse oli edellisen vuoden keräyskilpailun tuloksista, mikä kyllä luki aloitussivullakin.

Onko "Kasvata yksinkertainen polkkatukka, sen voit leikata itse" sitten vitsikäs ohje? Ei minusta, sillä opiskeluaikana minulla oli jonkinlainen puolipitkä tsydeemi jonka leikkasin hyvin vapaamuotoisella tekniikalla.

"Älä osta muotivaatteiyta, älä edes tiedosta mikä on muotia" on myös toiminut vuosikymmeniä taloudessani. Ja "Harrasta selviä viikonloppuja. Kun juot, juo maltillisesti. Hae oluesi kaupasta, älä ravintolasta ja vaihda nelosolut kolmoseen" kuin myös (varsinaisesti yrittämättä) "vältä vilkkaita ja menohaluisia opiskelukavereita".

"Kävele aina kuin voit, myös kunto nousee" ei ole vitsi! Sen sijaan "Kirjoita kirjeitä pitkien puheluiden sijaan" vaatii uuden kustannusanalyysin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti