Lisää reduktiota

Perjantaina vaihdoin pari sanaa tuttavani kanssa ja hän aloitti kuulumisten kyselyn toteamalla, että "nyt kun sinulla on reduktio tehtynä". Hän viittasi FB:hen linkittämääni kuolinpesän "pääosa selvitetty" -postaukseen.

Mutta reduktio kyllä jatkuu. Kuolinpesää siivotessani tein ainakin yhden järjettömän päätöksen. Vanhemmiltani jääneiden pussilakanoiden hyvä kunto sai minut (ensin pesemään? ja) pakkaamaan ne tulevaa käyttöä varten. Vaikka hyvin pian selvisi, että nykyaikaiset peitot eivät mahdu näihin vanhanaikaisiin. Ja vaikka jo 1990-luvulla päätin, että kodissani käytän vain valkoisia lakanoita.

(Olin 1980-luvulla saanut valita itselleni ensimmäiset omat pussilakanani. Niiden kolmiokuvioissa ei ollut mitään vikaa, mutta alunperin kirkkaat värit haalistuivat kauan ennen kuin kangas kului puhki. Valkoisissa ei ole tätä ongelmaa.)

Tavara-ahneus tai turvallisuushakuisuus kai iski. Onneksi korjausliike on suhteellisen helppo tehdä. Nyt kun talven päivänvalo on "parhaimmillaan" lähden ullakolle kaivamaan pakkauksista kaikki värilliset pussilakanat, lakanat ja tyynyliinat. Palattuani alas laitan samaan kassiin vastaavat myös asunnon ei-valkoiset liinavaatehyllyltä. Jäljelle jää edelleen liikaa, mutta hiljakseen tykkään tätä tehdä.

Ai niin, ullakolta pitää muistaa ottaa myös äidin vanhat talvipäähineet, jotka villapaitojen tapaan tulivat säästettyä ja ovat jääneet käyttämättä, sillä eivät sovi tyyliini.

Ja nämä kaikki kiikutan sitten auton takakonttiin. Kallis varastotila, mutta ei sillä muutakaan käyttöä tällä hetkellä ole.

Paljonko rahaa riittää?

(Varhaiseen) eläköitymiseen tähtäävät bloggaajat ovat laskeskelleet erilaisia vaadittavia pääomia ja niin olen tehnyt itsekin. Hesarissa 26.7.2003 todettiin, että "Lauantai-iltana arvottava 3,7 miljoonan euron lottopotti mahdollistaa voittajalleen hulppean elämän loppuiäksi".

Lisäksi oli laskettu, että "25-vuotiaan naisen on voitettava lotosta noin 959 321 euroa voidakseen jättää työnsä ja pystyäkseen silti käyttämään rahaa suomalaisen palkansaajan keskiansion verran loppuelämänsä ajan." Laskelmassa oli käytetty (omistanikin tuttua) yksinkertaistusta, jossa tulevaisuuden inflaatio kuittaantuu sijoitustuloilla, vaikka tätä ei varsinaisesti sanottukaan.

... riittää suomalaisten keskimääräistä bruttoansiota vastaavat 2210 euroa eli verotus huomioiden noin 1580 euroa jokaiselle kuukaudelle aina 65 vuoden eläkeikään asti.

Sen jälkeen kuukausittainen käyttövara laskee näiden tulojen oikeuttaman 1326 euron eli nettona noin 1014 euron eläkkeen tasolle, jota piisaa aina keskimääräiseen elinajaodoteikään eli 81,5 vuoteen asti.

Tapahan tuokin, vaikka omat menot ovat kyllä parempi lähtökohta laskelmille.

Lottovoitosta haaveilu

Minusta lottovoitosta haaveilu on hyödyllistä.

Kun sen tekee realistisesti.

Tajuaa, että vaikka tilille posahtaisi tällä viikolla jaossa oleva 14,3 miljoonaa, edelleen pitäisi saada astiat tiskattua, vaatteet pyykättyä ja toisinaan lähteä ulos, kun on kylmää ja märkää. Minä en muuttaisi isompaan asuntoon ja tänne ei mahdu kokopäiväistä palveluskuntaa, jos sellaista Suomessa saisi miljoonillakaan palkattua. Ja palkkaamisessa olisi vaivaa.

Kun 1990-luvulla kelasin lottovoittoa, visioni oli, että suoraan Veikkauksesta ottaisin taksin Fazerille ja sitten ostaisin niin paljon CD-levyjä kuin vaan haluaisin. Hetken unelmaa mielessäni pyöriteltyäni hiffasin, että minulla oli varaa mennä ja ostaa ne pari kolme levyä, jotka oikeasti halusin. En siihen tarvinnut lottovoittoa. (Valitettavasti en koskaan tajunnut sitä, että Anttilan tarjouslaarien virheostosten hinnallakin olisin voinut toteuttaa näitä unelmia.)

Tällä viikolla kun olin ihmisten ilmoilla vaatteissa, joihin en ollut täysin tyytyväinen, aloin ajatella, että lottovoiton saatuani voisin luopua äidiltä perimistäni villapaidoista. Ne ovat minulle liian isoja, eivätkä tavalla, joka olisi viehättävä. (Lisäksi ne ovat odottaneet käyttöä laatikossa keväästä 2013 ja nähneet sitä hyvin vähän.)

Dah, eihän siihen lottovoittoa tarvita, että voin lahjoittaa villapaidat eteenpäin! Kunhan "ehdin" poimin laatikosta talteen omat vanhat, jotka ovat oikean kokoisia. Ja jos totinen talvi tai vilukissuisuus iskee, niin sitten käyn ostamassa villapaidan, josta tulee hyvä mieli.

Säilytysratkaisu

Puoli vuotta sitten päivitin FB-ryhmään Paikka kaikelle:

Ilmeisesti jossain asunnossa minulla oli kuusi säilytyslaatikkoa, joista ei nähnyt päälle sisältöä. Ihan toinen juttu on sitten tämän lappusen säilyminen reilusti yli 10 vuotta.

Muistin sitten myöhemmin, että kuusi laatikkoa olivat edellisessä asunnossani vaatekaappien päällä. Mahdollisesti asyumisen alkuvaiheesta eli tosiaan 10 vuoden takaa, tai sitten ei.

Nykyään vaatekaappien päällä on kaksi pahvilaatikkoa. Toisessa kansallispuku (joka ei mahdu päälle) ja toisessa laukut. Lisäksi muovikangasjutskissa kenkiä. Jälkimmäisiin voisi lisätä jonkun laputuksen, ettei tarvi ottaa kaikkia alas kun yhtä paria etsii, mutta kun vuodenaikojen vaihdon yhteydessä menee aina eri järjestykseen, niin turhaa vaivaa.

Oblomovilaisuus

Pekka Vartiainen esittelee kirjablogissaan deologisen työttömyyden kantaisänä Ivan Gontsharovin 1859 ilmestyneen romaanin Oblomov nimihenkilön, joka ensimmäisen sadan sivun aikana

ei juurikaan liiku huoneestaan, joka on hänen "makuukamarinsa, virkahuoneensa ja vastaanottopaikkansa". Sängyssä makoileminen on hänen normaali tilansa ja sieltä hän seurailee maailman menoa milloin ei nuku.

Aah, tunnistan itseni, luetaan lisää.

Romaanista irroitettu päähenkilön elämäntyyliä karakterisoiva määre erkani kohta kuvaamaan venäläistä mielenlaatua yleisemminkin. Oblomovilaisuudesta tuli ja on tullut varoitus ja synonyymi heikkotahtoisuudelle, mukavuudenhalulle, saamattomuudelle ja haaveilulle.

Olenko siis oblomovilainen ja deologinen työtön? Mitähän se deologinen tarkoittaa? Google tarjoaa tilalle ideologisuutta ja taitaa tosiaan olla niin, että Vartiaiselta on yksi kirjan pudonnut.

Ideologiseksi työttömäksi ilmoittautuneesta Ossi Nymanista oli lokakuussa paljon puhetta. En koskaan lukenut alkuperäistä Hesarin juttua. Jos ideologiseksi työttömäksi määrittelee Ilta-Sanomien pääkirjoituksen tapaan työtä vieroksuvat, jotka elävät yhteiskunnan tuilla ja eivätkä aio mennä töihin, niin en kuulu ryhmään.

Pitäisiköhän oblomovilaisuudestakin tarkistaa joku toinen lähde? Wikipedia tarkentaa edeltävää kertoen, ettei mies pääse ensimmäisen 50 sivun aikana kuin sängystään tuoliin. Wikipediasta opin myös, että Oblomov on kärjistetyin esimerkki tarpeettoman ihmisen tyypistä

Tarpeeton ihminen kuuluu yleensä aatelistoon ja älymystöön. Hän ei kykene toteuttamaan ihanteitaan tai toimimaan aktiivisesti. Hahmo on tyytymätön itseensä, säälii itseään, ei löydä elämälleen tarkoitusta ja tuntee, että maailma torjuu hänet. Myös aloitekyvyttömyys ja sitoutumisen pelko rakkaussuhteissa on usein tulkittu tämän tyyppihahmon ongelmiksi.

Täytyy myöntää, että tuossa on jotain tuttua, mutta onko kyse vain Forer-efektistä?

Mikä on hyvää, mahdollista ja toivottavaa?

Kuin jatkeena eiliseen pyykkimietintääni tuli rss-lukijassani tänä aamuna vastaan Olli Herrasen kolumni Yhteiskunta ylittää arkiymmärryksen, jossa hän referoi Tere Vadénin kanssa kirjoittamaansa artikkelia. (Ilmeisesti artikkeli on hyvin tuore, sillä Kulttuurintutkimus-lehden verkkosivuilla ei vielä edes ole numeron 2/2017 sisällysluetteloa.)

Herranen ja Vadén olivat analysoineet omavaraiseläjästä tehdystä artikkelista syntynyttä verkkokeskustelua. Omavaraiseläjä tarkoittanee omavaraisesti maalla elämistä eikä omilla varoillaan eläjää, sillä hän oli "kertonut tulleensa toimeen parhaimmillaan vain 50 eurolla vuodessa ja tehneensä kaiken muun itse". Keskusteluun osallistuneet eivät olleet ymmärtäneet tätä elämäntapaa ollenkaan.

Hätkähdyttävä johtopäätös on, kuinka kiinnittyneitä ihmiset ovat siihen, minkä he pystyvät arjessa kokemaan ja havaitsemaan. Se ohjaa voimakkaasti ymmärrystä siitä, mikä on hyvää, mahdollista ja toivottavaa. Ainoastaan harvat, kaikkein myönteisimmin elämäntapaan suhtautuneet pystyivät ylittämään silmänkantaman. 

"Likaiset" vaatteet

Kun vuoden 1997 paikkeilla aloin kaivella verkosta ohjeita rahan säästämiseen, törmäsin toistuvasti amerikkalaisiin sivuihin, joilla hardcorea oli pyykin kuivattaminen narulla. Ei tarjonnut minulle mitään säästöpotentiaalia, sillä olin aina kuivattanut pyykkini niin. Enkä hyötynyt myöskään lukuisista kuivuriliinojen puolitusvinkeistä.

Nämä tulivat mieleen viime päivien YouTube-videokatsannoista. Tubettaja Frugalgreengirl tarjosi "äärimmäisistä säästökeinoista" ensimmäisenä vaatteiden pitämistä uudelleen! Tämä kun säästää pyykkämisessä ja myös auttaa vaatteita säilymään pidempään. "Rewearing clothes is definately one of those things that can be done!" Toisessa videossa hän toteaa olleensa varsin avoin elintavoistaan ja kertoneensa käyttävänsä toisinaan vaatteitaan "useaan kertaan" ennen pesua. Ilmiselvästi tässäkin on ajatellut jonkun kauhistuvan käytäntöä, joka itselleni on itsestäänselvyys.

Kyseessä ei ole rikkaudessa kasvanut henkilö vaan hän videossaan What Growing Up in Poverty is Like kertoo kulkeneensa jonain talvena Coloradossa kouluun sandaaleilla ja muovipussit sukkiensa päällä. Mutta lähes yhtä paljon häntä oli harmittanut se, että hänellä oli vain neljä koulukelpoista vaatekertaa eli joutui menemään kouluun "likaisilla" vaatteilla.

Niin paljon on kulttuurisidonnaista.