Lisää reduktiota

Perjantaina vaihdoin pari sanaa tuttavani kanssa ja hän aloitti kuulumisten kyselyn toteamalla, että "nyt kun sinulla on reduktio tehtynä". Hän viittasi FB:hen linkittämääni kuolinpesän "pääosa selvitetty" -postaukseen.

Mutta reduktio kyllä jatkuu. Kuolinpesää siivotessani tein ainakin yhden järjettömän päätöksen. Vanhemmiltani jääneiden pussilakanoiden hyvä kunto sai minut (ensin pesemään? ja) pakkaamaan ne tulevaa käyttöä varten. Vaikka hyvin pian selvisi, että nykyaikaiset peitot eivät mahdu näihin vanhanaikaisiin. Ja vaikka jo 1990-luvulla päätin, että kodissani käytän vain valkoisia lakanoita.

(Olin 1980-luvulla saanut valita itselleni ensimmäiset omat pussilakanani. Niiden kolmiokuvioissa ei ollut mitään vikaa, mutta alunperin kirkkaat värit haalistuivat kauan ennen kuin kangas kului puhki. Valkoisissa ei ole tätä ongelmaa.)

Tavara-ahneus tai turvallisuushakuisuus kai iski. Onneksi korjausliike on suhteellisen helppo tehdä. Nyt kun talven päivänvalo on "parhaimmillaan" lähden ullakolle kaivamaan pakkauksista kaikki värilliset pussilakanat, lakanat ja tyynyliinat. Palattuani alas laitan samaan kassiin vastaavat myös asunnon ei-valkoiset liinavaatehyllyltä. Jäljelle jää edelleen liikaa, mutta hiljakseen tykkään tätä tehdä.

Ai niin, ullakolta pitää muistaa ottaa myös äidin vanhat talvipäähineet, jotka villapaitojen tapaan tulivat säästettyä ja ovat jääneet käyttämättä, sillä eivät sovi tyyliini.

Ja nämä kaikki kiikutan sitten auton takakonttiin. Kallis varastotila, mutta ei sillä muutakaan käyttöä tällä hetkellä ole.

Paljonko rahaa riittää?

(Varhaiseen) eläköitymiseen tähtäävät bloggaajat ovat laskeskelleet erilaisia vaadittavia pääomia ja niin olen tehnyt itsekin. Hesarissa 26.7.2003 todettiin, että "Lauantai-iltana arvottava 3,7 miljoonan euron lottopotti mahdollistaa voittajalleen hulppean elämän loppuiäksi".

Lisäksi oli laskettu, että "25-vuotiaan naisen on voitettava lotosta noin 959 321 euroa voidakseen jättää työnsä ja pystyäkseen silti käyttämään rahaa suomalaisen palkansaajan keskiansion verran loppuelämänsä ajan." Laskelmassa oli käytetty (omistanikin tuttua) yksinkertaistusta, jossa tulevaisuuden inflaatio kuittaantuu sijoitustuloilla, vaikka tätä ei varsinaisesti sanottukaan.

... riittää suomalaisten keskimääräistä bruttoansiota vastaavat 2210 euroa eli verotus huomioiden noin 1580 euroa jokaiselle kuukaudelle aina 65 vuoden eläkeikään asti.

Sen jälkeen kuukausittainen käyttövara laskee näiden tulojen oikeuttaman 1326 euron eli nettona noin 1014 euron eläkkeen tasolle, jota piisaa aina keskimääräiseen elinajaodoteikään eli 81,5 vuoteen asti.

Tapahan tuokin, vaikka omat menot ovat kyllä parempi lähtökohta laskelmille.

Lottovoitosta haaveilu

Minusta lottovoitosta haaveilu on hyödyllistä.

Kun sen tekee realistisesti.

Tajuaa, että vaikka tilille posahtaisi tällä viikolla jaossa oleva 14,3 miljoonaa, edelleen pitäisi saada astiat tiskattua, vaatteet pyykättyä ja toisinaan lähteä ulos, kun on kylmää ja märkää. Minä en muuttaisi isompaan asuntoon ja tänne ei mahdu kokopäiväistä palveluskuntaa, jos sellaista Suomessa saisi miljoonillakaan palkattua. Ja palkkaamisessa olisi vaivaa.

Kun 1990-luvulla kelasin lottovoittoa, visioni oli, että suoraan Veikkauksesta ottaisin taksin Fazerille ja sitten ostaisin niin paljon CD-levyjä kuin vaan haluaisin. Hetken unelmaa mielessäni pyöriteltyäni hiffasin, että minulla oli varaa mennä ja ostaa ne pari kolme levyä, jotka oikeasti halusin. En siihen tarvinnut lottovoittoa. (Valitettavasti en koskaan tajunnut sitä, että Anttilan tarjouslaarien virheostosten hinnallakin olisin voinut toteuttaa näitä unelmia.)

Tällä viikolla kun olin ihmisten ilmoilla vaatteissa, joihin en ollut täysin tyytyväinen, aloin ajatella, että lottovoiton saatuani voisin luopua äidiltä perimistäni villapaidoista. Ne ovat minulle liian isoja, eivätkä tavalla, joka olisi viehättävä. (Lisäksi ne ovat odottaneet käyttöä laatikossa keväästä 2013 ja nähneet sitä hyvin vähän.)

Dah, eihän siihen lottovoittoa tarvita, että voin lahjoittaa villapaidat eteenpäin! Kunhan "ehdin" poimin laatikosta talteen omat vanhat, jotka ovat oikean kokoisia. Ja jos totinen talvi tai vilukissuisuus iskee, niin sitten käyn ostamassa villapaidan, josta tulee hyvä mieli.

Säilytysratkaisu

Puoli vuotta sitten päivitin FB-ryhmään Paikka kaikelle:

Ilmeisesti jossain asunnossa minulla oli kuusi säilytyslaatikkoa, joista ei nähnyt päälle sisältöä. Ihan toinen juttu on sitten tämän lappusen säilyminen reilusti yli 10 vuotta.

Muistin sitten myöhemmin, että kuusi laatikkoa olivat edellisessä asunnossani vaatekaappien päällä. Mahdollisesti asyumisen alkuvaiheesta eli tosiaan 10 vuoden takaa, tai sitten ei.

Nykyään vaatekaappien päällä on kaksi pahvilaatikkoa. Toisessa kansallispuku (joka ei mahdu päälle) ja toisessa laukut. Lisäksi muovikangasjutskissa kenkiä. Jälkimmäisiin voisi lisätä jonkun laputuksen, ettei tarvi ottaa kaikkia alas kun yhtä paria etsii, mutta kun vuodenaikojen vaihdon yhteydessä menee aina eri järjestykseen, niin turhaa vaivaa.

Oblomovilaisuus

Pekka Vartiainen esittelee kirjablogissaan deologisen työttömyyden kantaisänä Ivan Gontsharovin 1859 ilmestyneen romaanin Oblomov nimihenkilön, joka ensimmäisen sadan sivun aikana

ei juurikaan liiku huoneestaan, joka on hänen "makuukamarinsa, virkahuoneensa ja vastaanottopaikkansa". Sängyssä makoileminen on hänen normaali tilansa ja sieltä hän seurailee maailman menoa milloin ei nuku.

Aah, tunnistan itseni, luetaan lisää.

Romaanista irroitettu päähenkilön elämäntyyliä karakterisoiva määre erkani kohta kuvaamaan venäläistä mielenlaatua yleisemminkin. Oblomovilaisuudesta tuli ja on tullut varoitus ja synonyymi heikkotahtoisuudelle, mukavuudenhalulle, saamattomuudelle ja haaveilulle.

Olenko siis oblomovilainen ja deologinen työtön? Mitähän se deologinen tarkoittaa? Google tarjoaa tilalle ideologisuutta ja taitaa tosiaan olla niin, että Vartiaiselta on yksi kirjan pudonnut.

Ideologiseksi työttömäksi ilmoittautuneesta Ossi Nymanista oli lokakuussa paljon puhetta. En koskaan lukenut alkuperäistä Hesarin juttua. Jos ideologiseksi työttömäksi määrittelee Ilta-Sanomien pääkirjoituksen tapaan työtä vieroksuvat, jotka elävät yhteiskunnan tuilla ja eivätkä aio mennä töihin, niin en kuulu ryhmään.

Pitäisiköhän oblomovilaisuudestakin tarkistaa joku toinen lähde? Wikipedia tarkentaa edeltävää kertoen, ettei mies pääse ensimmäisen 50 sivun aikana kuin sängystään tuoliin. Wikipediasta opin myös, että Oblomov on kärjistetyin esimerkki tarpeettoman ihmisen tyypistä

Tarpeeton ihminen kuuluu yleensä aatelistoon ja älymystöön. Hän ei kykene toteuttamaan ihanteitaan tai toimimaan aktiivisesti. Hahmo on tyytymätön itseensä, säälii itseään, ei löydä elämälleen tarkoitusta ja tuntee, että maailma torjuu hänet. Myös aloitekyvyttömyys ja sitoutumisen pelko rakkaussuhteissa on usein tulkittu tämän tyyppihahmon ongelmiksi.

Täytyy myöntää, että tuossa on jotain tuttua, mutta onko kyse vain Forer-efektistä?

Mikä on hyvää, mahdollista ja toivottavaa?

Kuin jatkeena eiliseen pyykkimietintääni tuli rss-lukijassani tänä aamuna vastaan Olli Herrasen kolumni Yhteiskunta ylittää arkiymmärryksen, jossa hän referoi Tere Vadénin kanssa kirjoittamaansa artikkelia. (Ilmeisesti artikkeli on hyvin tuore, sillä Kulttuurintutkimus-lehden verkkosivuilla ei vielä edes ole numeron 2/2017 sisällysluetteloa.)

Herranen ja Vadén olivat analysoineet omavaraiseläjästä tehdystä artikkelista syntynyttä verkkokeskustelua. Omavaraiseläjä tarkoittanee omavaraisesti maalla elämistä eikä omilla varoillaan eläjää, sillä hän oli "kertonut tulleensa toimeen parhaimmillaan vain 50 eurolla vuodessa ja tehneensä kaiken muun itse". Keskusteluun osallistuneet eivät olleet ymmärtäneet tätä elämäntapaa ollenkaan.

Hätkähdyttävä johtopäätös on, kuinka kiinnittyneitä ihmiset ovat siihen, minkä he pystyvät arjessa kokemaan ja havaitsemaan. Se ohjaa voimakkaasti ymmärrystä siitä, mikä on hyvää, mahdollista ja toivottavaa. Ainoastaan harvat, kaikkein myönteisimmin elämäntapaan suhtautuneet pystyivät ylittämään silmänkantaman. 

"Likaiset" vaatteet

Kun vuoden 1997 paikkeilla aloin kaivella verkosta ohjeita rahan säästämiseen, törmäsin toistuvasti amerikkalaisiin sivuihin, joilla hardcorea oli pyykin kuivattaminen narulla. Ei tarjonnut minulle mitään säästöpotentiaalia, sillä olin aina kuivattanut pyykkini niin. Enkä hyötynyt myöskään lukuisista kuivuriliinojen puolitusvinkeistä.

Nämä tulivat mieleen viime päivien YouTube-videokatsannoista. Tubettaja Frugalgreengirl tarjosi "äärimmäisistä säästökeinoista" ensimmäisenä vaatteiden pitämistä uudelleen! Tämä kun säästää pyykkämisessä ja myös auttaa vaatteita säilymään pidempään. "Rewearing clothes is definately one of those things that can be done!" Toisessa videossa hän toteaa olleensa varsin avoin elintavoistaan ja kertoneensa käyttävänsä toisinaan vaatteitaan "useaan kertaan" ennen pesua. Ilmiselvästi tässäkin on ajatellut jonkun kauhistuvan käytäntöä, joka itselleni on itsestäänselvyys.

Kyseessä ei ole rikkaudessa kasvanut henkilö vaan hän videossaan What Growing Up in Poverty is Like kertoo kulkeneensa jonain talvena Coloradossa kouluun sandaaleilla ja muovipussit sukkiensa päällä. Mutta lähes yhtä paljon häntä oli harmittanut se, että hänellä oli vain neljä koulukelpoista vaatekertaa eli joutui menemään kouluun "likaisilla" vaatteilla.

Niin paljon on kulttuurisidonnaista.

Ala tehdä tai ole tekemättä

Muistikirjan selailu jatkuu.

When you simply are not in the mood to tackle the project, remember: Once you start something related to the project, no matter how small that portion may be, you are no longer procrastinating.

Olipa armollinen pätkä. Pari sivua myöhemmin saman tapainen.

When faced with an apparently hopeless situation, take action, any action.

Tämä yläpuolella

Realize that it doesn't matter what happened to you of who did it to you, the only thing that matters is what you do about it.

Tough love -latteus, mutta totta silti. Sopivasti (tarkoituksella?) samalla sivulla on alimpana vielä tärkeämpi opastus:

Consider the wisdom of doing absolutely nothing!

Keittiöstä kylpyhuoneeseen

Kun muutin tähän asuntoon pari vuotta sitten, minulla oli vaikeuksia saada tavarat asettumaan kylpyhuoneen kaappiin. Mutta tein linjapäätöksen, että en ostaisi mitään uusia kippoja tai rasioita. Joten päädyin tähän esteettiseen sekamelskaan, jota on vielä viime kuukausina pahentanut Kuolinpesästä säästetyt kamat.

Sen verran olen tilanteesta häiriintynyt, että krääsäkaupoissa olen hakeutunut kippojen ääreen mietiskelemään kylpyhuoneen kaapin hyllyn leveyttä. Mutta kerrankin YouTube-videosta sain käytännöllisen idean: keittiörasioita voi käyttää muuallakin kämpässä. Ja keittiörasioitahan minulla piisaa, vaikka Kuolinpesästä jätin itselleni vain mallin, jonka ostin siihen ainoaan asuntooni, jossa oli oikeasti pakastin. Nämä olivat kymmenisen vuotta deponoituina ja odottivat eteisessäni ullakolle ahtamista.

Testaus paljasti, että rasiat olivat just sopivan kokoisia kaappiin. Joten tein järjestelykierroksen, jonka lopputulos ei räjäytä tajuntaa, mutta miellyttää silmääni.

Se mikä räjäytti tajuntani oli pieni kosmetiikkapussi. Siitä pilkotti korvatulppia, joten olin siinä uskossa, ettei siinä muuta olisikaan. Mutta käteen otettuna paino kertoi, että onhan täällä. Pohjimmiltaan (kirjaimellisesti) kyseessä oli jonkinlainen vaellusharrastuskauteni pussi, jonka osin kuivuneen oloisten laastarien joukosta putosi Aspirin Zipp vuodelta 2007. Että sillee. Matkatarvikelaatikkoni pusseja sitten seuraavaksi selvittämään?

Fiksuin ostos kaksikymppisenä

Aamukahvin seuraksi katsoin äsken The Financial Dietin tuoreen videon The 6 Smartest Purchases I Made in My 20s. Viittäkymppiä lähestyvänä ajattelin ensin, etten muista omista rahapäätöksistäni 90-luvulla mitään, mutta muistanpa kuitenkin.

Vuoden 1997 paikkeilla tein palkallisesti DI-työtäni TKK:n yhdessä labrassa ja asuin (kuten koko opiskeluaikani) vanhempieni omistamassa kaksiossa, josta maksoin melko olematonta vuokraa. Suhteeni vanhempiini olivat erinomaiset, joten olisin hyvin voinut ajatella asuvani samoin ehdoin elämäni loppuun asti samassa asunnossa.

Paitsi, että tuohon aikaan taisin kuvitella, että jostain ilmaantuu se unelmamies. Ja koska ajattelen aina pahinta mahdollista, vuokralla asuminen tuntui turvattomalta. Osakesalkuuni kuuluneen Nokian kurssinousun ansiosta minulla oli varaa ostaa oma asunto ja suuremmin harkitsematta ostaa posautin sellaisen katsottuani kyseistä kämppää (valehtelematta) alle viisi minuuttia näytön ollessa juuri loppumassa.

Asunto ei ehkä ollut paras mahdollinen ja Nokian osakkeet jatkoivat nousuaan eli myöhemmin myyminen olisi ollut vielä parempi ratkaisu. Mutta tulevaisuuteen ei voi nähdä, joten minusta jälkikäteen ajateltuna tuo oli fiksuimpia päätöksiäni. Hieman huolestuttavaa ottaen huomioon kuinka vähän ajattelua siihen sisältyi... Ostamani asunnon myin muutaman vuoden kuluttua kalliimmalla vaihtaessani asuinpaikkaa. Vanhempani puolestaan myivät kämpän, jossa olin asunut, ja ostivat arvokkaamman Asunnon, josta tuli vuosien kuluessa edelleen arvokkaampi.

Koska nykyvarallisuudestani merkittävä osa perustuu asuntojen hintakehitykseen parhaillaan mietin Asunnon myynnistä saamieni rahojen osittaista sijoittamista vuokrattavaan asuntoon. Tuottoprosentti pelkkään vuokraan katsoen pääkaupungissa on surkea, mutta jatkuva pienikin tulo houkuttaa palkkatulotonta. Ja sijoitusten hajauttaminen johonkin muuhunkin kuin digitaalisiin sijoitusinstrumentteihin. Mutta mahdolliset yllättävät kulut? Ja häslinki?

Kuolinpesän pääosa selvitetty

Vähän runsas kolme kuukautta mennyt. Koska sain "harjoitusta" vuonna 2013 ja jouduin runsaan vuoden ajan henkisesti valmistautumaan tähän tämän vuotiseen "suoritukseen"onnistuin mielestäni kohtuullisen hyvin. Muutama hidaste matkalla ja turhaakin rahaa on palanut, mutta suunnilleen suunnitelman mukaan menty. Eli

• Pankkitilit ja sijoitukset selvitetty. Tänä aamuna käyty S-Pankkissa näyttämässä lisää perukirjoja, joita kirjeitse eilen pyydettiin.
• Asunto tyhjennetty täysin. Kirjaimellisesti viimeisillä minuuteilla (pesukoneen ohjelma oli juuri loppumassa) huomasin keittiössä yläkaapin, johon en ollut kolmen kuukauden aikana kurkistanut! Epämääräiset purkit kahmin mukaani, mutta ylähyllylle jäi yksi, johon en ylettynyt.
• Ensimmäisessä huutokaupassa käynyt kaupaksi kaikki paitsi yksi taulu. Tähän mennessä saatu raha kattaa tavoitteen mukaisesti muuttokulut, Asunnon vastikkeet ja jää vielä jotain ylikin. Seuraavaan huutokauppaankin menee tavaraa, mutta ei enää niin arvokasta. 
• Asunto myyty. Sähkösopimukset irtisanottu, kotivakuutus samoin. Vastikemaksut keskeytetty.
• Talosta tehty välityssopimus. Energiatodistuksen teko tilattu.
• Talo tyhjennetty pääosin. Luulisin saavani loput paikalliseen kierrätyskeskukseen sukulaiseni välityksellä. Ja osa pitää ahtaa omaan autoon ja tuoda kotiin...

Seuraavana ohjelmassa on sitten kotiin kannetun tavaran vähentäminen. Kasoja ja kasseja on joka puolella. Pakastettujen ruokien urakoinnin jälkeen pitäisi nyt paneutua yli pursuavaan ruokakaappiin, jota ilmeisesti turvallisuushakuisesti (ja idioottimaisesti) täytin viime kesänä.

Eilen sain sätkyn, kun yritin viedä kolme kukkaruukkua ullakkokomeroon, eikä niille ollut enää tilaa! Lattiatilaa toki on jäljellä, mutta tarvitsen sitä pyykinkuivaustelineelle ja sen luokse pääsemiseen. Sillä nyt kun käytössä ei enää ole Asunnon kuivaavaa pesukonetta, täytyy siirtyä itsepalvelupesulan asiakkaaksi ja kantaa kotiin kuivattavaa. Tähän asti olen kuivattanut pyykit asunnossani, mutta tunnelma onkin sitten ollut aika Mombasaa (eli kuuman kosteaa). Joten ajattelin ryhtyä kantamaan pyykkejä ylös. On siellä varsinainen kuivausullakkokin, mutta hankalammin tavoitettavissa kuin oma koppini.

Rahatilanne ei klaaraannu ennen kuin perintöverolappu tulee. Inhoan epäselvyyttä. Ja lomakkeita, joista yksi pitäisi nyt verohallinnon sivuilta täyttää asuntokaupan luovutusveron maksamiseksi.

Paljonko vaatteita?

Hesarin toimittaja Satu Kaaria kolumnissaan 31.10.2008:

Kaapista löytyi melkein kolmesataa vaatekappaletta: yli 40 paria housuja ja farkkuja, paitoja ja puseroita yli 130. Puolihameitakin laskin 25, vaikka kukaan ei muista nähneensä minulla sellaista useammin kuin kerran vuodessa.

Kuolinpesä: 100. aamu

Perjantai oli niin rasittava kokemus, että alan vasta palautua. Heti herättyäni (poikkeuksellisesti) nousin heti ylös ja taisin olla Auton ratissa kuuden maissa, sillä kuitin mukaan tankkasi puoli seitsemältä Ikean vieressä. Taisin ajaa ekaa kertaa elämässäni totisessa pimeydessä - ei ikinä enää, jos mahdollista.

Olin perillä yhdeksältä ja kävin hakemassa Lidlistä päivän ruuat (lue: tomaatti-mozzarella leivät) ennen kurvaamista Talolle. Jännitti, oliko pakasteesta tullut vettä lattialle. Eipä ollut, kun en ollut sammuttanutkaan sitä! Koko kuukauden olet ollut niiiin tyytyväinen, että sain pakasteen tyhjäksi ja sähkölaskua pienemmäksi. Heh!

Sitten neljä tuntia armotonta järjestelyä, että Taloa voisi välittäjä kuvata ja esitellä. Takavarasto täyttyi laatikoista ja Auto kirjakasseista sekä sekalaisesta. Eka ajatukseni oli, että kiikuttaisin kirjat kassi kerrallaan Helsingissä kirjaston kierrätyshyllyyn. Onneksi ajattelin lisää ja päätin kotimatkalla poiketa (taas) Espoon Konttiin, jonne sain dumpattua myös sitä muuta sekalaista.

Onneksi olin myös tilannut jäteastian tyhjennyksen, sillä sinnekkin lensi tavaraa niin, että astia taisi lähtiessäni olla taas puolillaan. Paperia ja pahvia kippasin kierrätysastioihin autollisen.

Välittäjä tuli hieman myöhässä - seisottuaan ensin varaston ovella. Aivan eri sarjaa kuin Asunnon välittäjä Helsingissä, mutta jos laskin päässäni oikein, ansaisee mahdollisella myynnillä noin neljänneksen siitä mitä kollegansa viikon duunilla. (Avasin juuri laskunsa. Oliko tästä tonnin "perusmaksusta" jossain välissä puhetta?!) Enkä missään tapauksessa osaisi myydä Taloa itse. Mimmi kertoi tunnin sessiossa asioita, joita en ollut koskaan kuullutkaan.

Mutta ei antanut käyntikorttia. Henkkariani ei pyydetty. Perukirjan tärkeydestä oli puhetta, mutta ei vaadittu nähtäväksi. Ilmiselvästi oletuksena oli, että en hae itselleni lainhuutoa, kuten perukirjan tehnyt lakimies kertoi olevan vaatimuksena. Parempi näin. Unelmoin yhä siitä, että joku innokas ostaja tulee ja tekee kaupat ennen joulua. Heh!

Heti välityssopimuksen allekirjoittamisen jälkeen hyppäsin Autoon, mutta lähestyessäni Espoota oli jo pimeää. Himaan päästyäni 12 tunnin päivän jälkeen huomasin, ettei kännykkäni ollut käsilaukussa ja olin purskahtaa itkuun. No, onneksi olin ajatuksissani pakannut sen tärkeiden paperien laukkuun eikä tarvinnut lähteä uudelle keikalle seuraavana päivänä.

Asuntokauppa on sovittu tiistaiksi eli tänään on viimeiset hetket pestä pyykkiä Asunnolla. Pakasteita on hiukan liikaa jäljellä, mutta parissa päivässä syön sen mitä syön, joten todennäköisesti kannan ne tänään himaan. Asunnon pakaste on niin jäässä, että sen sulatus vaatii rättejä ja vahtimista, jotka toivottavasti lomittuvat pyykinpesuun.

Prokrastinaatiosta, tavoista ja tahdosta

Muistikirjan sivuja vielä riittää.

Procrastination can be defined as putting off what you want most for what you want at the moment. If we continually put off doing high priority tasks by doing low priority tasks instead, we are procrastinating.

Tämä selvä, mutta kääntöpuolella sivua oli vaihtoehtoinen määritelmä.

Procrastination is the intentional and habitual postponement of some important task that should be done now.

Tavoista puheen ollen

A habit: something we do automatically with little, if any, forethought. Something devoid of conscious choice.

Ja koska kertaus on opintojen äiti

How we spend our time is CHOICE - an exercise of our free will.

Tahdon selventämiseksi neuvo

When faced with a particularly difficult or time consuming task, motivate yourself by answering "what's in it for me?", and tying it in with your inner-directed goals instead of externally imposed imperatives. 

Ja prokrastinaatioon tavallaan palaten

The root cause of most avoidance is fear. Fear of failure, success, rejection, anger, embarassement or any negative emotion. 

Kuolinpesä: 94. päivä

Jos olisin joskus pitänyt itseäni tunnollisena ja säästäväisenä ihmisenä, viimeistään nyt pitäisi moinen kuva hävittää.

Kuten edellisessä osassa totesin, varasin maksullisen noudon Asunnon ullakolla muistaakseni olleille esineille. Muistaakseni. Kävi kyllä mielessä, että tilanteen voisi tarkistaa ennen tilauksen tekoa, mutta en sitten viitsinyt.

Hakuaika alkoi tänään kello 8. Noin kymmenen minuuttia ennen sitä seisoin kauhuissani ullakolla katsomassa koppiin, jossa visioimani hyllyn ja kahden kaapin lisäksi oli kaksi pöytälevyä, likaisen ja vanhan näköisiä litistettyjä pahvilaatikoita sekä pieniä levyn ja riman palasia edellisen asukkaan remontoinnista.

Eikun alas Asuntoon ja puhelin käteen. Sain 2-3 tavaran noudon onneksi vaihdettua puolen tunnin noutoon. Kun miehet tulivat, he eivät olleet muutoksesta kuulleetkaan eli olisin voinut saada sen heille läpi muutenkin. Onnekkaasti jokseenkin tasan puolessa tunnissa kamat oli kannettu alas. Huh! 149 euroa palvelusta ei tuntunut pahalta hinnalta.

Jaoin onnistumisen tunnettani Paikka kaikelle -ryhmässä, jossa se ei saanut kaikilta suosiota.

Mun tuntuu tosi vaikealta uskoa, että itse olisin ikinä käyttänyt moista palvelua. Olisin yksitellen heittänyt roskiin tavarat tai sitten esim myynyt, jos on metallia, huutikseen hinta 1 euro ja osta heti kohteena. 

Tavaroista vain murto-osa olisi mahtunut taloyhtiön roskiksiin. Pöytälevyjä, kaappeja ja lastulevyhyllyä olisin voinut tarjota ilmaiseksi, mutta kun en kolmessa kuukaudessa saanut aikaiseksi niin viikossa vielä vähemmän.

Ajasta puheenollen. Olin ajatellut ajella huomenna (saatuani vihdoin Autoon talvirenkaat) laittamaan Taloa myyntiin. Jotenkin visioin (ks. tämän tekstin alku), että maaseudulla kiinteistönvälittäjien kalenterit ovat tyhjää täynnä, mutta luppoajalla pirautin kuitenkin sopiakseni aikaa. Hups. Firmassa on keskiviikkona koulutuspäivä ja reissuni siirtyy eteenpäin. Taas.

Millä rahalla pitäisi pärjätä?

Hesari ilmoitti 20.10.2010, että "tutkimus selvitti, millä summalla voi tulla toimeen ihmisarvoisesti". Lähtökohtana yksineläjän "siedettävään arkeen" oli 45 neliötä asuintilaa. Minulla on ollut sen verran vain muutaman vuoden lähes kolmen kymmenen vuoden yksinelämisestä, joka ei ole koskaan tuntunut sietämättömältä.

"Parturissa tai kampaajalla aikuinen käy kuudesti vuodessa." Kolme on kohdallani lähempänä totuutta. "Sanomalehti on paitsi tärkeä tiedonlähde myös keino ehkäistä syrjäytymistä." Jaha, riski siis koholla.

Koska en asu vuokralla enkä katso tarvitsevani kuukausilippua, välttämättömät menoni 2010-euroissa ovat jutun mukaan noin 400 euroa, mikä mätsää säästäväisimpiin kuukausiini.

Kuolinpesä: 91. päivä

Hyväksyin eilen Asunnosta tehdyn tarjouksen ja ellei muutaman tunnin sisään jostain ilmaannu korotusta niin sillä mennään. Välittäjälle joudun pulittamaan yli kymppitonnin, mutta hän on kyllä ollut syksyn ammattilaisista ammattilaisin. Minulla esim. ei olisi pokkaa laittaa verkkoon esittelyvideota, jossa on (seinien tasoittamiseksi) niin raju filtteröinti, että vuori National Geographiceja (joista oma kuvani oli aiemmassa postauksessa) näytti hämärän keltaiselta massalta.

Koska pikainen myynti alkoi näyttää todennäköiseltä, piti päästä eroon lehtien alla olleista laatikoista, jotka olivat ainoat Asunnossa jäljellä olevat huonekalut, joita en itse olisi yrittänyt nostaa ja jotka eivät Autoon mahdu. Ajatukseni olivat siinä määrin sekaisin, että soittelin jo Kontin ja Kierrätyskeskuksen noutopalveluihin, joissa oli tietenkin ruuhkaa. Tulin toki järkiini ja laitoin Annetaan-ilmoituksen tori.fi:n ja laatikostot kannettiin samana päivänä ulos. Olisi niistä muutaman kympin voinut pyytää, mutta...

Autoon mahtuvia roinia vein sitten yhdellä keikalla Kierrätyskeskukseen ja Konttiin. Supertyytyväisenä, että oli viimeinen kerta... Heh-heh. Palatessani Asunnolle näin ensimmäiseksi eteisen henkarit, jotka olin unohtanut pakata mukaan. Ja olihan siellä vielä pari tuoliakin.

Tarjouksen hyväksymisestä välittäjän kanssa keskustellessa hän muistutti kellarikomeron ja ullakon tyhjentämisestä. Heh-heh, på nytt. Kuolinpesäprojektia oli mennyt varmaan reilut pari kuukautta ennen kuin uskalsin laskeutua kellariin. Totesin, että Kuolinpesälle kuuluvan polkupyörän hakeminen varastoista oli työlästä ja sai jäädä. Kellarikomero oli taivaallisesti täysin tyhjä.

Ullakolla sen sijaan on kirjahylly (lastulevyä, oli ensimmäinen kirjahyllyni 1970-luvun lopulla!) ja mystiset kaksi koottua keittiön tms. kaappia. Olin elätellyt toivoa, että "kauppaisin" ne ostajalle sisustuksena, mutta en sitten viitsinyt edes ehdottaa välittäjälle. Enkä soittanut pikkuserkulleni, joka sanoi, että oli valmis auttamaan ja jolla olisi takakärry autoonsa, vaan (kymmeniä kertoja nähtyjen Google-mainosten johdosta?) tein varauksen maksulliseen noutopalveluun. Ripauksen Sorttia kalliimpi, mutta puolet lyhyempi odotusikkuna.

Nyt on sitten noin 10 päivää aikaa syödä Asunnon pakasteen kahdelta hyllyltä niin paljon, että loput mahtuvat pakastelokerooni. Kikhernesörsselini alkaa vähän tökkiä ja olen tainnut pitää jo kaksi välipäivää. Mutta tänään... ja huomenna... ja ylihuomenna...