Otsikon lainaus, joka oli nostettu Yhteishyvän 3/2001 jutussa ingressiin, ei tunnu intuitiivisesti todelta. Miksi kuluttamisen ylipäänsä pitäisi olla nautinto?
Väite oli Turo-Kimmo Lehtosen, joka oli "selvittänyt kolmen haastattelututkimuksen avulla suomalaista kulutuskäyttäytymistä tavoitteenaan yrittää ymmärtää, mikä on arkikuluttamisen mieli ja mikä on se houkutus, joka liittyy kuluttamisen maailmaan." Artikkelissa esitetyt huomionsa eivät minusta tiivisty rajojen ja nautinnon yhdistymiseen. Pikemminkin ristiriitaisiin arvoihin, esim. kuluttaminen ei saa olla merkittävällä siijalla elämässä / kuluttamisen kautta näkyy symbolisesti hyvinvointi ja menestys.
BTW, "noin 10 prosentille koko väestöstä - miehistä että naisista - kaupassa käynti on huvi ja harrastus, he todella pitävät ostamisesta."
Mutta, samassa lehdessä oli Pasi Falkin ja Pasi Mäenpään kirjaa Lottomiljonäärit referoiva juttu, jossa todetaan "Usea voittaja iloitsikin nimenomaan pidättyvyydestään, se osoitti, että uusi rahatilanne oli omassa hallinnassa."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti