Vuoden ensimmäiset kenkähautajaiset

Vuoden ensimmäiset kenkähautajaiset raportoin Facebookiin, mutta kaivetaanpa sieltä esiin.

***

10.2. Istumapaikkaa luentosalissa ei tarvinnut kauaa miettiä.

12.2. Empiirinen havainto: sukat märkänä 15 minuutin kävelyn jälkeen. Johtopäätös: jalkani eivät kastuneet maanantaina siksi, että olisin vahingossa astunut lätäkköön, vaan kengät vuotavat. Positiivista: näistä kengistä eroon pääsy oli talven tavoite. Negatiivista: ne ovat ainoa pari, joka minulla on käytössä perjantai-iltaan asti ja Jyväskylässä pitäisi olla ihan samanlainen keli kuin Helsingissä. Ja talvikengät lienee juuri myyty kaupoista pois.

12.2. Sukka kastui hieman välillä asema-Mattilanniemi ja oli litimärkä siirryttyäni kahden rakennuksen välin Mattilanniemessä. Eli aika lailla pakko mennä kenkäostoksille illalla. Mutta sitä ennen kirjastokoulutus, ohjauspalaveri ja toimeksiannon hoito Kansallisarkiston paikallispisteessä.

12.2. Kenkätarinan päätös. Sokoksessa oli varsin hyvä valikoima - 50% kenkiä ja avulias myyjä. Ajauduin sporttisen ja järkevän hyllyn sijaan korkkareiden joukkoon, mitä kadun varmasti huomenna joskus keskipäivän jälkeen.

***
Uudet kengät eivät olleet epämukavat, mutta niissä on sama ongelma kuin aikanaan omistamissani talvikorkkareissa: vähänkin kosteasta lumesta muodostuu lisäkorko, joka on sekä vaarallinen että epämukava.

Nämäkin edesmenneet kengät olivat äitini jäämistöstä vuodelta 2013. Turhan painavat ja väärän väriset, joten käyttäminen loppuun piti tehdä tietoisesti. Mutta loppu olisi voinut tulla parempaan aikaan kuin matkalla kahdeksi yöksi toiseen kaupunkiin. Tietenkin olisin voinut olla myös matkalla paikkaan, jossa ei olisi ollut mitään kenkäkauppoja.

Vuoden toiset kenkähautajaiset

Minä en ymmärrä, mitä äitini on ajatellut ostaessaan nämä kengät. Niiden pohjassa ei ollut pitoa antavaa kuviointia eikä joustoa. Kengät painoivat kuin synti ja tekivät jaloista ison näköiset.

Ehkä mutsi ei ollut kenkiä käyttänytkään. Ne nimittäin olivat käyttämättömän oloiset kun perin ne hänen kuoltuaan helmikuussa 2013. Koska kengillä pystyi kävelemään, en säästäväisenä ihmisenä viitsinyt niistä luopua, vaikka inhosin edellä mainittuja ominaisuuksia.

Muutamien vuosien jälkeen onnistuin saamaan toiseen päälliseen reiän oloisen ja siirsin kengät silloiseen maaseuturesidenssiin. Sen myytyäni kengät olivat autossa ja hyödyksikin kun retkeillessä piti ex tempore lähteä maastoon.

Myytyäni auton kengät päätyivät viime syksynä ullakolle, josta ne kuukausi sitten muuta tavaraa kompatessani toin alas. Sillä kyllähän niillä voisi koronalenkkeillä, vaikka päällisessä reikä. Otin tavoitteeksi kenkien käytön käyttökelvottomuuteen asti.

Loppu tuli yllättäen. Eilisellä kauppamatkalla satoi rakeita lähes maan peittävä kerros. Ne tietenkin sulivat kengänpohjan alla elopainoni ansiosta ja parin askeleen jälkeen huomasin kosteutta toisen jalanpohjan alla. Päästyäni takaisin kotiin, kenkä oli vetänyt kosteuden päälle asti ja sukka oli litimärkä.

Oli aika irroittaa vielä käyttökelpoiset kengännauhat (sillä säästäväisyys) ja kantaa kengät roskikseen. Kuvan älysin ottaa muistoksi viime tingassa.