Sukututkimusharrastuksesta minulla on kertynyt lukuisia koteloita paperia, joita olen nyt yli 20 vuotta toisinaan siirtänyt ja järjestellyt. Mistään ei tietenkään tulisi mitään, ellen pahvikansioihin olisi kiinnittänyt pos-it -lappuja, joissa on jonkinlainen kuvaus sisällöstä.
Niin kauan kuin lappu oli kiinni, ei "lehtileikkeitä"-kansio ollut saanut vuosiin huomiota osakseen. Mutta lapun irrottua oli pakko kurkistaa sisään. Ja huomata hillonneeni m.m. sanomalehtiuutisia verkkohankkeista, joista yksikään ei enää ole alkuperäisessä osoitteessa.
Pitää jaksaa karsia selvästi nimettyäkin.
6.4.2018
Aikuisten oikeesti -päivä
Koti oli täynnä roikkuvia asioita, joten päätin viettää Aikuisten oikeesti -päivän. Kirjoitin sen otsikoksi tyhjälle paperille eilen illalla ja kännykän kanssa makailun sijaan nousin herättyäni suoraan ylös. Ja kirjoitin otsikon alle kellonaikojen kanssa ylös mitä tuli tehtyä.
Puoli seitsemältä olin luksusaamiaisella (suhteellisen, Lidlin smoothieta jogurttiin sekoitettuna) ja kävin läpi lipaston päälle kertyneen lehti- y.m.s. paperipinon. Melkein tunti meni, mutta tuli tehtyä.
Pehmeän alun jälkeen keskivaikeaa eli eteisen kassit. Toinen oli hyvin tuore eli edellisen päivän Lidl-ostokset. Olin riemuissani hamstrannut chilikastikkeeseen säilöttyjä papuja, sillä luultuani (huom!) niiden loppuneen taloudestani olin hämmästyksekseni huomannut, ettei moinen ollutkaan perustuote Helsingin kaupoissa. No, nyt sain sitten hämmästyä siitä, että kaapissani olikin vielä yksi edellisen kierroksen purkki. Mutta hamstraus ei ollut turhaa, sillä yhdellä purkilla ei tee (juuri) mitään.
Eteisen toinen kassi oli pitkäaikaisempi tapaus eli muistaakseni tammikuulta Kuolinpesän Talon jämiä. Kuten olin arvannutkin, niiden sijoittaminen paikoilleen tarkoitti vaatekaapin roinahyllyn uudelleen järjestämistä. Tätä tehdessä avasin neulepuikkojeni kotelon ja ihmettelin ensin niiden määrää, sitten kahta paritonta paria ja lopuksi niiden ahtamista takaisin kaappiin. Onneksi hiffasin, että en ole vuosikymmeniin neulonut pitkillä puikoilla (vaan pyöröpuikoilla), joten työnsin koko setin lahjoitukassiin.
Tämän lämmittelyn jälkeen kello oli kahdeksan ja minulla tarpeeksi rohkeutta tarttua loka-marraskuulta asti ainoaa huonettani "somistaneeseen" kassi-pino -alueeseen, jossa oli Kuolinpesän epämääräisempiä tavaroita. (Lisäksi on kaksi laatikkopinoa, mutta asia kerrallaan.) Ilahduttavasti aloitin pussilla suttupaperia, joka oli helppo laittaa pois. Ahdoin valokuva-albumit lappeelleen kirjahyllyyn ja selvitin osan paperitavarasta. Samalla järjestelin kirjahyllyä niin, että sain ahdettua sinne sen, mitä en jaksanut käydä läpi.
Yhdeltätoista söin lounaan, maksoin laskuja ja lähdin sitten S-pankkiin hakemaan uusia verkkotunnareita, kun lupasivat moiset ilmaiseksi tässä kuussa. Ja kun on pitänyt sellaiset hankkia jo useamman vuoden ajan. Vein samalla pukeutumisella roskikset, pulloja ja kirjastokirjat.
Setvittyäni papereita erinäisistä pinoista olin klo 13 vihdoin valmis täyttämään lomakkeen, jolla yritän saada palautusta vuonna 2013 maksamastani perintöverosta. Silloin Talo nimittäin arvioitiin kaksi kertaa arvokkaammaksi kuin tämän vuotisilla markkinoilla. Lomakkeen täyttö oli lopulta melko yksinkertaista, mutta olipahan jäänyt roikkumaan.
Kello kahdelta olin valmis asettumaan vaaka-asentoon ja ihailemaan pitkästä aikaa tyhjää tilaa tarjoiluvaunun ja ruokapöydän välissä. (Ja reilumpaa tilaa tarjoilupöydän ja nojatuolin välissä, kun niitä ei enää tarvinnut laittaa kiinni toisiinsa.)
Olin ylen tyytyväinen itseeni ja elämääni.
Ja sitten loksahti postiluukku. Kuolinpesän perintöverotus valmistui.
Puoli seitsemältä olin luksusaamiaisella (suhteellisen, Lidlin smoothieta jogurttiin sekoitettuna) ja kävin läpi lipaston päälle kertyneen lehti- y.m.s. paperipinon. Melkein tunti meni, mutta tuli tehtyä.
Pehmeän alun jälkeen keskivaikeaa eli eteisen kassit. Toinen oli hyvin tuore eli edellisen päivän Lidl-ostokset. Olin riemuissani hamstrannut chilikastikkeeseen säilöttyjä papuja, sillä luultuani (huom!) niiden loppuneen taloudestani olin hämmästyksekseni huomannut, ettei moinen ollutkaan perustuote Helsingin kaupoissa. No, nyt sain sitten hämmästyä siitä, että kaapissani olikin vielä yksi edellisen kierroksen purkki. Mutta hamstraus ei ollut turhaa, sillä yhdellä purkilla ei tee (juuri) mitään.
Eteisen toinen kassi oli pitkäaikaisempi tapaus eli muistaakseni tammikuulta Kuolinpesän Talon jämiä. Kuten olin arvannutkin, niiden sijoittaminen paikoilleen tarkoitti vaatekaapin roinahyllyn uudelleen järjestämistä. Tätä tehdessä avasin neulepuikkojeni kotelon ja ihmettelin ensin niiden määrää, sitten kahta paritonta paria ja lopuksi niiden ahtamista takaisin kaappiin. Onneksi hiffasin, että en ole vuosikymmeniin neulonut pitkillä puikoilla (vaan pyöröpuikoilla), joten työnsin koko setin lahjoitukassiin.
Tämän lämmittelyn jälkeen kello oli kahdeksan ja minulla tarpeeksi rohkeutta tarttua loka-marraskuulta asti ainoaa huonettani "somistaneeseen" kassi-pino -alueeseen, jossa oli Kuolinpesän epämääräisempiä tavaroita. (Lisäksi on kaksi laatikkopinoa, mutta asia kerrallaan.) Ilahduttavasti aloitin pussilla suttupaperia, joka oli helppo laittaa pois. Ahdoin valokuva-albumit lappeelleen kirjahyllyyn ja selvitin osan paperitavarasta. Samalla järjestelin kirjahyllyä niin, että sain ahdettua sinne sen, mitä en jaksanut käydä läpi.
Yhdeltätoista söin lounaan, maksoin laskuja ja lähdin sitten S-pankkiin hakemaan uusia verkkotunnareita, kun lupasivat moiset ilmaiseksi tässä kuussa. Ja kun on pitänyt sellaiset hankkia jo useamman vuoden ajan. Vein samalla pukeutumisella roskikset, pulloja ja kirjastokirjat.
Setvittyäni papereita erinäisistä pinoista olin klo 13 vihdoin valmis täyttämään lomakkeen, jolla yritän saada palautusta vuonna 2013 maksamastani perintöverosta. Silloin Talo nimittäin arvioitiin kaksi kertaa arvokkaammaksi kuin tämän vuotisilla markkinoilla. Lomakkeen täyttö oli lopulta melko yksinkertaista, mutta olipahan jäänyt roikkumaan.
Kello kahdelta olin valmis asettumaan vaaka-asentoon ja ihailemaan pitkästä aikaa tyhjää tilaa tarjoiluvaunun ja ruokapöydän välissä. (Ja reilumpaa tilaa tarjoilupöydän ja nojatuolin välissä, kun niitä ei enää tarvinnut laittaa kiinni toisiinsa.)
Ja sitten loksahti postiluukku. Kuolinpesän perintöverotus valmistui.
2.4.2018
Emotionaalisesti älytön
Viime viikolla oli vihdoin oikeassa mielentilassa ja aikataulussa Kaisa-talon yläaulassa, jossa usein rekrytoidaan testihenkilöitä pientä korvausta vastaan. Testi oli mielenkiintoinen ja ansaitsin 7 euroa, joten olin yhtä aikaa tyytyväinen ja kiukkuinen itselleni aiemmista menetetyistä mahdollisuuksista.
Testin sisältöä pyydettiin olemaan kommentoimatta, mutta varsinaiseen aiheeseen ei suoraan liity se, että yhdessä osiossa piti tiukasti silmiin rajattuihin valokuviin yhdistää tunne. En muista olenko moista koskaan aiemmin tehnyt. Aina tuntui löytyvän korkeintaan yksi sopiva ja ehkä vähän ihmettelin pointtia.
No, äsken sitten katsoin AsapSCIENCEn videon How Smart Are You? (TEST) ja samanlainen tehtävä esitettiin tunneälykkyyden kohdalla. Vastasin sujuvasti väärin.
Onko koskaan ollut juttua siitä, miten pitäisi ymmärtää ihmisiä, jotka eivät ymmärrä sinun tunteitasi?
Testin sisältöä pyydettiin olemaan kommentoimatta, mutta varsinaiseen aiheeseen ei suoraan liity se, että yhdessä osiossa piti tiukasti silmiin rajattuihin valokuviin yhdistää tunne. En muista olenko moista koskaan aiemmin tehnyt. Aina tuntui löytyvän korkeintaan yksi sopiva ja ehkä vähän ihmettelin pointtia.
No, äsken sitten katsoin AsapSCIENCEn videon How Smart Are You? (TEST) ja samanlainen tehtävä esitettiin tunneälykkyyden kohdalla. Vastasin sujuvasti väärin.
Onko koskaan ollut juttua siitä, miten pitäisi ymmärtää ihmisiä, jotka eivät ymmärrä sinun tunteitasi?
1.4.2018
Lisää vain vesi, jälkikirjoitus
Risotto ei maistunut kolmatta päivää peräkkäin, joten testasin eilen ostetun Knorr-turhuuden coucous-version.
Positiivinen yllätys oli silmin havaittavat (eli suhteellisen isot ja lukuisat) kuivatut vihannespalat. Annos myös maistui ja kypsyttämisen jälkeen ripoteltavista pähkinänmuruista tuli ekstraluksusta, jota voisi yrittää replikoida ellei kaikki maukas pikkuruoka taloudessani päätyisi ylimääräisiksi välipaloiksi.
Mutta. Veden lisäysviiva on purkin puolivälissä ja couscous ei todellakaan turvonnut sen yli. Eli kuljettaminen on epäekologista (mitä tietenkin on myös muovikippo ja foliokansi) ja kuluttajalle luotu mielikuva harhaanjohtava.
(Sama puolitäyttöisyys on myös Atrian Heat&Eat-aterioiden synti. Sääli, sillä uutuu Mexican Bean Pot with Rice on todella maukas. Tämän kirjoitettuani tekisi mieli boikotoida sarjaa myös englanninkielen tarpeettoman käytön vuoksi.
Käynti verkkosivuillaan täräytti pitkästä aikaa suomalaisen verkkomarkkinoinnin tasoon: esillä on alkuperäiset (?) 3 vaihtoehtoa eikä merkkiäkään jo viime kesästä asti kaupoissa olleista.)
Mutta. Veden lisäysviiva on purkin puolivälissä ja couscous ei todellakaan turvonnut sen yli. Eli kuljettaminen on epäekologista (mitä tietenkin on myös muovikippo ja foliokansi) ja kuluttajalle luotu mielikuva harhaanjohtava.
(Sama puolitäyttöisyys on myös Atrian Heat&Eat-aterioiden synti. Sääli, sillä uutuu Mexican Bean Pot with Rice on todella maukas. Tämän kirjoitettuani tekisi mieli boikotoida sarjaa myös englanninkielen tarpeettoman käytön vuoksi.
Käynti verkkosivuillaan täräytti pitkästä aikaa suomalaisen verkkomarkkinoinnin tasoon: esillä on alkuperäiset (?) 3 vaihtoehtoa eikä merkkiäkään jo viime kesästä asti kaupoissa olleista.)
Kun väri ei olennainen
Kerään pesulaan 40-asteisten lastia, joten suurin osa kotisukista on nyt pyykkikassissa. Sukkalaatikon pohjalta löytyi kaksi paritonta yhteenliitettynä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)