näyttää tältä. Päällimmäisenä on Kalle Lasnin Culture Jam ja sen päällä reipas pölykerros. Kaikki pussin kirjat on kertaalleen luokiteltu "ei hyllyyn", mutta jäivät (muistaakseni) odottamaan sitä maagista hetkeä, että kirjoittaisin kirjan kuluttamisesta. Ottaen huomioon, että käsikirjoitus oli puolivälissä jo 10 vuotta sitten...
Lasn kirjoittaa asiaa, mutta en jaksa (?) itse olla intohimoinen kulutuksen vastustuksessa. Osittain ehkä toteutan, kirjojen ostamisessa en. Edelleenkään.
Tuomio: myyntiin
30.6.2009
29.6.2009
Käytetyt vaatteet
Hyllystä (ei edelleenkään nojatuolin takana olevasta pussista, joka oikeasti pitäisi käsitellä) osui silmiin Christa Weilin kirja Secondhand Chic. Finding Fabulous Fashion at Consignement, Vintage and Thrift Stores. Miksi edelleen hyllyssä kun en ole kiinnostunut muodista enkä koskaan osta käytettyjä vaatteita?
Olen kyllä käyttänyt käytettyjä vaatteita ja muut minun luovutuksiani. Mutta joku tökkii niiden ostamisessa. Olen mielestäni onnistunut pitämään vaatekulut hallinnassa muutenkin ja pienemmällä vaivalla.
Ilmeisesti olin jättänyt kirjan hyllyyn, sillä siinä oli geneerisiä määritelmiä hyvälaatuisille vaatteille. Jolleivät ole jo selkäytimessäni, olkoot olematta.

28.6.2009
Jääteetä
Hellekauden kunniaksi väliin jääteeohjeistus.
Pakasta noin litra vettä pakasterasioissa. Ei niin isoissa etteivät jäämöykyt mahdu kahden litran kannuun.
Kiehauta litra vettä. Laita kannun pohjalle 3-5 teepussia. Ihan tavallista tai yrtti-infuusiota, mitä on talvesta jäänyt. Kaada kiehuva vesi päälle. Kalasta pussit pois muutaman minuutin kuluttua.
Lisää nyt sokeria, jos haluat, Sitten pudotat - varovasti - jäämöykyt kannuun. Vauhti ei kannata sillä saat kuumaa vettä päällesi.
Kun kannu on viilentynyt, siirrä jääkaappiin. Ennen ekaa tarjoilua nesteeseen on kiva spruitata kaupan sitruunamehua esittävää, sellaisesta kirkkaankeltaisesta sitruunan mallisesta pullosta.

27.6.2009
Ilman televisiota
Elän ilman televisiota, joten miksi kirjahyllyssäni on edelleen opus Get a life! The Little Red Book of the White Dot Anti-Television? Muistikuvani oli, että siinä oli ideoita televisiottomaan elämään. Luettuani 60 ekaa sivua ja selattuani loput, eipäs ollutkaan. Oli sen sijaan hauskaa propagndaa televisiota vastaan, josta en enää tarvitse.
Tuomio: myyntiin
Tuomio: myyntiin
21.6.2009
Television tilalla
Viimeiset kaksi vuotta olen kuluttanut mp3-soitinta ja sitten puhelimeni vastaavaa funktionalisuutta kuunnellessani podcasteja. Minusta oleellisesti parempi viidelähde kuin TV-ohjelmat, sillä
a) Podcasteja voi kuunnella työmatkoilla, kirjastoon kävellessä, tiskatessa, silittäessä...
b) ihan omalla aikataululla...
c) ja jollei miellytä niin voi hypätä seuraavaan tiedostoon.
Tuntuvat olevan Suomessa edelleen heikosti tunnettuja, ei suomenkielisestä nimestä tietoakaan. Puhelimeni podcasting-sovelluksessa tallessa tällä hetkellä nämä, enimmäkseen englanninkieliset:
YLEn ohjelmia voi myös tilata podcastina. Valitettavasti verenpaineeni ja henkinen tasapainoni kärsii suomalaisesta radioilmaisusta (ta-sais-ta ja tun-tee-ton-ta) niin paljon, että jää kuuntelematta.

- Authors On Tour - Live! Denveriläisen kirjakaupan kirjailijavierailuja.
- A Way with Words. Englanninkielestä kevyttä rupattelua yleisökysymyksin.
- Dan Carlin's Hardcore History. Historian amatöörillä on aivan loistava esitystyyli.
- BBC Documentaries. Asiaa alueilta ja asioista, joista ei Suomen media yleensä kerro.
- Engines of Our Ingenuity. Lyhyitä pätkiä tieteen ja tekniikan historiaa.
- BBC Excess baggage. Matkustamisesta.
- BBC From Our Own Correspondent. Asiaa alueilta ja asioista, joista ei Suomen media yleensä kerro.
- Grammar Girl's Quick and Dirty Tips for Better Writing. Englanninkielen kielioppia ja oikeinkirjoitusta.
- BBC Great lives. (Tällä hetkellä tauolla)
- BBC In Our Time. Haastattelijalla ärsyttävä tyyli keskeyttää, mutta silti tulee kuunneltua.
- Modern Manners Guy's Quick and Dirty Tips for a More Polite Life. Lyhyitä pätkiä hyvistä tavoista nykyelämän hankalissa tilanteissa.
- New York City History: The Bowery Boys. Kaksi kaupunkilaista esittelevät historiaa. Upea innostunut tyyli.
- NPR Books. Tuoreita USAn "yleisradion" kirja-aiheisia juttuja.
- NPR Fresh Air. USAn "yleisradion" haastatteluohjelma, kulttuuria tai muuta ajankohtaista.
- NPR Hmmm... Krulwich on Science. Innovatiivisella tyylillä tietesstä. Tekijä mukana myös Radiolab-ohjelmassa
- NPR Story of the day. USAn "yleisradion" juttuja, toisinaan jotain mielenkiintoista.
- NPR What would Rob Do? Hupailutyylillä ratkotaan arkielämän "ongelmia".
- P1 Språket. Ruotsalainen ohjelma ruotsin kielestä ruotsiksi.
- P1 Vetenskapsradion Historia. Historian uusia tuulia Ruotsista
- P1 Vetenskapsradion Forum. Humanistisia ja yhteiskuntatieteellisia uutisia Ruotsista. (SR:n sivuilta löytyy näiden kolmen lisäksi runsaasti muita.)
- Podictionary. Englanninkielen etymologiaa amatöörivoimin. Voi tilata päivittäisenä tai viikottaisena annoksena.
- PRI Selected shorts. Ammattiesiintyjät lukevat novelleja tunnin ajan kerran viikossa.
- PRI To the Best of Our Knowledge. Mielenkiintoisia aiheita, kulttuuria enimmäkseen?
- Studio 360. Tunnin ohjelmassa useampia kulttuuriaiheita.
- The Moth Podacst. Livenä kerrottuja tositarinoita.
- Third Coast International Audio Festival Podcast . Laadukkaiksi arvioituja radio-ohjelmia.
- This American Life. Tunnin kokonaisuus yhdestä ihmiselämän teemasta, erittäin laadukkaasti.
- WNYC's Radio Lab. Innovatiivista radio-ohjelmaa tieteestä.
YLEn ohjelmia voi myös tilata podcastina. Valitettavasti verenpaineeni ja henkinen tasapainoni kärsii suomalaisesta radioilmaisusta (ta-sais-ta ja tun-tee-ton-ta) niin paljon, että jää kuuntelematta.
20.6.2009
Induktio
Tämän blogin tarkoituksena on kannustaa itseäni redusoimaan fyysistä omaisuutta, ensisijaisesti kirjoja. Mutta mahdollisesti myös yleisemmin kulutusta tms.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)